Kuntavaalit 2021

Olen ehdokkaana kevään 2021 kuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokaslistalla Espoossa.

Jos pääsen Espoon kaupunginvaltuustoon, pyrin yhteistyössä perussuomalaisten valtuustoryhmän muiden jäsenten kanssa – sekä puoluerajojen yli muidenkin päättäjien kanssa – vaikuttamaan Espoossa tehtäviin päätöksiin ja poliittisiin keskusteluihin perussuomalaisten ohjelmien ja omien ihanteideni mukaisesti. Yksittäisenä ehdokkaana en kuitenkaan anna Espoossa tehtäviin kunnallisiin päätöksiin liittyviä vaalilupauksia. Politiikka on joukkuelaji, jossa vain harvoin kukaan voi rehellisesti kutsua jotakin päätöstä omaksi henkilökohtaiseksi saavutuksekseen.

Yritän olla sellainen ehdokas, jota itse haluan äänestäjänä äänestää. Se ei ole helppoa. Rima on korkealla. Viimekertaisissa kuntavaaleissa vuoden 2017 keväällä en ollut omasta mielestäni paras ehdokas enkä äänestänyt itseäni.

Olen ideologinen ihminen. Ideologia, jota edustan, on nationalismi eli kansallismielisyys. Jokaisella kansalla pitää minun mielestäni olla oikeus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä. Kansallismielisessä ajattelussa ymmärretään, että kulttuuriltaan, kieleltään, historialtaan ja geneettiseltä perimältään melko yhtenäiset kansat ovat ihmiskunnan keskeisiä toimijoita – vaikka muitakin toimijoita on toki olemassa. Itsenäinen kansallisvaltio on hyvä työkalu kansan hyvän tulevaisuuden ja rauhan turvaamisessa. Jokainen minulle annettava ääni on ääni nationalismin hyväksi.

Kansallismielisyys ei ole sama asia kuin isänmaallisuus eli patriotismi. Kansallismielinen ihminen näkee maailman eri kansat tasa-arvoisina keskenään, mutta isänmaallinen ihminen ei välttämättä näe muita kansoja samalla tavalla. Isänmaallisuus ilman nationalismia johtaa helposti oman kotimaan muita parempana pitämiseen. Nationalistina minä ajattelen, että vaikka Suomen valtiolla on velvollisuus toimia suomalaisten edunvalvojana, edunvalvontaa ei pidä tehdä muiden kansojen itsemääräämisoikeutta loukaten. Erittäin isänmaallinen ihminen voi kannattaa toisen valtion luonnonvarojen riistämistä tai toisen valtion yhteiskuntarauhan tahallista horjuttamista, jos se tekee omasta isänmaasta voimakkaamman.

Miten edellä mainitut asiat liittyvät kuntavaaleihin? Päätöksiin vaikuttamisen lisäksi minua kiinnostaa ihmisiin vaikuttaminen. Demokraattisessa järjestelmässä päätöksiin vaikutetaan kaikkein tyylikkäimmin nimenomaan ihmisiin vaikuttamalla. Vaaliehdokkuus antaa minulle tilaisuuden kertoa muille ihmisille nationalismista.

Lisäksi on syytä todeta, että ideologisilla asioilla on kytkentöjä kuntalaisten arkeen. Kansallismielisestä näkökulmasta on kuntavaaleissa huomionarvoista esimerkiksi se, miten maahanmuutto vaikuttaa kunnassa päivähoitoon, koulutukseen ja terveydenhoitoon.

Joku viisas on kirjoittanut tämän ohjeen: ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.” Pyrin siihen, että mainittu ohje kuvastaa poliittista ja metapoliittista toimintaani. Haluan politiikkaan lisää ideologeja ja filosofeja. Toivon sellaista muutosta, että kansallismieliset poliitikot ja ehdokkaat alkavat entistä enemmän kertoa äänestäjille ideologisista ja filosofisista asioista. Se kehittäisi äänestäjien tiedostavuutta ja toivottavasti myös vähentäisi politiikan omaisuuskeskeisyyttä.

Yksi puoluetoverini sanoi vuosia sitten erään vaalikampanjan aikana, että kaikki perussuomalaiset ehdokkaat ovat arjen asiantuntijoita. Minä olen kyllä vähintään yhtä paljon ideologian asiantuntija. Olen perehtynyt nationalismiin ja olen vakuuttunut siitä, että maailma olisi parempi paikka, jos nykyistä useammat ihmiset olisivat nationalisteja.

Toki ymmärrän, että politiikkaan on hyvä saada muitakin kuin ideologeja ja filosofeja. Toivottavaa on, että vaaleissa valitaan luottamustoimiin monipuolisesti eri aihealueiden asiantuntijoita.

Monet perussuomalaisten poliittisista vastustajista eivät epäröi pitää esillä omaa ideologiaansa, vaikka se edellyttäisi vaikeaselkoisten käsitteiden käyttämistä puheissa ja kirjoituksissa. Me perussuomalaiset jäämme äänestäjiin vaikuttamisessa häviäjiksi, jos profiloidumme vain asioiden hoitajina ja jätämme ideologian piiloon pölyttymään. Perussuomalaisten ei kannata pilkata punavihreiden poliitikkojen aatteellisuutta. Punavihreiden voimien aatteet ovat huonoja, mutta aatteellisuus sinänsä ei ole paha asia. Jos punavihreät puolueet hokevat vaikkapa intersektionaalista feminismiä ja puolustavat sitä väsymättä, voi intersektionaalinen feminismi tulevaisuudessa olla monien suomalaisten silmissä lähes itsestäänselvä osa politiikan valtavirtaa. Jos kansallismieliset eivät pyri levittämään ja normalisoimaan omaa ideologiaansa vaan väheksyvät ideologisuutta, kansallismieliset tulevat häviämään politiikassa ja metapolitiikassa.

Kansallismielisten on syytä pyrkiä vaikuttamaan ihmisten maailmankatsomukseen. Tätä vaikuttamista on mahdollista tehdä puolueen sisällä, puolueen kautta ja puoluetoiminnan ulkopuolella. Jos ihmisten arvot ja ajatukset ovat kansallismieliselle politiikalle otollisia, kansallismielinen puolue voi realistisesti tavoitella suurta vaalimenestystä.

