Olen ehdokkaana kevään 2023 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokaslistalla Helsingin vaalipiirissä. Asun Uudenmaan vaalipiirin alueella, mutta helsinkiläiset perussuomalaiset ovat pyytäneet ja hyväksyneet minut ehdokaslistalleen.
Edustan nationalismia eli kansallismielisyyttä. Jokaisella kansalla pitää mielestäni olla oikeus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä. Kansallismielisessä ajattelussa ymmärretään, että kulttuuriltaan, kieleltään, historialtaan ja geneettiseltä perimältään melko yhtenäiset kansat ovat ihmiskunnan keskeisiä toimijoita – vaikka muitakin toimijoita on toki olemassa. Itsenäinen kansallisvaltio on työkalu kansan hyvän tulevaisuuden ja rauhan turvaamisessa. Jokainen minulle annettava ääni on ääni nationalismin hyväksi.
Olen myös pasifisti, mutta pasifismiin en ainakaan toistaiseksi ole perehtynyt yhtä huolellisesti kuin nationalismiin.
Jos pääsen kansanedustajaksi, pyrin yhdessä perussuomalaisten eduskuntaryhmän muiden jäsenten kanssa – sekä puoluerajojen yli muidenkin poliitikkojen kanssa – vaikuttamaan päätöksiin, toimintatapoihin ja keskusteluihin perussuomalaisten ohjelmien ja omien ihanteideni mukaisesti. Yksittäisenä ehdokkaana en kuitenkaan anna poliittisiin päätöksiin liittyviä vaalilupauksia vaan puhun kampanjan aikana mieluummin vaalitavoitteista. Politiikka on joukkuelaji, jossa vain harvoin kukaan voi rehellisesti kutsua jotakin päätöstä omaksi henkilökohtaiseksi saavutuksekseen.
Minulle tärkein tavoite tulevalla vaalikaudella on Suomen itsenäisyyden palauttaminen. Haluan herätellä ihmisiä näkemään, että Euroopan unioni on liittovaltio. Politiikassa on melko monia EU-kriittisiä ihmisiä, mutta minä olen pikemminkin EU-vastainen. Kriittisyys ei riitä – erotaan EU:sta!
Euroopan unioni tulee ilmeisesti jatkamaan oman valtansa kasvattamista jäsenmaiden itsemääräämisoikeuden kustannuksella. Sitä unioni on tehnyt jo pitkään. On olemassa riski, että EU:sta eroaminen muuttuu sitä vaikeammaksi toteuttaa, mitä myöhemmin se tapahtuu. Asiassa ei kannata jäädä odottamaan hetkeä, jolloin unionin laiva on jo uppoamassa.
Yksittäisen ehdokkaan kampanjoiminen EU-eroteemalla ei tietenkään riitä Suomen itsenäisyyden palauttamiseen. Kansallismielisten ja isänmaallisten voimien kannattaa suurin joukoin puhua entistä enemmän EU:sta eroamisen mahdollisuudesta, jotta eroajatukselle saadaan raivattua tilaa mediassa ja äänestäjien mielissä.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen eräitä ministereitä ja koko hallitustakin on moitittu ideologisuudesta, mutta minä en pidä ideologisuutta pahana asiana. Ideologia on maailmankatsomuksen se osa, joka liittyy politiikkaan. En paheksu ideologisuutta vaan korostan, että jotkin ideologiat ovat parempia kuin toiset. Jos pääsen kansanedustajaksi, mieluummin kehun täysistuntopuheenvuoroissa, tiedotteissa ja haastatteluissa omaa ideologiaani kuin kritisoin muita ideologisuudesta. Ideologisuuden väheksyminen voi lyhyellä aikavälillä kasvattaa kansanedustajan suosiota, mutta äänestäjiin vaikuttamisessa nationalistit jäävät häviäjiksi, jos he eivät pidä esillä omaa ideologiaansa. Politiikassa on kyse suuremmista asioista kuin yhden kansanedustajan tai yhden puolueen kannatuksesta vaaleissa.
Perussuomalainen kansanedustaja Sami Savio on lupautunut minun suosittelijakseni näihin eduskuntavaaleihin. Kiitos Sami Saviolle suosituksesta ja kiitos Helsingin perussuomalaisille kansanedustajaehdokkaaksi pääsemisestä!
Eduskunnassa tunnen talon tavat, sillä olen työskennellyt yli seitsemän vuotta kansanedustaja Ville Tavion (ps.) eduskunta-avustajana. Tavio on tänä aikana toiminut mm. eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Liityin perussuomalaisten jäseneksi jo vuonna 2011. En ole koskaan ollut minkään muun Suomessa rekisteröidyn puolueen jäsen. Perussuomalaisten organisaatiossa olen toiminut useissa tehtävissä ja olen myös osallistunut Perussuomalaiset rp:n periaateohjelman kirjoittamiseen. Periaateohjelma julkaistiin lokakuussa 2018 ja siinä on monia kohtia, jotka joko ovat identtisiä minun lähettämieni sisältöehdotusten kanssa tai täsmäävät vähän muokaten niihin lauseisiin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi.
Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on 2.4.2023. Ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 22.3.2023 ja päättyy 28.3.2023. Ennakkoäänestys ulkomailla alkaa 22.3.2023 ja päättyy 25.3.2023.
Eduskunta hyväksyi sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen kesäkuussa 2021. Uudistuksella käynnistetään 21 hyvinvointialueen toiminta. Hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä ovat toiminnan alkuvaiheessa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.7.2021. Kyseisen lainsäädännön mukaiset aluevaalit järjestetään ensimmäisen kerran tammikuussa 2022. Vaalien varsinainen äänestyspäivä on 23.1.2022. Ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 12.1.2022 ja päättyy 18.1.2022. Ennakkoäänestys ulkomailla alkaa 12.1.2022 ja päättyy 15.1.2022.
Olen ehdokkaana aluevaaleissa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella perussuomalaisten ehdokaslistalla. Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon valitaan näissä vaaleissa 79 valtuutettua.
Sote-uudistuksesta
Sote-uudistusta laadittiin pitkään, mutta edes hyväksytty versio ei ratkaise talousongelmia eikä henkilöstöongelmia. Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveyspalveluiden kulujen pienentäminen muuttuu vaikeammaksi, mutta onneksi uudet ohjelmistot, laitteistot ja tekoälyt voivat säästää aikaa ja rahaa. Niiden hyödyntämiseen pitäisi toki pyrkiä ilman sote-uudistustakin. Väestörakenteen muutosten myötä Suomessa asunee 2020-luvun päättyessä 85 vuotta täyttäneitä henkilöitä yli 200 000. Niinpä julkisen sektorin kulujen kasvun hillitseminen on realistisempi tavoite kuin vuosittaisten kulujen pienentäminen.
Uudistuksen myötä satojen kuntien tilalle tulee hallintoa hoitamaan parisenkymmentä hyvinvointialuetta. Se merkitsee toivottavasti synergiaetua kustannussäästöjen muodossa.
Toisaalta täytyy pitää mielessä, että hyvinvointialueen olemassaolon tärkein tarkoitus ei ole rahan säästäminen vaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen. Henkilökunta on jo monin paikoin jaksamisensa rajoilla suuren työtaakan kantajana ja säästöpaineessa.
