Eduskuntavaalit 2023

Olen ehdokkaana kevään 2023 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokaslistalla Helsingin vaalipiirissä. Asun Uudenmaan vaalipiirin alueella, mutta helsinkiläiset perussuomalaiset ovat pyytäneet ja hyväksyneet minut ehdokaslistalleen.

Edustan nationalismia eli kansallismielisyyttä. Jokaisella kansalla pitää mielestäni olla oikeus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä. Kansallismielisessä ajattelussa ymmärretään, että kulttuuriltaan, kieleltään, historialtaan ja geneettiseltä perimältään melko yhtenäiset kansat ovat ihmiskunnan keskeisiä toimijoita – vaikka muitakin toimijoita on toki olemassa. Itsenäinen kansallisvaltio on työkalu kansan hyvän tulevaisuuden ja rauhan turvaamisessa. Jokainen minulle annettava ääni on ääni nationalismin hyväksi.

Olen myös pasifisti, mutta pasifismiin en ainakaan toistaiseksi ole perehtynyt yhtä huolellisesti kuin nationalismiin.

Jos pääsen kansanedustajaksi, pyrin yhdessä perussuomalaisten eduskuntaryhmän muiden jäsenten kanssa – sekä puoluerajojen yli muidenkin poliitikkojen kanssa – vaikuttamaan päätöksiin, toimintatapoihin ja keskusteluihin perussuomalaisten ohjelmien ja omien ihanteideni mukaisesti. Yksittäisenä ehdokkaana en kuitenkaan anna poliittisiin päätöksiin liittyviä vaalilupauksia vaan puhun kampanjan aikana mieluummin vaalitavoitteista. Politiikka on joukkuelaji, jossa vain harvoin kukaan voi rehellisesti kutsua jotakin päätöstä omaksi henkilökohtaiseksi saavutuksekseen.

Minulle tärkein tavoite tulevalla vaalikaudella on Suomen itsenäisyyden palauttaminen. Haluan herätellä ihmisiä näkemään, että Euroopan unioni on liittovaltio. Politiikassa on melko monia EU-kriittisiä ihmisiä, mutta minä olen pikemminkin EU-vastainen. Kriittisyys ei riitä – erotaan EU:sta!

Euroopan unioni tulee ilmeisesti jatkamaan oman valtansa kasvattamista jäsenmaiden itsemääräämisoikeuden kustannuksella. Sitä unioni on tehnyt jo pitkään. On olemassa riski, että EU:sta eroaminen muuttuu sitä vaikeammaksi toteuttaa, mitä myöhemmin se tapahtuu. Asiassa ei kannata jäädä odottamaan hetkeä, jolloin unionin laiva on jo uppoamassa.

Yksittäisen ehdokkaan kampanjoiminen EU-eroteemalla ei tietenkään riitä Suomen itsenäisyyden palauttamiseen. Kansallismielisten ja isänmaallisten voimien kannattaa suurin joukoin puhua entistä enemmän EU:sta eroamisen mahdollisuudesta, jotta eroajatukselle saadaan raivattua tilaa mediassa ja äänestäjien mielissä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen eräitä ministereitä ja koko hallitustakin on moitittu ideologisuudesta, mutta minä en pidä ideologisuutta pahana asiana. Ideologia on maailmankatsomuksen se osa, joka liittyy politiikkaan. En paheksu ideologisuutta vaan korostan, että jotkin ideologiat ovat parempia kuin toiset. Jos pääsen kansanedustajaksi, mieluummin kehun täysistuntopuheenvuoroissa, tiedotteissa ja haastatteluissa omaa ideologiaani kuin kritisoin muita ideologisuudesta. Ideologisuuden väheksyminen voi lyhyellä aikavälillä kasvattaa kansanedustajan suosiota, mutta äänestäjiin vaikuttamisessa nationalistit jäävät häviäjiksi, jos he eivät pidä esillä omaa ideologiaansa. Politiikassa on kyse suuremmista asioista kuin yhden kansanedustajan tai yhden puolueen kannatuksesta vaaleissa.

Perussuomalainen kansanedustaja Sami Savio on lupautunut minun suosittelijakseni näihin eduskuntavaaleihin. Kiitos Sami Saviolle suosituksesta ja kiitos Helsingin perussuomalaisille kansanedustajaehdokkaaksi pääsemisestä!

Eduskunnassa tunnen talon tavat, sillä olen työskennellyt yli seitsemän vuotta kansanedustaja Ville Tavion (ps.) eduskunta-avustajana. Tavio on tänä aikana toiminut mm. eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Liityin perussuomalaisten jäseneksi jo vuonna 2011. En ole koskaan ollut minkään muun Suomessa rekisteröidyn puolueen jäsen. Perussuomalaisten organisaatiossa olen toiminut useissa tehtävissä ja olen myös osallistunut Perussuomalaiset rp:n periaateohjelman kirjoittamiseen. Periaateohjelma julkaistiin lokakuussa 2018 ja siinä on monia kohtia, jotka joko ovat identtisiä minun lähettämieni sisältöehdotusten kanssa tai täsmäävät vähän muokaten niihin lauseisiin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi.

Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on 2.4.2023. Ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 22.3.2023 ja päättyy 28.3.2023. Ennakkoäänestys ulkomailla alkaa 22.3.2023 ja päättyy 25.3.2023.

Advertisement

Tietoja Tuomas Tähti

sivarinationalisti
Kategoria(t): 2023, blogi, suomeksi Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s