Liityin perussuomalaisten jäseneksi vuonna 2011. En ole koskaan ollut minkään muun Suomessa rekisteröidyn puolueen jäsen. Perussuomalaisissa olen vuosien ajan osallistunut aktiivisesti ideologiseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Yksi merkittävimmistä saavutuksistani tähän liittyen on, että Perussuomalaiset rp:n periaateohjelmassa, joka julkaistiin lokakuussa 2018, on monia kohtia, jotka joko ovat identtisiä minun lähettämieni sisältöehdotusten kanssa tai täsmäävät vähän muokaten niihin lauseisiin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi. Toiseksi olen osallistunut vaaliohjelmien kirjoittamiseen. Kolmas mainitsemisen arvoinen asia on, että vuonna 2019 julkaisin ideologisen 154-sivuisen kirjani nimeltä Nationalistin henkinen horisontti.

Vuoden 2021 kuntavaalit ovat kolmannet kuntavaalit, joissa olen ehdokkaana. Vuoden 2012 vaaleissa sain Turussa 179 ääntä ja olisin tarvinnut 11 ääntä lisää päästäkseni perussuomalaisten valtuustoryhmään. Vuoden 2017 vaaleissa sain Turussa 82 ääntä ja olisin tarvinnut 16 ääntä lisää päästäkseni perussuomalaisten valtuustoryhmään. Vuoden 2017 kuntavaalien aikana olin Turun Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Muutin Turusta Espooseen 6.6.2017. Seuraavana vuonna eli vuonna 2018 Perussuomalaisten Uudenmaan piiri valitsi minut maakuntavaaliehdokkaaksi, mutta niitä vaaleja ei ole pidetty. Olen myös yrittänyt päästä perussuomalaisten ehdokkaaksi vuosien 2015 ja 2019 eduskuntavaaleihin, mutta kummallakaan kerralla minua ei huolittu perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaaksi.

Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja työskentelen kansanedustajan avustajana.

Lauri Heikkilä, joka on ollut mm. kansanedustaja ja perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen, suosittelee minun äänestämistäni. Heikkilä julkaisi Facebook-profiilissaan 22.9.2020 tällaisen julkisen päivityksen: ”Suosittelen espoolaisille Tuomas Tähden äänestämistä Espoon kaupunginvaltuustoon. Tuomas liittyi Perussuomalaisiin keväällä 2011 ja on siitä alkaen ollut aktiivisesti vaikuttamassa puolueessa: ensin Varsinais-Suomen Turussa, viime vuosina Uudellamaalla Espoossa ja käydessään työssään Helsingissä. Hän on osaava, tarmokas ja ahkera hoitaessaan luottamustehtäviään.” Kiitos Lauri Heikkilälle tuesta!

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021. Ennakkoäänestys on Suomessa 7.–13.4.2021 ja ulkomailla 7.–10.4.2021.

Tavoitteitani vuoden 2021 kuntavaaleissa:

  1. Sen varmistaminen, että vaaleissa on tarjolla ideologinen nationalistinen vaihtoehto Espoossa.
  2. Ihmisiin vaikuttaminen nationalismista kertomalla.
  3. Päätöksiin vaikuttaminen sellaisella toiminnalla ja äänestyskäyttäytymisellä, joka on nationalismin mukaista tai ei ainakaan ole ristiriidassa nationalismin kanssa.
Kategoria(t): 2021, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Seppo Sarlund puhuu!

Tuomas Tähti haastatteli Seppo Sarlundia sähköpostitse ja puhelimitse lokakuussa 2020.

TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lyhyesti lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?

Seppo Sarlund (Espoo 2020). Kuvaaja: Tuomas Tähti.

SS (Seppo Sarlund): Olen lehdistöneuvos Seppo Sarlund, syntynyt Kuopiossa 13.3.1942. Lehdistöneuvos-arvonimen myönsi tasavallan presidentti Tarja Halonen vuonna 2004 ja kunniakirjan ojensi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Tamminiemessä UKK perinneyhdistys ry:n eli nykyisen UKK-Seura ry:n vuosikokouksessa 30.9.2004.

TT: Millä aloilla ja missä tehtävissä olet tehnyt työurasi?

SS: Jo koulupoikana Kuopion klassillisessa lyseossa olin innokas valokuvaaja. Myin ottamiani kuvia sanomalehtiin. Savon Sanomissa oli vanha toimitussihteeri Kalle Nuutinen, joka sanoi minulle vuonna 1958, että ryhdy sinä Seppo tekemään näiden kuvien yhteyteen myös juttuja, niin saat enemmän palkkioita. Siitä se alkoi ja jo ennen ylioppilastodistuksen saamista olin kesätoimittajana Savon Sanomissa. Samana päivänä, jona tulin opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuoden 1960 syksyllä, kävelin myös maalaisliiton sanomalehden Maakansan toimitukseen, jonne syksyn mittaan menin sitten töihin ja seuraavana syksynä jo eduskuntatoimittajaksi. Kului yksi vuosi ja sitten maalaisliiton silloinen puheenjohtaja V. J. Sukselainen tuli luokseni ja kysyi, enkö ryhtyisi hoitamaan myös puolueen eduskuntaryhmän sihteerin tehtäviä, sillä ryhmän edellinen sihteeri Jouko Loikkanen oli aloittanut Ahti Karjalaisen uuden hallituksen pääministerin sihteerinä. Eduskuntaryhmän sihteerinä työskentelyni siis alkoi vuonna 1962 ja se jatkui talveen 1970. Tosin vuonna 1965 kävin armeijassa, ensin Pohjan prikaatissa Oulussa ja sitten pääesikunnassa loppuajan Ruotuväen toimittajana ja ”Puolustusvoimain komentajan erityistehtävissä”. Talvella 1970 aloitin työskentelyn Kymen Sanomien päätoimittajana, mutta keväällä 1972 siirryin takaisin puoluehommiin, kun Johannes Virolainen halusi minut keskustapuolueen tiedotuspäälliköksi ja puolueen sanomakeskuksen päätoimittajaksi. Tiedotuspäällikkönä olin vuosina 1972–1977 ja sitten vuonna 1977 aloitin Suomenmaan vastaavana päätoimittajana. Voisin sanoa olleeni viimeinen Urho Kekkosen päätoimittaja, sillä olihan Maakansa eli Suomenmaa nimenomaan Kekkosen lehti hänen kuolemaansa saakka. Pentti Sorvali, joka oli edeltäjäni Suomenmaassa, oli ollut Finnairin tilintarkastaja ja Kalevi Sorsan johtama hallitus valitsi minut myös Finnairin tilintarkastajaksi. Se tie johti vuonna 1985 minut Finnairiin johtajaksi hoitamaan tiedotusasioita ja poliittisia kysymyksiä. Sitä kesti vuoteen 1993. Viimeinen varsinainen työpaikkani oli Utsjoen kunnanjohtajuus 2000. Kirjoittaminen nosti minut toimittajaksi ja toimittajuus nosti poliittista profiiliani. Nyt vietän eläkepäiviä Espoon Karakalliossa vaimoni kanssa. Välillä me olemme vanhalla kotitalollamme Maaningalla Kuopiossa. Perhe kotiutui Maaningalle Karjalasta sodan jälkeen. Ennen kalastelin Maaningalla runsaasti, mutta nyt voimat ovat jo vähän uupuneet. Minut nimitettiin Suomen Kalamiesten Keskusliiton kunniapuheenjohtajaksikin, mutta liiton toiminta lopetettiin vuosia sitten.