Kannatan palvelutarjonnassa tasa-arvoisuutta ja vastustan nurkkakuntaisuutta. Jos pääsen aluevaltuuston jäseneksi tai varajäseneksi, tulen luottamustoimessani ajattelemaan koko vaalipiirin kokonaistilannetta, en vain kotikaupunkiani Espoota. Toivon todella, että aluevaltuustojen toiminnasta ei tule eri kunnista ponnistavien päättäjien keskinäistä nokittelua eikä riitaisaa nollasummapeliä.
Hyvinvointialueiden perustamista voidaan pitää ainakin mielikuvissa askeleena kohti maakuntien itsehallintoa. Tiedän, että eräitä perussuomalaisia puoluetovereitani ja sveitsiläisen hallinnon ihailijoita tämä ajatus miellyttää. Hyvinvointialuehan on kunnista erillinen julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellinen itsehallinto.
Väliaikainen valmistelutoimielin vastaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelemisesta, kunnes aluevaltuusto on valittu ja aluevaltuuston asettama aluehallitus aloittaa toimintansa. Siirtymään sisältyy valtavasti työtä ja kustannuksia. Pelkkien ICT-muutosten talousvaikutukset sote-uudistuksessa ovat ainakin 500 miljoonaa euroa valtakunnallisesti.
Ideologiasta
Olen ideologinen ihminen. Kotikunta tai vaalipiiri ei kerro paljoa vaaliehdokkaan ideologiasta. On järkeenkäypää, että ihmiset eivät aina äänestä samassa kunnassa asuvaa ehdokasta.
Kun puhun tai kirjoitan ideologiastani, tarkoitan poliittiseen toimintaani vaikuttavien periaatteiden ja näkemysten muodostamaa kokonaisuutta. Ideologia on poliittinen näkökulma todellisuuteen ja maailmankatsomuksen se osa, joka liittyy politiikkaan.
Ideologia, jota edustan, on nationalismi eli kansallismielisyys. Sen tärkeimpiin rakennusosiin kuuluvat kansojen itsemääräämisoikeus, kansallinen etu ja kansan sisäinen solidaarisuus.
Kulttuuriltaan, kieleltään, historialtaan ja geneettiseltä perimältään melko yhtenäiset kansat ovat ihmiskunnan keskeisiä ja luonnollisia toimijoita, vaikka muitakin toimijoita on maailmassa olemassa. Kansallisvaltio, joka alueellaan toimii kansallisen edun ja sisäisen solidaarisuuden hyväksi nationalismia noudattaen, on hyvä työkalu kansan tulevaisuuden ja rauhallisen elämän turvaamisessa. Kansallismielinen ihminen näkee eri kansat tasa-arvoisina keskenään.
Nationalismi ei ole alkukantaista hurraa-patrioottisuutta, jossa omaa maata pidetään kaikkia muita parempana.
Ihanteet ohjaavat poliittista toimintaani. Niinpä pyrin politiikassa toimimaan mieluummin tyylikkäästi kuin juonitellen.
Suosittelija
Kansanedustaja Jari Koskela (ps.) suosittelee minua näissä aluevaaleissa. Koskela on myös pastori ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Koskela teki Facebookiin 6.10.2021 julkaisun, johon hän kirjoitti seuraavaa: ”Lämmin tuki älykkäälle ja juurevalle tulevaisuuden tekijälle Tuomas Tähdelle. Tuomas on ehdolla aluevaaleissa Länsi-Uudellamaalla.” Olen kiitollinen tuesta!
Tuomas Tähti ja Jari Koskela (Helsinki 2021). Kuvaaja: Vesa Suvanto.
Tohtorikoulutettava Josefina Sipinen otti minuun yhteyttä vuoden 2018 syyskuussa. Hän kertoi tekevänsä Tampereen yliopistolla johtamisen ja talouden tiedekunnassa valtio-opin alan väitöskirjaa ulkomaalaistaustaisten kuntavaaliehdokkaiden politiikkaan rekrytoimisesta. Sipinen kertoi keskittyvänsä tutkimuksensa empiirisessä osiossa vuoden 2017 kuntavaaleihin. Koska puolueiden ehdokashankinnan tarkastelu oli keskeinen osa Sipisen väitöskirjatutkimusta, Sipinen halusi haastatella minua väitöskirjaansa varten. Vuoden 2017 kuntavaalien aikaan olin Turun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja ja vaaliasiamies ja osallistuin vahvasti ehdokashankintaan. Olin siihen aikaan myös Turun Perussuomalaiset ry:n tapahtuma- ja jäsenhankintatoimikunnassa. Jäsenhankinta ja ehdokashankinta tukivat toisiaan ja ne tapahtuivat käytännössä rinnakkain, kun kuntavaalit olivat lähellä.
Ilahduin haastattelupyynnöstä, sillä haluan edistää tieteellistä tutkimustyötä. Sipinen haastatteli minua puhelimitse 17.9.2018. Haastattelu tehtiin melkein puolitoista vuotta niiden kuntavaalien jälkeen, joista haastattelussa puhuimme, sillä kyseisten kuntavaalien vaalipäivä oli 9.4.2017.
Perussuomalaisilla oli Turussa vuoden 2017 kuntavaaleissa 79 ehdokasta. Se oli silloin perussuomalaisten ennätysmäärä Turussa, mutta listaa ei kuitenkaan saatu täyteen. Täydellä ehdokaslistalla olisi ollut sata ehdokasta.
Sipisen väitöskirja on tullut tänä vuonna (2021) valmiiksi ja sen nimi on Recruitment of Immigrant-origin Candidates in Finnish Municipal Elections. Onnittelen väitöskirjan valmiiksi saamisesta!
Kun Sipinen haastatteli minua 17.9.2018, kirjoitin heti puhelun jälkeen – ja jo puhelun aikanakin – muistiinpanoja haastattelupuhelumme sisällöstä. Julkaisen 17.9.2018 kirjoittamani tutkimushaastattelumuistiinpanot nyt tässä:
JS (Josefina Sipinen): Kenellä tai keillä tai millä taholla oli päävastuu puolueenne ehdokkaiden hankinnasta kuntavaaleissa 2017 omassa kunnassanne?
TT (Tuomas Tähti): Paikallisyhdistyksen eli kunnallisjärjestön hallituksella. Perussuomalaisissa paikallisyhdistys on sama asia kuin kunnallisjärjestö, koska meillä ei ole kaupunginosakohtaisia yhdistyksiä, vaan jokaisessa kunnassa toimii korkeintaan yksi perussuomalainen yhdistys. Hallituksen lisäksi yhdistyksessä oli toimikunta, joka toteutti tapahtumia ja jäsenhankintaa.
JS: Missä määrin kuntavaalien 2017 ehdokashankintaa koordinoitiin puolueenne piiritasolla tai valtakunnallisella tasolla ja missä määrin päätökset ehdokkaista tehtiin paikallisesti?
TT: Päätökset tehtiin paikallisyhdistyksen hallituksessa täysin itsenäisesti. Kaikki valta ja kaikki vastuu oli paikallisyhdistyksen hallituksella.
