EU, NSK ja kulttuuri

(Julkaistu Uutiskynnyksessä 14.7.2009.)

Mitä yhteistä on länsieurooppalaisella hiili- ja teräsyhteisöllä sekä Jugoslaviassa perustetulla taiteilijaryhmällä? Jos tiedätte jo vastauksen, ei tätä kirjoitusta kannata lukea. Muussa tapauksessa voi kannattaakin.

Aloitetaan perusasioista. EU on eurooppalaisten maiden liitto, joka nykyisessä muodossaan syntyi Maastrichtin sopimuksen astuessa voimaan 1993. Unionia pidetään loogisena seurauksena toisen maailmansodan jälkeisestä hiili- ja teräsyhteisöstä. EU:n noin 500 miljoonaa asukasta koskee käsite ”unionin kansalainen”. Se ei korvaa asuinmaan kansalaisuutta, mutta EU-maiden passeissa lukee ylimpänä unionin nimi.

Neue Slowenische Kunst (suom. Uusi Slovenialainen Taide) eli NSK perustettiin kolmen jugoslavialaisen taiteilijaryhmän liitoksi nykyisessä Sloveniassa 1984. Taiteilijat julistivat NSK:n itsenäiseksi mikrovaltioksi 1990-luvun alussa ja pitivät sitä loogisena seurauksena Jugoslavian hajoamisesta. NSK:n useita tuhansia passinomistajia (joista nykyään vain pieni osa on taiteilijoita) koskee käsite ”NSK:n kansalainen”. Se ei korvaa asuinmaan kansalaisuutta, mutta NSK:n passeilla on ylitetty maiden rajoja.

Lissabonin sopimuksen myötä EU on uudistumassa merkittävästi. On jopa sanottu vanhan unionin katoavan ja uuden, erikoislaatuisen liittovaltion syntyvän tilalle. Tämän jälkeen sekä EU että NSK ovat ”valtioita vailla maaperää”, sillä EU:n pinta-ala koostuu sen jäsenmaista ja NSK sijaitsee perustajiensa mukaan ajassa eikä kolmiulotteisessa tilassa. Nämä kaksi venyttävät kumpikin omalla tavallaan valtion käsitettä. Molempien sisällä myös elää näkemys siitä, että perinteisten valtioiden tulisi jo menettää merkitystään.

Yhtäläisyydet jatkuvat yksityishenkilöiden vaikutusmahdollisuuksien suhteen. EU:n päättävistä tahoista valitaan kansanvaaleilla ainoastaan Euroopan parlamentti, jolla on vähemmän valtaa kuin muilla päätöksentekoelimillä. NSK:lla taas ei ole demokraattista hallintoa, joten kansalaiset eivät pysty vaikuttamaan sen kehitykseen. Tosin ensi vuonna aiotaan järjestää NSK-kongressi, jossa kuunnellaan ihmisten visioita ja suunnitellaan tulevaisuutta.

Samanlaisia piirteitä lähes koko Euroopan kattavan liiton ja taide-elämän kuriositeettina alkaneen mikrovaltion väliltä löytyisi lisääkin, mutta otetaan esille yksi ero. NSK:lla on tuhansia kansalaisia, jotka ovat vahvasti kiintyneet siihen. Esim. Iso-Britanniassa asuu muuan keski-ikäinen mies, joka haluaa NSK:n kansallislaulun soivan hautajaisissaan. Eräiden ihmisten ihoon on jopa tatuoitu NSK:n tunnus. EU:lla on satatuhatta kertaa enemmän kansalaisia, mutta harva osoittaa sille vastaavaa kunnioitusta.

Kesäkuun EU-vaalien äänestysprosentti osoitti jälleen, etteivät ihmiset välitä unionin asioista, vaikka syytä olisi. Tämä johtunee mm. siitä, että EU:lla ei ole aidosti omaa ja yhtenäistä kulttuuriperintöä. Unioni on luotu aivan muiden asioiden pohjalta ja tämä tulee etnosymbolistisessa katsannossa pysymään sen ongelmana. NSK on syntynyt taiteen ympärille ja sillä on omaa musiikkia, kuvataidetta, teatteria jne. NSK:n kansalaisilla ympäri maailmaa voidaan olettaa olevan varsin samanlaiset taidemieltymykset. Tämä on omiaan luomaan sosiaalista pääomaa. Toki NSK:n kansalaiset valikoituvat pitkälti juuri taidemaun perusteella, mutta miten EU aikoo ihmisten yhteenkuuluvuustunteen osalta nousta edes tavallisten kansallisvaltioiden tasolle?

Advertisements
Kategoria(t): 2009, suomeksi, Uutiskynnys Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s