TT: Mikä sytytti sinussa mielenkiinnon puoluetoimintaa kohtaan? Miksi valitsit puolueiden joukosta juuri maalaisliiton eli nykyisen keskustan? Milloin liityit puolueeseen?

SS: Minä näin jo koulupoikana ne epäkohdat, joita yhteiskunnassamme oli. Erityisesti huomioin maaseudun alhaisen tulotason ja vieroksutun aseman, joten oli hyvin luonnollista, että kasvoin maalaisliittolaiseen kotini henkeen ja aloin kirjoittaa. Isäni tilasi maalaisliittolaisia lehtiä. Maalaisliitto oli sukumme puolue ja se tuli kuin itsestään. Ei siihen liitytty, siihen synnyttiin. Urho Kekkonen oli se nimi, johon vannottiin silloin sekä maaseudun kehityksen että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa. Maaseudun Nuorten Liitto eli nykyinen Suomen Keskustanuoret oli Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö ja ensimmäisen kerran olin suurilla valtakunnallisilla suvijuhlilla Kiteellä jo vuonna 1959. Saman puoluevalinnan tekisin tänäkin päivänä. Ja ehkä muuttaisin ohjelmaa vähän entiseen suuntaan.

TT: Mitkä ovat kärkiteemasi politiikassa?

SS: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Paasikiven–Kekkosen linjan pohjalta, koko maan tasa-arvoinen kehittäminen sekä tasa-arvoinen sosiaalipolitiikka.

TT: Millainen on nykyään puolueiden äänenkannattajalehtien rooli ja merkitys? Miten puoluelehdistö on muuttunut sinun aikuisiälläsi?

SS: Puoluelehtien rooli on hävinnyt ja sen vuoksi myös poliittinen keskustelu on Suomessa kieroutunut aidon poliittisen moniarvoisen tiedonvälityksen lähes loputtua. Niin sanotuissa puolueettomissa lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä on poliittista sala-ammuntaa ja se on enemmän tai vähemmän kasvotonta ja pahantahtoista. Kehitys on hyvin huolestuttava.

TT: Olet työskennellyt keskustapuolueen tiedotuspäällikkönä vuosina 1972–1977. Mitä tehtäviä siihen työhön kuului? Olivatko poliittinen tiedottamistyö ja Suomen poliittinen ilmapiiri siihen aikaan hyvin erilaisia kuin nykyään?

SS: Suomi oli silloin itsenäinen ja puolueeton maa, joka pyrki tasoittelemaan idän ja lännen vastakohtaisuuksia. Nyt suuret länsieurooppalaiset maat pyrkivät tekemään oman EU-liittovaltion, jonka sivuroolissa myös Suomi on muka toteuttamassa ”eurooppalaisia arvoja” Sodoman ja Gomorran ilmapiirissä, johon suuntaan ilmapiiriä viedään. Kyllä Suomessa on paljon pysynyt samanakin, mutta kehityksen yleissuunta ei. Tiedottaminen oli ympärivuorokautista työtä. Työhön kuului ohjelmien ja artikkeleiden kirjoittamista ja valmistelua, poliitikkojen, toimittajien ja diplomaattien tapaamista, puhelimeen puhumista ympäri vuorokauden ja kiertämistä järjestökentällä. Koko ajan piti olla lähellä puoluejohtoa, jonka kanssa pidettiin luottamuksellisia suhteita.

TT: Kirjoitatko edelleen johonkin sanomalehteen tai aikakauslehteen säännöllisesti?

SS: Joskus kirjoittelen Suomenmaahan sekä Maaningan ja Siilinjärven paikallislehteen Uutis-Jouseen. Joka toinen viikko kirjoitan kolumnin lähinnä politiikasta saamelaisalueen tärkeimpään lehteen Inarilaiseen, joka on myös utsjokelaisten paikallislehti. Paikallislehdethän ovat nykyään parempia todenpuhujia kuin valtakunnalliset tai maakunnallisetkaan kaupalliset lehdet.

TT: Paperilehden perustaminen vaatii suuren summan rahaa, mutta nykyään melkein kuka tahansa voi perustaa verkkolehden tai tehdä Internetiin videokanavan tiedottamista varten. Niinpä voitaisiin olettaa, että mediakenttä on laajentunut ja muuttunut moniäänisemmäksi Internetin yleistymisen myötä. Onko näin käynyt?

SS: Moniäänisyys nykymaailmassa on monimölyisyyttä. Kansansivistys on siitä kaukana. Valitettavasti se taitaa koskea koko tätä niin sanottua sivistynyttä maanpiiriä.

TT: Yleisradion osakekannasta ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä suurin osa on Suomen valtion omistuksessa ja hallinnassa. Onko Yleisradio puolueeton?

SS: Yleisradio ei ole ollut minun elinaikanani kertaakaan aiemmin yhtä sekava ja yhtä paljon järjestäytynyttä demokratiaa pilkkaava laitos kuin nykyään. Yleisradiolta puuttuu sivistynyt lähestymistapa asioihin. Jokainen aloittelevakin toimittaja on olevinaan viisaampi kuin poliitikot ja eri maiden johtajat. Varsinainen uutispuoli vielä menettelee, mutta Yleisradion ohjelmapolitiikka pitäisi laskea siivilän läpi kuten ennen maito meijerissä. Aikoinaan Yleisradiossa oli vinoutumista demareihin päin. Vinoutumisen suunta vaihtelee ajan kuluessa. Ilkeily on pinnalla ja toimittajat ovat ikään kuin ylituomareita.

TT: Olet sanonut, että olet ”Suomen puoluetuen isä”. Voitko kertoa siitä? Onko nykyinen puoluetukijärjestelmä mielestäsi hyvä?