JS: Millaisia periaatteita puolueenne noudatti ehdokashankinnassaan; oliko ehdokkaaksi pääsemiseksi virallisia pääsyvaatimuksia? Entä missä määrin ehdokaslistan tasapainottaminen ohjasi ehdokashankintaa?
TT: Paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenet toimivat ehdokasasettelussa oman harkintansa mukaisesti. Ehdokaslistan tasapainottaminen on toimenpide, joka tulee kyseeseen erityisesti silloin, jos ehdokkaiksi haluavia on enemmän kuin listalle enimmillään saa asettaa. Turun perussuomalaisilla ei ole koskaan ollut kuntavaaleissa täyttä ehdokaslistaa, vaan ehdokkaista on ollut kaikissa kuntavaaleissa pulaa. Totta kai tasapainoinen ehdokaslista olisi vaalituloksen kannalta hyvä asia. Kuntavaalit poikkeavat suuresti vaikkapa eduskuntavaaleista, joissa on varaa pohtia listan tasapainottamista. Ehdottomana edellytyksenä ehdokkuudelle oli kuitenkin ehdokassopimuksen allekirjoittaminen, joskin se paperi oli sitova vain moraalisesti eikä juridisesti. Lähes ehdottomana vaatimuksena meillä oli paikallisesti myös puolueen jäsenyys, mutta muutaman kohdalla siitä joustettiin painavista syistä eli muutamat pääsivät listalle sitoutumattomina.
JS: Millaiset henkilöt olivat puolueenne näkökulmasta hyviä ja kiinnostavia ehdokkaita?
TT: Sellaiset, jotka halusivat ehdokkaiksi muista kuin itsekkäistä syistä. Sellaiset, jotka halusivat toimia puolueen hyväksi, aatteen hyväksi, turkulaisten hyväksi ja suomalaisten hyväksi.
JS: Millainen prosessi ehdokashankinta oli puolueenne näkökulmasta?
TT: Vaikea, koska ihmisten suostuttelemisessa ehdokkaiksi oli valtavasti työtä.
JS: Missä määrin ehdokashankinta perustuu puolueenne ehdokashankinnasta vastaavien henkilöiden henkilökohtaisiin verkostoihin ja missä määrin puolueet kannustavat ehdolle sellaisia henkilöitä, jotka eivät jo ole puolueen jäseniä ja aktiivisesti mukana puolueen toiminnassa?
TT: Paikallisyhdistyksen jäsenet olivat toki ensimmäiset henkilöt, joita pyydettiin ehdokkaiksi. Soitin yli 200 puhelua suostutellessani jäseniä ehdokkaiksi ja lähetin myös sähköpostiviestejä. Ehdokkaiden hankkiminen aloitettiin hyvissä ajoin, nimittäin vuosi ennen kuntavaaleja. Siitä eteenpäin yhdistyksen jäsenhankinta ja ehdokashankinta tapahtuivat rinta rinnan siten, että ihmisiä pyydettiin samalla kertaa sekä jäseniksi että ehdokkaiksi. Sitoutumattomiin ehdokkaisiin ei suhtauduttu kovin innokkaasti, mutta muutamia sitoutumattomia hyväksyttiin kuitenkin perussuomalaisten listalle, koska heillä oli painavat syyt olla hakematta puolueen jäsenkorttia.
JS: Millä tavoin puolueenne ja puolueenne jäsenet houkuttelevat kuntalaisia asettumaan ehdolle?
TT: Ehdokkaat löydettiin yksi kerrallaan, samoin kuin vaalit voitetaan yksi ääni kerrallaan. Kutsuimme ehdokasehdokkaita keskustelemaan puolueen paikallisyhdistyksen toimitilaan. Ehdokaspapereita täytettiin hallituksen kokousten yhteydessä, toritapahtumissa ja avoimien ovien tapahtumissa yhdistyksen toimitilassa. Viimeksi mainittuja tapahtumia kutsuimme kuntavaalikutsunnoiksi. Puheluiden soittaminen potentiaalisille ehdokkaille oli tärkeää. Puolueella oli myös verkkokampanjointia ehdokkaiden löytämiseksi, mutta ylivoimaisesti paras keino on edelleen suora ihmiskontakti, vaikka elämmekin Internet-aikaa.
JS: Miten puolueessanne suhtaudutaan ulkomaalaistaustaisten ehdokkaiden rekrytointiin? Onko puolueenne tavoitteellisesti pyrkinyt hankkimaan ehdokaslistoilleen ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita?
TT: Pyrkimyksemme oli ylipäätään löytää ehdokkaita. En voi liikaa korostaa sitä, että ehdokkaiden löytäminen kuntavaaleihin oli Turun perussuomalaisille vuonna 2017 todella vaikeaa. Sillä, oliko henkilö ulkomaalainen vai ei, ei ollut merkitystä. Heitä houkuteltiin ehdokkaiksi siinä missä kantaväestöäkin.
JS: Missä määrin puolueessanne nähdään ulkomaalaistaustainen väestö puolueenne potentiaalisina äänestäjinä?
TT: Perussuomalaiset suhtautuu kielteisesti humanitaariseen maahanmuuttoon, mutta työperäiseen maahanmuuttoon suhtaudumme puolueena myönteisemmin, kunhan henkilö tulee saatavuusharkinnan kautta nettoveronmaksajaksi. Olen itse kuullut eräiltä ulkomaalaisilta Suomessa asuvilta työntekijöiltä ja opiskelijoilta, että he kannattavat perussuomalaisia, koska pitävät humanitaarista maahanmuuttoa pahana virheenä. Jotkut ulkomaalaiset ovat myös harmitelleet minulle sitä, että turvapaikanhakijat pilaavat työperäisten maahanmuuttajien mainetta. Käsittääkseni tämä kannatuspotentiaali ymmärretään puolueessamme nykyään melko hyvin.
JS: Mikä on käsityksenne siitä, onnistuiko puolueenne houkuttelemaan ulkomaalaistaustaisten äänestäjien ääniä omassa kunnassanne kuntavaaleissa 2017? Missä määrin tämä riippui siitä, että puolueellanne oli tai ei ollut listoillaan ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita?
TT: Ulkomaalaiset tai ulkomaalaistaustaiset ehdokkaamme saivat melko vaatimattomia äänimääriä. Meille tuli vaaleissa tappio kokonaistuloksessa, joten en sanoisi, että epäonnistuimme erityisesti ulkomaalaisten äänestäjien houkuttelemisessa. Ylipäätään me epäonnistuimme ja ennen kaikkea minä puheenjohtajana epäonnistuin. Koen edelleen surua ja häpeää epäonnistumisesta yhdistyksen puheenjohtajana, vaikka aikaa vaaleista on kulunut jo puolitoista vuotta.
JS: Pyrkiikö puolueenne tukemaan ulkomaalaistaustaisen väestön aktiivista poliittista osallistumista kunnassa? Miten?
TT: Ihmisten aktivoiminen, olivatpa he ulkomaalaisia tai eivät, on suuri haaste. Aktivoiminen on erittäin tärkeää, mutta se koskee myös kantaväestöä.
JS: Millaisten kriteerien on täytyttävä esimerkiksi kielitaidon osalta, jotta puolueenne pyytää oma-aloitteisesti ulkomaalaistaustaista henkilöä kuntavaaliehdokkaaksi?
TT: Meillä oli kuntavaaleissa kaksi ehdokasta, jotka eivät osaa suomen kieltä. Kumpikaan heistä ei ole Suomen kansalainen. Pyysin itse heitä kumpaakin ehdokkaaksi, koska tiesin heidän olevan luotettavia, ahkeria ja älykkäitä ihmisiä. Kerroin paikallisyhdistyksen hallitukselle suoraan, että he eivät osaa suomen kieltä. Sitä ei kuitenkaan nähty esteenä ehdokkuudelle. He myös kävivät paikallisyhdistyksen kokoustilassa esittäytymässä yhdistyshallitukselle ennen vaaliehdokkuuden vahvistamista. Asian voi ajatella siten, että äänestäjille suodaan hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja ja äänestäjät sitten vaaleissa ratkaisevat tuloksen.
JS: Onko kielitaidon lisäksi olemassa muita seikkoja, jotka olisivat haaste ulkomaalaistaustaisten ehdokkaaksi rekrytoitumiselle?
TT: Puolueen huono imago. Meitä pidetään rasistisena puolueena, vaikka emme ole rasistinen ryhmä. Väärinkäsityksiä joutuu jatkuvasti oikomaan. Se alkoi jo ensimmäisen jytkyn yhteydessä vuonna 2011.
JS: Tarvitsevatko ulkomaalaistaustaiset ehdokkaat puolueeltanne keskimääräistä enemmän tukea ehdolle asettumisessa ja vaalikampanjoissa, ja missä määrin tarjoatte tällaista tukea?
TT: Kuntavaalikampanjan aikana käytin jonkin verran vapaa-aikaani siihen, että käänsin paikallisyhdistyksemme tiedotteita ja vaaliviestejä englanniksi niille kahdelle ehdokkaallemme, jotka eivät osanneet suomea. Myös Turun Perussuomalaiset ry:n kuntavaaliohjelma käännettiin englanniksi, mutta käännös suunnattiin toki laajemmalle yleisölle kuin vain ehdokkaillemme.
Olen ehdokkaana kevään 2021 kuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokaslistalla Espoossa.
Jos pääsen Espoon kaupunginvaltuustoon, pyrin yhteistyössä perussuomalaisten valtuustoryhmän muiden jäsenten kanssa – sekä puoluerajojen yli muidenkin päättäjien kanssa – vaikuttamaan Espoossa tehtäviin päätöksiin ja poliittisiin keskusteluihin perussuomalaisten ohjelmien ja omien ihanteideni mukaisesti. Yksittäisenä ehdokkaana en kuitenkaan anna Espoossa tehtäviin kunnallisiin päätöksiin liittyviä vaalilupauksia. Politiikka on joukkuelaji, jossa vain harvoin kukaan voi rehellisesti kutsua jotakin päätöstä omaksi henkilökohtaiseksi saavutuksekseen.
Yritän olla sellainen ehdokas, jota itse haluan äänestäjänä äänestää. Se ei ole helppoa. Rima on korkealla. Viimekertaisissa kuntavaaleissa vuoden 2017 keväällä en ollut omasta mielestäni paras ehdokas enkä äänestänyt itseäni.
Olen ideologinen ihminen. Ideologia, jota edustan, on nationalismi eli kansallismielisyys. Jokaisella kansalla pitää minun mielestäni olla oikeus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä. Kansallismielisessä ajattelussa ymmärretään, että kulttuuriltaan, kieleltään, historialtaan ja geneettiseltä perimältään melko yhtenäiset kansat ovat ihmiskunnan keskeisiä toimijoita – vaikka muitakin toimijoita on toki olemassa. Itsenäinen kansallisvaltio on hyvä työkalu kansan hyvän tulevaisuuden ja rauhan turvaamisessa. Jokainen minulle annettava ääni on ääni nationalismin hyväksi.
Kansallismielisyys ei ole sama asia kuin isänmaallisuus eli patriotismi. Kansallismielinen ihminen näkee maailman eri kansat tasa-arvoisina keskenään, mutta isänmaallinen ihminen ei välttämättä näe muita kansoja samalla tavalla. Isänmaallisuus ilman nationalismia johtaa helposti oman kotimaan muita parempana pitämiseen. Nationalistina minä ajattelen, että vaikka Suomen valtiolla on velvollisuus toimia suomalaisten edunvalvojana, edunvalvontaa ei pidä tehdä muiden kansojen itsemääräämisoikeutta loukaten. Erittäin isänmaallinen ihminen voi kannattaa toisen valtion luonnonvarojen riistämistä tai toisen valtion yhteiskuntarauhan tahallista horjuttamista, jos se tekee omasta isänmaasta voimakkaamman.
Miten edellä mainitut asiat liittyvät kuntavaaleihin? Päätöksiin vaikuttamisen lisäksi minua kiinnostaa ihmisiin vaikuttaminen. Demokraattisessa järjestelmässä päätöksiin vaikutetaan kaikkein tyylikkäimmin nimenomaan ihmisiin vaikuttamalla. Vaaliehdokkuus antaa minulle tilaisuuden kertoa muille ihmisille nationalismista.
Lisäksi on syytä todeta, että ideologisilla asioilla on kytkentöjä kuntalaisten arkeen. Kansallismielisestä näkökulmasta on kuntavaaleissa huomionarvoista esimerkiksi se, miten maahanmuutto vaikuttaa kunnassa päivähoitoon, koulutukseen ja terveydenhoitoon.
Joku viisas on kirjoittanut tämän ohjeen: ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.” Pyrin siihen, että mainittu ohje kuvastaa poliittista ja metapoliittista toimintaani. Haluan politiikkaan lisää ideologeja ja filosofeja. Toivon sellaista muutosta, että kansallismieliset poliitikot ja ehdokkaat alkavat entistä enemmän kertoa äänestäjille ideologisista ja filosofisista asioista. Se kehittäisi äänestäjien tiedostavuutta ja toivottavasti myös vähentäisi politiikan omaisuuskeskeisyyttä.
Yksi puoluetoverini sanoi vuosia sitten erään vaalikampanjan aikana, että kaikki perussuomalaiset ehdokkaat ovat arjen asiantuntijoita. Minä olen kyllä vähintään yhtä paljon ideologian asiantuntija. Olen perehtynyt nationalismiin ja olen vakuuttunut siitä, että maailma olisi parempi paikka, jos nykyistä useammat ihmiset olisivat nationalisteja.
Toki ymmärrän, että politiikkaan on hyvä saada muitakin kuin ideologeja ja filosofeja. Toivottavaa on, että vaaleissa valitaan luottamustoimiin monipuolisesti eri aihealueiden asiantuntijoita.