SS: Vuoden 1966 kesällä keskustapuolueen uusi talouspäällikkö Reijo Vähätiitto tuli luokseni ja kertoi Ruotsin ja Länsi-Saksan puoluetukihankkeista ja pyysi, että hankkisin niistä aineistoa, jotta Suomessakin tehtäisiin aloite puoluetuen käyttöönotosta. Näin toimin ja siltä pohjalta minä kirjoitin aloitteen, jonka Vähätiitto vei silloisten hallituspuolueiden talouspäälliköiden palaveriin. Lopputuloksena oli, että asianomaisten eduskuntaryhmien puheenjohtajat antoivat sen aloitteen eduskunnalle. Suurimman ryhmän eli SDP:n Veikko Kokkola oli ensimmäinen allekirjoittaja. Aloitteen pohjalta hyväksyttiin budjettiin ensimmäisen kerran määräraha puoluetyön tukemiselle. Se oli hyvin tarpeellinen uudistus kansanvallan säilyttämisen kannalta, mutta myöhemmin sen käyttöön on tullut muotoja ja ilmiöitä, joiden takia kaikkien puolueiden olisi nyt yhdessä ryhdyttävä muotoilemaan uudelleen, miten poliittisen toiminnan rahoitus pitäisi Suomessa järjestää. Avustajia ja valtiosihteereitä on nykyään ylimitoitettu määrä. Mitä enemmän puolueilla ja niiden eduskuntaryhmillä on rahaa, sitä enemmän tulee pyrkyreitä, jotka hakeutuvat puolueisiin vain ammatin eikä aatteen takia.

TT: Erään arvion mukaan keskusta on muuttunut maatalouteen liittyviä asioita edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ajavaksi yleispuolueeksi. Mitä aluepolitiikka käytännössä on ja kuinka tärkeää se on keskustalle?

SS: Aluepolitiikka on tietenkin sitä, että koko maata katsellaan samanlaisten suurennuslasien läpi. Anna arvo toisellekin. Nyky-yhteiskunnassa kaikilta puolueilta vaaditaan kannanottoa koko yhteiskunnan asioihin. Suuret etujärjestöt pyrkivät omimaan vallan, jota eduskunta ja maan hallitus edustavat. V. J. Sukselainen sanoi minun ollessani alkuvuosia puoluetehtävissä, että edustamme ”vähäväkisiä” eli heitä, joilla ei ole takanaan rikkaita järjestöjä ajamassa asioita ohi eduskunnan. Niin se on edelleenkin.

TT: Viime vuosikymmenellä eli 2010-luvulla käytiin kolmet eduskuntavaalit, joista kaksissa (2011 ja 2019) keskustan kannatus jäi pienemmäksi kuin 16,0 %. Ennen 2010-lukua puolue oli pärjännyt niin huonosti eduskuntavaaleissa viimeksi 1910-luvulla. Vuoden 2000 jälkeen keskustan kuntavaalikannatusprosentti on pienentynyt kaikissa kuntavaaleissa. Viimeisin europarlamenttivaalitulos (2019) on puolueen historian huonoin. Mistä kannatuksen väheneminen johtuu? Mitä keskusta voi tilanteensa parantamiseksi tehdä?

SS: Keskustan pitää ajaa omaa oikeaksi katsomaansa politiikkaa eikä peesata sen enempää oikeistoa kuin vasemmistoakaan, mutta on oltava samalla valmis etsimään yhteistyötä molemmilta suunnilta. Politiikka on kuitenkin kompromissien tekemistä, jossa harvoin saadaan läpi omaa kantaa ”puhtaana käteen”. Tämän päivän maailmantilanteessa Suomen olisi oltava itsenäisempi suhteessa Euroopan unioniin. Muutoin meiltä jää hoitamatta itäpuoli maailmasta ja sama koskee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa olisi kaikkiin ilmansuuntiin oltava tasapuolinen ja maan omat edut huomioon ottava eli Paasikiven–Kekkosen linjalla.

TT: Miten arvioit eri puheenjohtajien suoriutuneen keskustan johdossa? Ketkä keskustan historiassa ovat suosikkipuheenjohtajiasi?

SS: Enemmänhän sitä on nähnyt esikuvina niitä johtajia, joiden imussa oli nuorena. Mutta arvelen, että nykyisestä puheenjohtajasta Annika Saarikosta tulee vielä hyvä Maanäiti – kuin Angela Merkelistä. Annika Saarikko osaa antaa arvoa myös muiden mielipiteille ja tavoitteille, jotta omalta suomalaiselta pohjalta päästään eteenpäin.

TT: Kuinka suuri rooli puolueiden puheenjohtajilla on puolueiden vaalimenestyksen rakentamisessa tai vaalien häviämisessä? Entä kuinka suuri rooli on talkootyötä tekevällä kenttäväellä? Onko politiikka Suomessa nykyään enemmän johtajiin henkilöitynyttä kuin nuorena ollessasi?

SS: Puoluejohtajan on vedettävä suuret yhdistävät linjat oman kansan syvimpien tuntojen mukaan. Silloin saadaan koko väki liikkeelle ja vähän enemmänkin. Kyllä ennen jäsenistöllä oli paljon keskeisempi merkitys kuin nykyään. Siltä ainakin tuntuu, kun mietin sitä aikaa, kun nuorena toimitin yhdessä Matti Vanhasen isän Tatu Vanhasen kanssa Tukimies-lehteä. Tukimies oli järjestölehti, joka toi esiin yksittäisten puolueaktiivien työtä 1950- ja 1960-luvuilla. Lehden painos oli 40 000 kappaletta. Tukimies antoi puheenvuoron kenttäpuurtajille, jotka halusivat jakaa neuvoja ja ajatuksia. Tatu Vanhanen oli Tukimiehen päätoimittaja.

TT: Nykyään puolueiden puheenjohtajat ovat yleensä näkyvämpiä vaikuttajia kuin puoluesihteerit. Oliko puoluesihteereiden rooli aiemmin suurempi kuin nykyään?

SS: Kyllä puoluesihteereillä oli ennen suurempi poliittinen merkitys. Nykyään he ovat enemmän puoluetoimiston ja vaalityön pyörittäjiä.

TT: Suomen mahdollinen EU-jäsenyys puhutti keskustalaisia Jyväskylässä kesäkuussa 1994 pidetyssä puoluekokouksessa. Oli selvää, että silloinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Esko Aho ei olisi enää ollut käytettävissä jatkokaudelle keskustaa johtamaan, jos puoluekokous olisi suhtautunut torjuvasti Suomen EU-jäsenyyteen. Petri Neittaanmäen (kesk.) mukaan keskustan puoluekokoukselta ei kysytty mielipidettä Suomen EU-jäsenyyteen vaan hallituksen toimintalinjaan EU-kysymyksessä. Neittaanmäki on arvioinut, että jos puoluekokousedustajille olisi esitetty sama kysymys, joka esitettiin Suomen kansalle myöhemmin samana vuonna EU-jäsenyyskansanäänestyksessä, puoluekokouksen vastaus olisi ollut selkeä ”ei”. Minkä takia keskustan EU-kannanmuodostus tapahtui tuolloin siten kuin tapahtui? Tehtiinkö siinä mielestäsi virheitä? Olisiko keskustan ollut silloin järkevää suhtautua kriittisemmin Euroopan unioniin?

SS: Jyväskylän puoluekokous oli Esko Ahon tulikaste nuorena pääministerinä ja hän selviytyi siitä hallituksen EU-linjan kanssa. Jos Eskon ehdotukset eivät olisi menneet läpi kokouksessa, hänen hallituksensa olisi hajonnut ja siinä kansainvälisessä ja kotimaan poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa se olisi ollut Suomen antautuminen ja katastrofi. EU-kansanäänestys ja liittyminen Euroopan yhteisöön on toinen juttu ja minä äänestin sitä vastaan. ETA-sopimus Norjan mallin mukaan olisi ollut silloin hyvä ratkaisu. On EU:ssa hyviäkin puolia, mutta minusta perussopimus pitäisi vähitellen saada uusiksi. Muutoin Suomen tapaiset reunavaltiot tulevat kärsimään ja menettämään itsellisyyttään ja omaa tietään.

TT: Miten keskustassa suhtauduttiin Suomen Maaseudun Puolueen eli SMP:n konkurssiin ja Perussuomalaiset rp:n perustamiseen 1990-luvun puolivälissä? Olen kuullut väitteen, että keskusta houkutteli tuolloin erittäin aktiivisesti SMP:n jäseniä riveihinsä. Onko väite totta?

SS: Kyllä kai se on aina ollut niin, että kovin paljon ei ole rakennettu aitoja, kun on toivottu toisten puolueiden kannattajia jäseniksi omaan puolueeseen. Jo nuorena maaninkalaisena ylioppilaana ollessani SMP:n Maaningan miehet kuiskuttelivat minulle, että kyllä sitä työtä löytyy myös meiltä. Ja oli niitä sellaisiakin aikoja, että joku SMP:n mies otti minuun yhteyttä ja halusi neuvotella, että hän ja hänen kaverinsa tulisivat keskustaan. Jätin nuo oman puolueensa myyjät omaan arvoonsa, kun en ollut heidän vilpittömyydestään järin vakuuttunut. Oleellista on puolueiden luonnollinen kanssakäyminen ja omien kannanottojen muovaaminen yhteisten päämäärien hyväksi.

TT: Pian Perussuomalaiset rp:n perustamisen jälkeen Veikko Vennamolle kaavailtiin ministerin arvonimeä. Arvonimen esittämisen puuhamiehiä olivat eräät keskustalaiset poliitikot. On väitetty, että Vennamo yritettiin saada tuolloin julkisuudessa houkuttelemaan SMP:tä kannattaneita henkilöitä keskustan kannattajiksi. Oliko se ministerin arvonimen esittämisen motiivina?

SS: Minun muistikuvieni mukaan Johannes Virolainen oli kovasti ajamassa Veikko Vennamolle ministerin arvonimeä, mutta se kariutui silloiseen pääministeriin. Virolainen oli tehnyt vuosikymmeniä työtä karjalaisten ja heidän asuttamisensa hyväksi, kuten Vennamokin. Mutta sitten loppui sekä Vennamolta että Virolaiselta maallinen vaellus ja kenties jotain sellaista jäi tapahtumatta, jonka olisimme itse kukin ihmisten yhteistyössä vielä halunneet tapahtuvan.

TT: Lehtiväitteiden mukaan Annika Saarikon ja Markus Lohen kannattajat tekivät toisilleen palveluksen keskustan viimeisimmässä puoluekokouksessa syyskuussa 2020. Saarikon ja Lohen kannattajat väitetysti liittoutuivat siten, että Saarikko pääsi puolueen puheenjohtajaksi ja Lohi pitkälti samojen ihmisten tuella varapuheenjohtajaksi. Vaaliliiton seurauksena Katri Kulmunin puheenjohtajuus puolueessa loppui. Onko tuollainen äänestyssopimusten tekeminen ennen kokousta mielestäsi paheksuttavaa vai onko se normaalia ja suotavaa kampanjointia?

SS: Tultuani Helsinkiin vuonna 1960 liityin heti Akateemisiin Maaseudun Nuoriin. Erään kansanedustajan poika ehdotti minulle heti ensimmäisenä syksynä, että ”iänestä sie minnuu puhheenjohtajaksi, niin mie kannatan sinnuu sihteeriks”. Ei hänestä tullut puheenjohtajaa eikä minusta tullut silloin sihteeriä, mutta pari vuotta myöhemmin pääsin Helsingin osaston puheenjohtajaksi. Koronavirustilanteen takia en mennyt tänä vuonna Ouluun keskustan puoluekokoukseen. Poikani oli kyllä äänestämässä, mutta eipä hänkään tuollaista sopimusta sanonut tuntevansa, vaikka lienee tukenut Saarikkoa. Mutta en pidä mahdottomana, että erilaisia kytkentöjä joillakin olisi ollut. Sellaista se on puolueissa kuin muussakin elämässä.

TT: Eräs ei-keskustalainen kansanedustaja on sanonut, että Suomessa kaikkien poliittisten liikkeiden on etsittävä kannatusta pääkaupunkiseudulta. Mitä ajattelet tästä? Voiko keskusta menestyä pääkaupunkiseudulla nykyistä paremmin? Onko pääkaupunkiseudulla menestyminen ehdottoman tarpeellista?

SS: Keskustapuolueen pitää elää pääkaupunkiseudulla samaa kotiseutuelämää kuin muuallakin. Vain samaa junttielämää.

TT: Olisit luultavasti kelvannut nuorempana keskustan kansanedustajaehdokkaaksi, mutta et koskaan pyrkinyt eduskuntavaalien ehdokaslistalle. Miksi et pyrkinyt?