Monet perussuomalaisten poliittisista vastustajista eivät epäröi pitää esillä omaa ideologiaansa, vaikka se edellyttäisi vaikeaselkoisten käsitteiden käyttämistä puheissa ja kirjoituksissa. Me perussuomalaiset jäämme äänestäjiin vaikuttamisessa häviäjiksi, jos profiloidumme vain asioiden hoitajina ja jätämme ideologian piiloon pölyttymään. Perussuomalaisten ei kannata pilkata punavihreiden poliitikkojen aatteellisuutta. Punavihreiden voimien aatteet ovat huonoja, mutta aatteellisuus sinänsä ei ole paha asia. Jos punavihreät puolueet hokevat vaikkapa intersektionaalista feminismiä ja puolustavat sitä väsymättä, voi intersektionaalinen feminismi tulevaisuudessa olla monien suomalaisten silmissä lähes itsestäänselvä osa politiikan valtavirtaa. Jos kansallismieliset eivät pyri levittämään ja normalisoimaan omaa ideologiaansa vaan väheksyvät ideologisuutta, kansallismieliset tulevat häviämään politiikassa ja metapolitiikassa.
Kansallismielisten on syytä pyrkiä vaikuttamaan ihmisten maailmankatsomukseen. Tätä vaikuttamista on mahdollista tehdä puolueen sisällä, puolueen kautta ja puoluetoiminnan ulkopuolella. Jos ihmisten arvot ja ajatukset ovat kansallismieliselle politiikalle otollisia, kansallismielinen puolue voi realistisesti tavoitella suurta vaalimenestystä.
Liityin perussuomalaisten jäseneksi vuonna 2011. En ole koskaan ollut minkään muun Suomessa rekisteröidyn puolueen jäsen. Perussuomalaisissa olen vuosien ajan osallistunut aktiivisesti ideologiseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Yksi merkittävimmistä saavutuksistani tähän liittyen on, että Perussuomalaiset rp:n periaateohjelmassa, joka julkaistiin lokakuussa 2018, on monia kohtia, jotka joko ovat identtisiä minun lähettämieni sisältöehdotusten kanssa tai täsmäävät vähän muokaten niihin lauseisiin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi. Toiseksi olen osallistunut vaaliohjelmien kirjoittamiseen. Kolmas mainitsemisen arvoinen asia on, että vuonna 2019 julkaisin ideologisen 154-sivuisen kirjani nimeltä Nationalistin henkinen horisontti.
Vuoden 2021 kuntavaalit ovat kolmannet kuntavaalit, joissa olen ehdokkaana. Vuoden 2012 vaaleissa sain Turussa 179 ääntä ja olisin tarvinnut 11 ääntä lisää päästäkseni perussuomalaisten valtuustoryhmään. Vuoden 2017 vaaleissa sain Turussa 82 ääntä ja olisin tarvinnut 16 ääntä lisää päästäkseni perussuomalaisten valtuustoryhmään. Vuoden 2017 kuntavaalien aikana olin Turun Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Muutin Turusta Espooseen 6.6.2017. Seuraavana vuonna eli vuonna 2018 Perussuomalaisten Uudenmaan piiri valitsi minut maakuntavaaliehdokkaaksi, mutta niitä vaaleja ei ole pidetty. Olen myös yrittänyt päästä perussuomalaisten ehdokkaaksi vuosien 2015 ja 2019 eduskuntavaaleihin, mutta kummallakaan kerralla minua ei huolittu perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaaksi.
Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja työskentelen kansanedustajan avustajana.
Lauri Heikkilä, joka on ollut mm. kansanedustaja ja perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen, suosittelee minun äänestämistäni. Heikkilä julkaisi Facebook-profiilissaan 22.9.2020 tällaisen julkisen päivityksen: ”Suosittelen espoolaisille Tuomas Tähden äänestämistä Espoon kaupunginvaltuustoon. Tuomas liittyi Perussuomalaisiin keväällä 2011 ja on siitä alkaen ollut aktiivisesti vaikuttamassa puolueessa: ensin Varsinais-Suomen Turussa, viime vuosina Uudellamaalla Espoossa ja käydessään työssään Helsingissä. Hän on osaava, tarmokas ja ahkera hoitaessaan luottamustehtäviään.” Kiitos Lauri Heikkilälle tuesta!
Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021. Ennakkoäänestys on Suomessa 7.–13.4.2021 ja ulkomailla 7.–10.4.2021.
Tavoitteitani vuoden 2021 kuntavaaleissa:
Sen varmistaminen, että vaaleissa on tarjolla ideologinen nationalistinen vaihtoehto Espoossa.
Päätöksiin vaikuttaminen sellaisella toiminnalla ja äänestyskäyttäytymisellä, joka on nationalismin mukaista tai ei ainakaan ole ristiriidassa nationalismin kanssa.
Tuomas Tähti haastatteli Seppo Sarlundia sähköpostitse ja puhelimitse lokakuussa 2020.
TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lyhyesti lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?
Seppo Sarlund (Espoo 2020). Kuvaaja: Tuomas Tähti.
SS (Seppo Sarlund): Olen lehdistöneuvos Seppo Sarlund, syntynyt Kuopiossa 13.3.1942. Lehdistöneuvos-arvonimen myönsi tasavallan presidentti Tarja Halonen vuonna 2004 ja kunniakirjan ojensi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Tamminiemessä UKK perinneyhdistys ry:n eli nykyisen UKK-Seura ry:n vuosikokouksessa 30.9.2004.
TT: Millä aloilla ja missä tehtävissä olet tehnyt työurasi?
SS: Jo koulupoikana Kuopion klassillisessa lyseossa olin innokas valokuvaaja. Myin ottamiani kuvia sanomalehtiin. Savon Sanomissa oli vanha toimitussihteeri Kalle Nuutinen, joka sanoi minulle vuonna 1958, että ryhdy sinä Seppo tekemään näiden kuvien yhteyteen myös juttuja, niin saat enemmän palkkioita. Siitä se alkoi ja jo ennen ylioppilastodistuksen saamista olin kesätoimittajana Savon Sanomissa. Samana päivänä, jona tulin opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuoden 1960 syksyllä, kävelin myös maalaisliiton sanomalehden Maakansan toimitukseen, jonne syksyn mittaan menin sitten töihin ja seuraavana syksynä jo eduskuntatoimittajaksi. Kului yksi vuosi ja sitten maalaisliiton silloinen puheenjohtaja V. J. Sukselainen tuli luokseni ja kysyi, enkö ryhtyisi hoitamaan myös puolueen eduskuntaryhmän sihteerin tehtäviä, sillä ryhmän edellinen sihteeri Jouko Loikkanen oli aloittanut Ahti Karjalaisen uuden hallituksen pääministerin sihteerinä. Eduskuntaryhmän sihteerinä työskentelyni siis alkoi vuonna 1962 ja se jatkui talveen 1970. Tosin vuonna 1965 kävin armeijassa, ensin Pohjan prikaatissa Oulussa ja sitten pääesikunnassa loppuajan Ruotuväen toimittajana ja ”Puolustusvoimain komentajan erityistehtävissä”. Talvella 1970 aloitin työskentelyn Kymen Sanomien päätoimittajana, mutta keväällä 1972 siirryin takaisin puoluehommiin, kun Johannes Virolainen halusi minut keskustapuolueen tiedotuspäälliköksi ja puolueen sanomakeskuksen päätoimittajaksi. Tiedotuspäällikkönä olin vuosina 1972–1977 ja sitten vuonna 1977 aloitin Suomenmaan vastaavana päätoimittajana. Voisin sanoa olleeni viimeinen Urho Kekkosen päätoimittaja, sillä olihan Maakansa eli Suomenmaa nimenomaan Kekkosen lehti hänen kuolemaansa saakka. Pentti Sorvali, joka oli edeltäjäni Suomenmaassa, oli ollut Finnairin tilintarkastaja ja Kalevi Sorsan johtama hallitus valitsi minut myös Finnairin tilintarkastajaksi. Se tie johti vuonna 1985 minut Finnairiin johtajaksi hoitamaan tiedotusasioita ja poliittisia kysymyksiä. Sitä kesti vuoteen 1993. Viimeinen varsinainen työpaikkani oli Utsjoen kunnanjohtajuus 2000. Kirjoittaminen nosti minut toimittajaksi ja toimittajuus nosti poliittista profiiliani. Nyt vietän eläkepäiviä Espoon Karakalliossa vaimoni kanssa. Välillä me olemme vanhalla kotitalollamme Maaningalla Kuopiossa. Perhe kotiutui Maaningalle Karjalasta sodan jälkeen. Ennen kalastelin Maaningalla runsaasti, mutta nyt voimat ovat jo vähän uupuneet. Minut nimitettiin Suomen Kalamiesten Keskusliiton kunniapuheenjohtajaksikin, mutta liiton toiminta lopetettiin vuosia sitten.