SS: Olin minäkin nuorena sen verran leuhka, että ehdokkaaksi pyrkimistä ehdottaneelle henkilölle sanoin, että äänestän eduskunnassa mieluummin viidelläkymmenellä äänellä koko eduskuntaryhmän työntekijänä kuin yhdellä äänellä kansanedustajana. Ja kansanedustajaksi pääseminen vaaleissa olisi ollut melkoisen epävarmaa.

TT: Olet kuitenkin ollut ehdokkaana kuntavaaleissa ja evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa. Mikä on saanut sinut ryhtymään ehdokkaaksi niihin?

SS: En ole ollut innokas koskaan menemään kunnallisiin elimiin, mutta kun on ehdokkaana, niin tulee sentään aina listan hyväksi jokusen tuttavan ääni, kun tuttavat näkevät nimen ehdokaslistalla. Jokainen ääni on yhtä tärkeä.

TT: Olet toiminut politiikassa pitkään ja olet saavuttanut paljon. Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka aloittelevat puoluepoliittista toimintaansa?

SS: Tieto on valtaa, mutta sydän ratkaisee. Älä petä äläkä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, kuinka kaukana tahansa hän lieneekään. On syytä muistaa, että meitä suomalaisia on maailman väestöstä vähemmän kuin tuhannesosa, mutta toisillemme me olemme tärkein ja merkittävin kansa. Silti meidän on nähtävä koko maailmassa ihmisarvo ja kunnioitettava myös luontoa. Kohdelkaamme toisiamme niin kuin toivoisimme meitä kohdeltavan.

TT: Mikä on merkittävin unelmasi?

SS: Että lähimmäistemme ja Suomen tulevaisuus ei olisi huonompi kuin muidenkaan.

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Osuuteni PS:n periaateohjelman (2018) kirjoittamisessa

Perussuomalaiset rp:n nykyinen periaateohjelma julkaistiin vuoden 2018 lokakuussa. Osallistuin ohjelman kirjoittamiseen.

Lähetin Perussuomalaisten puoluetoimistoon vuoden 2018 huhtikuussa ja syyskuussa sähköpostitse näkemyksiäni siitä, mitä puolueen periaateohjelmaan pitäisi mielestäni sisällyttää. Nähdessäni valmiin periaateohjelman saman vuoden lokakuussa ilahduin, koska havaitsin, että eräät lähettämistäni ehdotuksista olivat kelvanneet ohjelmaan joko sanasta sanaan tai hieman muokattuina.

Alla on kyseinen periaateohjelma kokonaisuudessaan (otsikko ja väliotsikot on lihavoitu). Olen kursivoinut ne kohdat, jotka joko ovat täysin identtisiä minun kirjoittamieni ehdotusten kanssa tai täsmäävät hieman muokaten niihin asioihin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi.

PERUSSUOMALAISTEN PERIAATEOHJELMA

Isänmaa ja oikeudenmukainen yhteiskunta vaativat puolustajan

Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Me arvostamme ja haluamme korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa. Perussuomalaisten huomion keskiössä ei ole yksittäinen ammattikunta tai muu suppea eturyhmä vaan suomalaiset kokonaisuudessaan. Olemme vanhanaikaisen ja epäoikeudenmukaisen eturyhmäpolitiikan yläpuolella.

Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa edistää työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin maamme talouden vahvistumista ja kilpailukykyä.

Kansallismielisen ajattelun mukaan kansat ansaitsevat tasavertaisen mahdollisuuden saada päättää omista asioistaan. Suomalaisilla ei ole oikeutta ryhtyä määräilemään muita, eikä muilla ole oikeutta määräillä meitä. Haluamme puolustaa suomalaisten omaa päätäntävaltaa, siis kansallista itsemääräämisoikeutta.

Kuten puolueemme nimi kertoo, politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Historia ei tule valmiiksi eikä kulttuuri ole muuttumaton. Silti voimme usein helposti kertoa, mitä suomalaisuus on, mitä siihen kuuluu ja mikä on meille vierasta. Suomalaisuus tuntuu sydämessä.

Julkisen vallan pitää auttaa suomalaisia kehittymään, jotta maamme kehittyy. Muun muassa tästä syystä perussuomalaiset on sivistystä ja koulutusta puolustava liike. Puolueemme kutsuu kaikkia suomalaisia rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja osallistumaan historian kirjoittamiseen.

Toimintamme perustana ovat oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, rehellisyys ja tasa-arvo. Kunnioitamme työtä, yrittämistä, totuutta ja yksilön henkistä kasvua. Maailmankuvassamme oleellista on arvostaa yksilöä sellaisenaan ja osana merkityksellisiä yhteisöjään, kuten perhettä.

Sukupolvet ylittävänä tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.

Suoraa puhetta ei saa pelätä

Perussuomalaiset on suorapuheinen puolue. Joskus totuus voi olla kuin solvaus, mutta olemme silti sen puolella. Perussuomalaiset arvostaa sananvapautta demokraattisen yhteiskunnan tärkeänä arvona. Kompromissit kuuluvat politiikkaan, mutta valtaa ei pidä tavoitella vaikenemalla eikä totuutta vääristelemällä.

Perussuomalaiset on rohkea puolue, joka kantaa huolta perusasioista. Emme rakenna poliittisia ohjelmiamme epäselvien käsitteiden varaan emmekä välitä hokea kauniita sanoja, vaikka ne kuinka olisivat valtavirtaa. Ohjelmamme perustuvat tosiasioihin ja ovat asiapitoisia, eteenpäin vieviä ja johdonmukaisia. Me kerromme, mitä asiat tarkoittavat käytännössä.

Politiikassa, kuten muillakin elämänalueilla, viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuutta. Kannustamme ihmisiä ajattelemaan itse omilla aivoillaan. Luotamme suomalaisten kykyyn tehdä hyviä päätöksiä ja oppia virheistä. Aikuisia ihmisiä ei ole syytä holhota.

Suorapuheinen eri näkökulmista keskusteleminen edistää toisten ihmisten ymmärtämistä. Se edistää myös poliittisen järjestelmän toimivuutta. Perussuomalaiset ei pelästy erimielisyyttä. Sananvapauden täysimääräinen kunnioittaminen ja avoin yhteiskunnallinen keskustelu kuuluvat jokaiseen kehittyneeseen ja arvokkaaseen yhteiskuntaan.

Suomalaisuus on ja tuntuu

Suomi on suomalaisten koti. Jokaisella suomalaisella on kotimaassaan oikeus asumiseen, terveydenhuoltoon, koulutukseen, riittävään toimeentuloon ja turvallisuuteen. Yksilön ihmisarvoiseen elämään kuuluu oikeus vaikuttaa häntä itseään koskeviin asioihin.

Mikään perinne, asenne tai toimintatapa ei yksinään ole suomalaisen kulttuurin ydin, vaan kulttuurimme on kielen, monien tapojen, arvojen, symbolien ja muiden asioiden ainutlaatuinen yhdistelmä. Me tunnemme suomalaisuuden sydämessämme, ja se säilyy siellä maailman muutoksesta huolimatta.

Perussuomalaiset näkee, että valtio on olemassa ihmisiä varten eikä toisinpäin – suomalaisia ei pidä alistaa hallintoalamaisiksi. Me kannustamme ihmisiä puhumaan, vaikuttamaan, olemaan eri mieltä ja osallistumaan. Yhteiskunnan kehittyminen vaatii kuitenkin yhteisöllisyyttä ja yhdessä ponnistelua.

Vastustamme pöhöttynyttä valtiota, jota huudetaan apuun aina, kun ollaan jotakin vailla. Perussuomalaiset maksavat kohtuullisia veroja mielellään, kun ne käytetään suomalaisten ja perusasioiden hyväksi.

Perussuomalainen Suomi on myös kansainvälinen. Kansat ovat vuosisatoja olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja omaksuneet toisiltaan tapoja ja käytäntöjä. Kansallismielisyyteen kuuluu, että kansa saa itse säädellä kansainvälisyyden tasoa ja ilmenemismuotoja. Kansainvälisyys edellyttää kansojen olemassaoloa.

Emme lupaa sen olevan helppoa

Perussuomalaisille äänestäjä on politiikan pomo. Kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samanlaiset näkemykset tai mielipiteet. Äänestäjän tulee voida joko palkita tai rangaista päättäjiä suosiolla tai epäsuosiolla. Tämä on vallan tärkein suojamekanismi.

Itsenäinen valtio on paras paikka demokratialle. Jos me suomalaiset emme päätä omista asioistamme, joku muu päättää puolestamme. Sopimuksista, jotka olennaisesti ja peruuttamattomasti heikentävät itsemääräämisoikeuttamme, on pysyttävä erossa.

Demokratia ei voi toteutua, jos ihmiset eivät voi vaikuttaa omiin asioihinsa. Yksilöiden vapaus ja valtion itsemääräämisoikeus ovat siis demokratian edellytys. Me luotamme Suomeen ja suomalaisiin.

Puolueen, poliitikon ja päätöksentekijän velvollisuus on lisätä kansalaisten yhteiskunnallista ymmärtämystä ja helpottaa ihmisten osallistumista maamme kehittämiseen. Perussuomalaisen politiikan huipulla on Suomen kansa, joka tavoittelee arvokasta, oikeudenmukaista ja hyvää elämää itselleen ja tuleville sukupolville.

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , | Kommentoi

TEKin valtuustovaalit 2020

Olen ehdokkaana Tekniikan akateemiset TEKin valtuustovaaleissa. TEK (viralliselta nimeltään Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry) on Suomen suurin diplomi-insinöörijärjestö ja siihen kuuluu myös mm. arkkitehteja. Jäsenten keskuudestaan valitsema valtuusto on TEKin ylin päättävä elin.

Valtuuston jäsenet valitaan vaaleilla joka kolmas vuosi. Tämänvuotisissa vaaleissa heitä valitaan 70. Olin ehdokkaana myös viimekertaisissa vaaleissa vuonna 2017, mutta en tullut valituksi.

Olen ollut TEKin maksava jäsen vuodesta 2014 alkaen. Maksuttoman opiskelijajäsenyyden olin saanut jo vuosia aikaisemmin. Valmistuin diplomi-insinööriksi Turun yliopistosta joulukuussa 2013. Pääaineeni DI-tutkinnossa oli ohjelmistotuotanto. Kaksi sivuainettani olivat digitaalinen media ja tietoturva.

Äänioikeutettuja näissä vaaleissa ovat Tekniikan Akateemiset ry:n vuosijäsenet ja kunniajäsenet ja Tekniska Föreningen i Finland rf:n TEKiin kuuluvat varsinaiset jäsenet, jotka on 1.1.2020 mennessä hyväksytty jäseniksi.

Äänestysaika on 17.3.–30.3.2020. Osallistun vaaleihin iTyö-nimisen puolueista riippumattoman vaaliliiton ehdokkaana Tekniikan Akateemisten eteläisellä vaalialueella, joka kattaa koko Uudenmaan alueen sisältäen Helsingin. Vaaliliitto iTyön tavoitteena on, että TEK palvelee jäseniään asiantuntevasti, ammattimaisesti ja hyvällä asenteella.

Haluan olla mukana toimimassa sen hyväksi, että TEK keskittyy ennen kaikkea jäsenpalveluihin ja yhteiskunnalliseen neuvonantoon esimerkiksi lausuntojen kautta.

Mielestäni läsnäolo työuran murroskohdissa työttömyyskassan ja lakipalveluiden muodossa on hyvin tärkeä osa TEKin toimintaa.

Yleisesti ottaen en pidä siitä, kuinka suurta ja suoraa poliittista valtaa ammattiyhdistysliike Suomessa käyttää. Parlamentaarisessa demokratiassa politiikkaan vaikutetaan ennen kaikkea äänestämällä vaaleissa, olemalla yhteydessä poliitikkoihin sekä osallistumalla itse poliittiseen toimintaan. Ammattiyhdistyksiä ei pitäisi mielestäni käyttää painostusvälineinä.

Eräät ay-tahot ovat Suomessa valitettavasti yhä 2000-luvullakin ryhtyneet sellaisiin toimiin, joiden toivon jäävän menneisyyteen. Yksi pohjakosketus nähtiin vuoden 2018 alkupuolella, kun SAK:n jäsenliitto Teollisuusliitto julisti perjantaille 2.2.2018 poliittisen lakon. Teollisuusliiton verkkosivuston uutiseen kirjoitettiin: ”Lakko koskee kaikkia Teollisuusliiton sopimusalojen töitä ja kaikkia alojen työntekijöitä, olivatpa he Teollisuusliiton jäseniä tai eivät.”[1] Talouselämä-lehdelle kerrottujen tietojen mukaan Teollisuusliiton jäseniä uhkailtiin ammattiliiton jäsenyyden menettämisellä, jos he eivät osallistu lakkoon.[2] Liitoilla on toki oikeus valita jäsenensä, mutta tuollainen painostaminen on minusta paheksuttavaa.