TT: Mikä sytytti sinussa mielenkiinnon puoluetoimintaa kohtaan? Miksi valitsit puolueiden joukosta juuri maalaisliiton eli nykyisen keskustan? Milloin liityit puolueeseen?
SS: Minä näin jo koulupoikana ne epäkohdat, joita yhteiskunnassamme oli. Erityisesti huomioin maaseudun alhaisen tulotason ja vieroksutun aseman, joten oli hyvin luonnollista, että kasvoin maalaisliittolaiseen kotini henkeen ja aloin kirjoittaa. Isäni tilasi maalaisliittolaisia lehtiä. Maalaisliitto oli sukumme puolue ja se tuli kuin itsestään. Ei siihen liitytty, siihen synnyttiin. Urho Kekkonen oli se nimi, johon vannottiin silloin sekä maaseudun kehityksen että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa. Maaseudun Nuorten Liitto eli nykyinen Suomen Keskustanuoret oli Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö ja ensimmäisen kerran olin suurilla valtakunnallisilla suvijuhlilla Kiteellä jo vuonna 1959. Saman puoluevalinnan tekisin tänäkin päivänä. Ja ehkä muuttaisin ohjelmaa vähän entiseen suuntaan.
TT: Mitkä ovat kärkiteemasi politiikassa?
SS: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Paasikiven–Kekkosen linjan pohjalta, koko maan tasa-arvoinen kehittäminen sekä tasa-arvoinen sosiaalipolitiikka.
TT: Millainen on nykyään puolueiden äänenkannattajalehtien rooli ja merkitys? Miten puoluelehdistö on muuttunut sinun aikuisiälläsi?
SS: Puoluelehtien rooli on hävinnyt ja sen vuoksi myös poliittinen keskustelu on Suomessa kieroutunut aidon poliittisen moniarvoisen tiedonvälityksen lähes loputtua. Niin sanotuissa puolueettomissa lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä on poliittista sala-ammuntaa ja se on enemmän tai vähemmän kasvotonta ja pahantahtoista. Kehitys on hyvin huolestuttava.
TT: Olet työskennellyt keskustapuolueen tiedotuspäällikkönä vuosina 1972–1977. Mitä tehtäviä siihen työhön kuului? Olivatko poliittinen tiedottamistyö ja Suomen poliittinen ilmapiiri siihen aikaan hyvin erilaisia kuin nykyään?
SS: Suomi oli silloin itsenäinen ja puolueeton maa, joka pyrki tasoittelemaan idän ja lännen vastakohtaisuuksia. Nyt suuret länsieurooppalaiset maat pyrkivät tekemään oman EU-liittovaltion, jonka sivuroolissa myös Suomi on muka toteuttamassa ”eurooppalaisia arvoja” Sodoman ja Gomorran ilmapiirissä, johon suuntaan ilmapiiriä viedään. Kyllä Suomessa on paljon pysynyt samanakin, mutta kehityksen yleissuunta ei. Tiedottaminen oli ympärivuorokautista työtä. Työhön kuului ohjelmien ja artikkeleiden kirjoittamista ja valmistelua, poliitikkojen, toimittajien ja diplomaattien tapaamista, puhelimeen puhumista ympäri vuorokauden ja kiertämistä järjestökentällä. Koko ajan piti olla lähellä puoluejohtoa, jonka kanssa pidettiin luottamuksellisia suhteita.
TT: Kirjoitatko edelleen johonkin sanomalehteen tai aikakauslehteen säännöllisesti?
SS: Joskus kirjoittelen Suomenmaahan sekä Maaningan ja Siilinjärven paikallislehteen Uutis-Jouseen. Joka toinen viikko kirjoitan kolumnin lähinnä politiikasta saamelaisalueen tärkeimpään lehteen Inarilaiseen, joka on myös utsjokelaisten paikallislehti. Paikallislehdethän ovat nykyään parempia todenpuhujia kuin valtakunnalliset tai maakunnallisetkaan kaupalliset lehdet.
TT: Paperilehden perustaminen vaatii suuren summan rahaa, mutta nykyään melkein kuka tahansa voi perustaa verkkolehden tai tehdä Internetiin videokanavan tiedottamista varten. Niinpä voitaisiin olettaa, että mediakenttä on laajentunut ja muuttunut moniäänisemmäksi Internetin yleistymisen myötä. Onko näin käynyt?
SS: Moniäänisyys nykymaailmassa on monimölyisyyttä. Kansansivistys on siitä kaukana. Valitettavasti se taitaa koskea koko tätä niin sanottua sivistynyttä maanpiiriä.
TT: Yleisradion osakekannasta ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä suurin osa on Suomen valtion omistuksessa ja hallinnassa. Onko Yleisradio puolueeton?
SS: Yleisradio ei ole ollut minun elinaikanani kertaakaan aiemmin yhtä sekava ja yhtä paljon järjestäytynyttä demokratiaa pilkkaava laitos kuin nykyään. Yleisradiolta puuttuu sivistynyt lähestymistapa asioihin. Jokainen aloittelevakin toimittaja on olevinaan viisaampi kuin poliitikot ja eri maiden johtajat. Varsinainen uutispuoli vielä menettelee, mutta Yleisradion ohjelmapolitiikka pitäisi laskea siivilän läpi kuten ennen maito meijerissä. Aikoinaan Yleisradiossa oli vinoutumista demareihin päin. Vinoutumisen suunta vaihtelee ajan kuluessa. Ilkeily on pinnalla ja toimittajat ovat ikään kuin ylituomareita.
TT: Olet sanonut, että olet ”Suomen puoluetuen isä”. Voitko kertoa siitä? Onko nykyinen puoluetukijärjestelmä mielestäsi hyvä?