Samanlainen tapaus nähtiin valitettavasti tänä vuonna, kun Teollisuusliitto ryhtyi mekaanisen metsäteollisuuden sopimusalan lakkoon. Liitto tiedotti, että ”lakko koskee kaikkia töitä katsomatta työntekijän tehtävää tai sitä, onko henkilö liiton jäsen vai ei”. Mitään juridista perustetta työntekijöiden työskentelyn estämiselle ei kuitenkaan ollut.[3]

Teollisuusliitto ei liity tämänvuotisiin TEKin vaaleihin, mutta mainitsin edellä kerrotut seikat tehdäkseni oman näkemykseni selväksi.

Ammattiyhdistyksillä on oma paikkansa eli ne eivät ole tarpeettomia. On järkevää, että alan ammattilaiset yhdistävät voimansa auttaakseen alaansa kehittymään ja auttaakseen alalle kouluttautuneita ihmisiä pärjäämään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ammattiyhdistyksillä pitäisi olla kansanedustajien valtaan verrattavaa päätös- ja vaikutusvaltaa.

Yhteiskunnan muuttaminen ei aina ole nollasummapeliä. Työnantajien ja työntekijöiden intressit voidaan julkisuudessa esittää vastakkaisina, vaikka on paljon poliittisia päätösmahdollisuuksia, jotka hyödyttäisivät molempia ryhmiä. Työntekijän hyvinvointi vaikuttaa työkykyyn ja hyödyttää siten työnantajaa. Yrittäjän taloudellinen menestys puolestaan mahdollistaa paremmat työsuhde-edut ja uusien työntekijöiden palkkaamisen. En halua lietsoa vastakkainasettelua työnantajien ja työntekijöiden välillä vaan haluan edistää dialogia ja osallistua siihen itse.

Riittävä toimeentulo on tärkeämpää kuin jatkuva työnteko. Työn tuottavuuden kasvun ei aina tarvitse näkyä uusina kulutustuotteina. Eräs mielekäs mittari yhteiskunnan onnistumiselle on – muiden mittareiden ohella – se, kuinka paljon työntekijöillä on vapaa-aikaa.

Ajattelutapa, jonka mukaan kaikkien kynnelle kykenevien tulisi ahkeroida palkkatyön parissa, on jokseenkin toimiva niin kauan kuin kohtuullisesti palkattuja työpaikkoja kohtuullisilla työoloilla on riittävästi tarjolla työikäisten ja -kykyisten suurelle enemmistölle. On aiheellista varautua siihen, ettei ihmistyön kysyntä välttämättä säily nykyisellä tasolla. Teknologian ja tekoälyn kehittyminen voivat johtaa siihen, että ihmistyön kysyntä vähenee. Pitääkö ihmisten työllistämiseen pyrkiä silloinkin, kun koneet ja ohjelmistot tekevät työt nopeammin, paremmin ja halvemmalla? Tällaisiakin asioita valtuuston jäsenten kannattaa pohtia.

Viitteet:

[1] Aallosvirta, Vesa (Teollisuusliitto ry:n keskuslakkotoimikunnan puolesta). ”Teollisuusliiton poliittinen lakko koskee kaikkia liiton sopimusalojen työntekijöitä” 31.1.2018. < https://www.teollisuusliitto.fi/2018/01/teollisuusliiton-poliittinen-lakko-koskee-kaikkia-liiton-sopimusalojen-tyontekijoita/ > Luettu 3.3.2019.

[2] Ollikainen, Marjo. ”Teollisuusliitto painostaa myös liittoon kuulumattomia lakkoon perjantaina” 30.1.2018. < https://www.talouselama.fi/uutiset/teollisuusliitto-painostaa-myos-liittoon-kuulumattomia-lakkoon-perjantaina/a5aef8a9-9e5a-3fe1-b54a-3e335e43af15 > Luettu 3.3.2019.

[3] Halonen, Antti. ”Rikkureita haukuttu loisiksi ja liittoon kuulumattomia vaadittu lakkoon – työoikeuden professori muistuttaa, ettei heitä voi laillisesti estää menemästä töihin” 28.1.2020. < https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86d195c0-3b93-4893-8348-3fbf4432bd4a > Luettu 29.1.2020.

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Burkakielto ei edistäisi islam-kriittisyyttä

(Julkaistu Rahvaan joulukuussa 2019 ilmestyneessä numerossa 4/2019.)

Eräät islam-kriitikot ja maahanmuuttokriitikot haluavat kieltää Suomessa kasvoja peittävät burkat ja samantapaiset vaatteet. Muut poliittiset ryhmät vastustavat ajatusta erilaisten aatteiden takia, mutta omasta mielestäni burkakieltotavoite on puutteellisesti harkittu jopa nuivien omalta kannalta.

Jos johonkin ilmiöön halutaan puuttua, pitää keskittyä ennemmin ilmiön syihin kuin yksittäisiin seurauksiin.

Jos ja kun Suomessa on musliminaisia, jotka syystä tai toisesta haluavat käyttää hijabia, burkaa tms. työpaikalla tai yleisellä paikalla, sen käyttäminen kannattaa heille lähtökohtaisesti sallia. Muslimeille tyypillisten vaatteiden näkyminen edistää sitä, että muut kuin muslimit havaitsevat islamin yleistymisen kotiseudullaan. Tämän seurauksena he alkavat miettiä, onko muutos suotava.

Eräät maahanmuuttokriitikot perustelevat burkakieltovaatimusta sanomalla, että kielto kenties vähentäisi ulkomaalaisten muslimien halukkuutta muuttaa Suomeen. Minusta sen, mitä Suomessa tapahtuu ja keitä tänne muuttaa, pitää perustua suomalaisten omaan tahtotilaan ja tiedostavuuteen eikä siihen, kuinka moni ulkomaalainen tänne haluaisi.

Joillakin alueilla maailmassa on naisille voimassa huivipakko. Monet naiset noudattavat sitä vain pitkin hampain. Vaatteen käyttämiseen pakottaminen ei tee vaatteen käyttäjästä aidosti uskonnollista. Vaatekappale elottomana materiana ei voi olla paha. Vaate voi sen sijaan olla merkki jostakin asiasta, jonka sopivuudesta yhteiskuntaan kiistellään.

Vaatteiden tai symbolien kieltäminen on ”poissa silmistä, poissa mielestä” -ajattelutavan soveltamista. Sellaista pitää vastustaa.

Kategoria(t): 2019, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , | Kommentoi