SS: Vuoden 1966 kesällä keskustapuolueen uusi talouspäällikkö Reijo Vähätiitto tuli luokseni ja kertoi Ruotsin ja Länsi-Saksan puoluetukihankkeista ja pyysi, että hankkisin niistä aineistoa, jotta Suomessakin tehtäisiin aloite puoluetuen käyttöönotosta. Näin toimin ja siltä pohjalta minä kirjoitin aloitteen, jonka Vähätiitto vei silloisten hallituspuolueiden talouspäälliköiden palaveriin. Lopputuloksena oli, että asianomaisten eduskuntaryhmien puheenjohtajat antoivat sen aloitteen eduskunnalle. Suurimman ryhmän eli SDP:n Veikko Kokkola oli ensimmäinen allekirjoittaja. Aloitteen pohjalta hyväksyttiin budjettiin ensimmäisen kerran määräraha puoluetyön tukemiselle. Se oli hyvin tarpeellinen uudistus kansanvallan säilyttämisen kannalta, mutta myöhemmin sen käyttöön on tullut muotoja ja ilmiöitä, joiden takia kaikkien puolueiden olisi nyt yhdessä ryhdyttävä muotoilemaan uudelleen, miten poliittisen toiminnan rahoitus pitäisi Suomessa järjestää. Avustajia ja valtiosihteereitä on nykyään ylimitoitettu määrä. Mitä enemmän puolueilla ja niiden eduskuntaryhmillä on rahaa, sitä enemmän tulee pyrkyreitä, jotka hakeutuvat puolueisiin vain ammatin eikä aatteen takia.
TT: Erään arvion mukaan keskusta on muuttunut maatalouteen liittyviä asioita edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ajavaksi yleispuolueeksi. Mitä aluepolitiikka käytännössä on ja kuinka tärkeää se on keskustalle?
SS: Aluepolitiikka on tietenkin sitä, että koko maata katsellaan samanlaisten suurennuslasien läpi. Anna arvo toisellekin. Nyky-yhteiskunnassa kaikilta puolueilta vaaditaan kannanottoa koko yhteiskunnan asioihin. Suuret etujärjestöt pyrkivät omimaan vallan, jota eduskunta ja maan hallitus edustavat. V. J. Sukselainen sanoi minun ollessani alkuvuosia puoluetehtävissä, että edustamme ”vähäväkisiä” eli heitä, joilla ei ole takanaan rikkaita järjestöjä ajamassa asioita ohi eduskunnan. Niin se on edelleenkin.
TT: Viime vuosikymmenellä eli 2010-luvulla käytiin kolmet eduskuntavaalit, joista kaksissa (2011 ja 2019) keskustan kannatus jäi pienemmäksi kuin 16,0 %. Ennen 2010-lukua puolue oli pärjännyt niin huonosti eduskuntavaaleissa viimeksi 1910-luvulla. Vuoden 2000 jälkeen keskustan kuntavaalikannatusprosentti on pienentynyt kaikissa kuntavaaleissa. Viimeisin europarlamenttivaalitulos (2019) on puolueen historian huonoin. Mistä kannatuksen väheneminen johtuu? Mitä keskusta voi tilanteensa parantamiseksi tehdä?
SS: Keskustan pitää ajaa omaa oikeaksi katsomaansa politiikkaa eikä peesata sen enempää oikeistoa kuin vasemmistoakaan, mutta on oltava samalla valmis etsimään yhteistyötä molemmilta suunnilta. Politiikka on kuitenkin kompromissien tekemistä, jossa harvoin saadaan läpi omaa kantaa ”puhtaana käteen”. Tämän päivän maailmantilanteessa Suomen olisi oltava itsenäisempi suhteessa Euroopan unioniin. Muutoin meiltä jää hoitamatta itäpuoli maailmasta ja sama koskee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa olisi kaikkiin ilmansuuntiin oltava tasapuolinen ja maan omat edut huomioon ottava eli Paasikiven–Kekkosen linjalla.
TT: Miten arvioit eri puheenjohtajien suoriutuneen keskustan johdossa? Ketkä keskustan historiassa ovat suosikkipuheenjohtajiasi?
SS: Enemmänhän sitä on nähnyt esikuvina niitä johtajia, joiden imussa oli nuorena. Mutta arvelen, että nykyisestä puheenjohtajasta Annika Saarikosta tulee vielä hyvä Maanäiti – kuin Angela Merkelistä. Annika Saarikko osaa antaa arvoa myös muiden mielipiteille ja tavoitteille, jotta omalta suomalaiselta pohjalta päästään eteenpäin.
TT: Kuinka suuri rooli puolueiden puheenjohtajilla on puolueiden vaalimenestyksen rakentamisessa tai vaalien häviämisessä? Entä kuinka suuri rooli on talkootyötä tekevällä kenttäväellä? Onko politiikka Suomessa nykyään enemmän johtajiin henkilöitynyttä kuin nuorena ollessasi?
SS: Puoluejohtajan on vedettävä suuret yhdistävät linjat oman kansan syvimpien tuntojen mukaan. Silloin saadaan koko väki liikkeelle ja vähän enemmänkin. Kyllä ennen jäsenistöllä oli paljon keskeisempi merkitys kuin nykyään. Siltä ainakin tuntuu, kun mietin sitä aikaa, kun nuorena toimitin yhdessä Matti Vanhasen isän Tatu Vanhasen kanssa Tukimies-lehteä. Tukimies oli järjestölehti, joka toi esiin yksittäisten puolueaktiivien työtä 1950- ja 1960-luvuilla. Lehden painos oli 40 000 kappaletta. Tukimies antoi puheenvuoron kenttäpuurtajille, jotka halusivat jakaa neuvoja ja ajatuksia. Tatu Vanhanen oli Tukimiehen päätoimittaja.
TT: Nykyään puolueiden puheenjohtajat ovat yleensä näkyvämpiä vaikuttajia kuin puoluesihteerit. Oliko puoluesihteereiden rooli aiemmin suurempi kuin nykyään?
SS: Kyllä puoluesihteereillä oli ennen suurempi poliittinen merkitys. Nykyään he ovat enemmän puoluetoimiston ja vaalityön pyörittäjiä.
TT: Suomen mahdollinen EU-jäsenyys puhutti keskustalaisia Jyväskylässä kesäkuussa 1994 pidetyssä puoluekokouksessa. Oli selvää, että silloinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Esko Aho ei olisi enää ollut käytettävissä jatkokaudelle keskustaa johtamaan, jos puoluekokous olisi suhtautunut torjuvasti Suomen EU-jäsenyyteen. Petri Neittaanmäen (kesk.) mukaan keskustan puoluekokoukselta ei kysytty mielipidettä Suomen EU-jäsenyyteen vaan hallituksen toimintalinjaan EU-kysymyksessä. Neittaanmäki on arvioinut, että jos puoluekokousedustajille olisi esitetty sama kysymys, joka esitettiin Suomen kansalle myöhemmin samana vuonna EU-jäsenyyskansanäänestyksessä, puoluekokouksen vastaus olisi ollut selkeä ”ei”. Minkä takia keskustan EU-kannanmuodostus tapahtui tuolloin siten kuin tapahtui? Tehtiinkö siinä mielestäsi virheitä? Olisiko keskustan ollut silloin järkevää suhtautua kriittisemmin Euroopan unioniin?
SS: Jyväskylän puoluekokous oli Esko Ahon tulikaste nuorena pääministerinä ja hän selviytyi siitä hallituksen EU-linjan kanssa. Jos Eskon ehdotukset eivät olisi menneet läpi kokouksessa, hänen hallituksensa olisi hajonnut ja siinä kansainvälisessä ja kotimaan poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa se olisi ollut Suomen antautuminen ja katastrofi. EU-kansanäänestys ja liittyminen Euroopan yhteisöön on toinen juttu ja minä äänestin sitä vastaan. ETA-sopimus Norjan mallin mukaan olisi ollut silloin hyvä ratkaisu. On EU:ssa hyviäkin puolia, mutta minusta perussopimus pitäisi vähitellen saada uusiksi. Muutoin Suomen tapaiset reunavaltiot tulevat kärsimään ja menettämään itsellisyyttään ja omaa tietään.
TT: Miten keskustassa suhtauduttiin Suomen Maaseudun Puolueen eli SMP:n konkurssiin ja Perussuomalaiset rp:n perustamiseen 1990-luvun puolivälissä? Olen kuullut väitteen, että keskusta houkutteli tuolloin erittäin aktiivisesti SMP:n jäseniä riveihinsä. Onko väite totta?
SS: Kyllä kai se on aina ollut niin, että kovin paljon ei ole rakennettu aitoja, kun on toivottu toisten puolueiden kannattajia jäseniksi omaan puolueeseen. Jo nuorena maaninkalaisena ylioppilaana ollessani SMP:n Maaningan miehet kuiskuttelivat minulle, että kyllä sitä työtä löytyy myös meiltä. Ja oli niitä sellaisiakin aikoja, että joku SMP:n mies otti minuun yhteyttä ja halusi neuvotella, että hän ja hänen kaverinsa tulisivat keskustaan. Jätin nuo oman puolueensa myyjät omaan arvoonsa, kun en ollut heidän vilpittömyydestään järin vakuuttunut. Oleellista on puolueiden luonnollinen kanssakäyminen ja omien kannanottojen muovaaminen yhteisten päämäärien hyväksi.
TT: Pian Perussuomalaiset rp:n perustamisen jälkeen Veikko Vennamolle kaavailtiin ministerin arvonimeä. Arvonimen esittämisen puuhamiehiä olivat eräät keskustalaiset poliitikot. On väitetty, että Vennamo yritettiin saada tuolloin julkisuudessa houkuttelemaan SMP:tä kannattaneita henkilöitä keskustan kannattajiksi. Oliko se ministerin arvonimen esittämisen motiivina?
SS: Minun muistikuvieni mukaan Johannes Virolainen oli kovasti ajamassa Veikko Vennamolle ministerin arvonimeä, mutta se kariutui silloiseen pääministeriin. Virolainen oli tehnyt vuosikymmeniä työtä karjalaisten ja heidän asuttamisensa hyväksi, kuten Vennamokin. Mutta sitten loppui sekä Vennamolta että Virolaiselta maallinen vaellus ja kenties jotain sellaista jäi tapahtumatta, jonka olisimme itse kukin ihmisten yhteistyössä vielä halunneet tapahtuvan.
TT: Lehtiväitteiden mukaan Annika Saarikon ja Markus Lohen kannattajat tekivät toisilleen palveluksen keskustan viimeisimmässä puoluekokouksessa syyskuussa 2020. Saarikon ja Lohen kannattajat väitetysti liittoutuivat siten, että Saarikko pääsi puolueen puheenjohtajaksi ja Lohi pitkälti samojen ihmisten tuella varapuheenjohtajaksi. Vaaliliiton seurauksena Katri Kulmunin puheenjohtajuus puolueessa loppui. Onko tuollainen äänestyssopimusten tekeminen ennen kokousta mielestäsi paheksuttavaa vai onko se normaalia ja suotavaa kampanjointia?
SS: Tultuani Helsinkiin vuonna 1960 liityin heti Akateemisiin Maaseudun Nuoriin. Erään kansanedustajan poika ehdotti minulle heti ensimmäisenä syksynä, että ”iänestä sie minnuu puhheenjohtajaksi, niin mie kannatan sinnuu sihteeriks”. Ei hänestä tullut puheenjohtajaa eikä minusta tullut silloin sihteeriä, mutta pari vuotta myöhemmin pääsin Helsingin osaston puheenjohtajaksi. Koronavirustilanteen takia en mennyt tänä vuonna Ouluun keskustan puoluekokoukseen. Poikani oli kyllä äänestämässä, mutta eipä hänkään tuollaista sopimusta sanonut tuntevansa, vaikka lienee tukenut Saarikkoa. Mutta en pidä mahdottomana, että erilaisia kytkentöjä joillakin olisi ollut. Sellaista se on puolueissa kuin muussakin elämässä.
TT: Eräs ei-keskustalainen kansanedustaja on sanonut, että Suomessa kaikkien poliittisten liikkeiden on etsittävä kannatusta pääkaupunkiseudulta. Mitä ajattelet tästä? Voiko keskusta menestyä pääkaupunkiseudulla nykyistä paremmin? Onko pääkaupunkiseudulla menestyminen ehdottoman tarpeellista?
SS: Keskustapuolueen pitää elää pääkaupunkiseudulla samaa kotiseutuelämää kuin muuallakin. Vain samaa junttielämää.
TT: Olisit luultavasti kelvannut nuorempana keskustan kansanedustajaehdokkaaksi, mutta et koskaan pyrkinyt eduskuntavaalien ehdokaslistalle. Miksi et pyrkinyt?
SS: Olin minäkin nuorena sen verran leuhka, että ehdokkaaksi pyrkimistä ehdottaneelle henkilölle sanoin, että äänestän eduskunnassa mieluummin viidelläkymmenellä äänellä koko eduskuntaryhmän työntekijänä kuin yhdellä äänellä kansanedustajana. Ja kansanedustajaksi pääseminen vaaleissa olisi ollut melkoisen epävarmaa.
TT: Olet kuitenkin ollut ehdokkaana kuntavaaleissa ja evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa. Mikä on saanut sinut ryhtymään ehdokkaaksi niihin?
SS: En ole ollut innokas koskaan menemään kunnallisiin elimiin, mutta kun on ehdokkaana, niin tulee sentään aina listan hyväksi jokusen tuttavan ääni, kun tuttavat näkevät nimen ehdokaslistalla. Jokainen ääni on yhtä tärkeä.
TT: Olet toiminut politiikassa pitkään ja olet saavuttanut paljon. Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka aloittelevat puoluepoliittista toimintaansa?
SS: Tieto on valtaa, mutta sydän ratkaisee. Älä petä äläkä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, kuinka kaukana tahansa hän lieneekään. On syytä muistaa, että meitä suomalaisia on maailman väestöstä vähemmän kuin tuhannesosa, mutta toisillemme me olemme tärkein ja merkittävin kansa. Silti meidän on nähtävä koko maailmassa ihmisarvo ja kunnioitettava myös luontoa. Kohdelkaamme toisiamme niin kuin toivoisimme meitä kohdeltavan.
TT: Mikä on merkittävin unelmasi?
SS: Että lähimmäistemme ja Suomen tulevaisuus ei olisi huonompi kuin muidenkaan.
Tuomas Tähti 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.