Stop leipäleikkauksille! -puheenvuoroni 7.2.2018

(Lausuin tämän puheenvuoron Stop leipäleikkauksille! -mielenosoituksessa Helsingissä eduskuntatalon edessä 7.2.2018. Mielenosoitus järjestettiin tukemaan vähävaraisille tarkoitetun elintarvikejakelutoiminnan rahoitusta.)

Hyvät naiset ja herrat,

kiitos että saan puhua teille tänään tässä tunnuksettomassa tapahtumassa. Minun nimeni on Tuomas Tähti.

Nälän kasvu ja äärimmäinen köyhyys on saatu maailmanlaajuisella tasolla ainakin jonkinlaiseen hallintaan 1990-luvulta alkaen, mutta Suomen sisällä leipäjonot ovat tänä aikana pidentyneet ja jonottavien joukko on muuttunut monipuolisemmaksi.

Varallisuuserot ovat Suomessa kasvaneet jo pitkään ja rikkaimpien varallisuus on jatkanut kasvua myös kymmenen vuoden takaisen finanssikriisin jälkeen. Tällä hetkellä myös Suomen talous kasvaa, mutta leipäjonoissa ahdinko jatkuu.

Tämä ei johdu pelkästään verotuksesta, vaan syitä huonoon tilanteeseen on myös syvällä yhteiskuntamme asenteissa sekä kansainvälisissä ilmiöissä.

Se, mitä tapahtuu New Yorkissa ja Välimerellä, vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, kuinka pitkiä ovat leipäjonot Suomessa. Voimme kuitenkin myös itse saada muutoksia aikaan.

Julkinen päätöksenteko ja hallinto ovat usein hidasliikkeisiä. Optimaalisessa nationalistisessa kansallisvaltiossa valtion julkiset toimenpiteet ja rakenteet ovat sellaisia, ettei kenenkään tarvitse turvautua pakkasessa vapaaehtoissektorin leipäjonoihin – mutta täydellisyyteen eivät ihmiset yllä. Kun hyväntekeväisyyttä tarvitaan, pitää julkisen sektorin edistää järjestöjen hyväntekeväisyystoimintoja eikä leikata niiltä rahoitusta pois.

Politiikassa on pitkälti kyse valinnoista. Minun nähdäkseni Suomen pitää valita sisäisen solidaarisuuden tie. Sisäinen solidaarisuus tarkoittaa suomalaisten keskuudessa vallitsevaa sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta. Samanaikaisesti meidän pitää Suomessa muistaa kansallinen etumme, koska Suomen valtion pitää olla ennen kaikkea suomalaisten edunvalvoja ja oikeudenmukaisuuden puolustaja. Valtio on olemassa kansaa varten, ei toisin päin.

Edustuksellisessa demokratiassa me voimme vaikuttaa ja saada äänen kuuluviin erilaisilla tavoilla. Me voimme vaikuttaa asioihin tietysti äänestämällä, mutta myös olemalla vaaliehdokkaana tai kampanjatiimissä. Kannustan kaikkia heitä, joilla on näkemys paremman tulevaisuuden löytämiseksi Suomelle, pyrkimään itse ehdokkaiksi vaaleihin tai osallistumaan muiden vaalityöhön.

Vaalien kautta me voimme vaikuttaa leipäjonojen pituuteen ja tarpeeseen sekä elintarvikejakelun rahoitukseen.

Hyvät kuulijat,

meidän on todella syvällisesti pohdittava, miten löydämme Suomelle sellaisen oikeudenmukaisen ja kestävällä pohjalla olevan tulevaisuuden, jota ei ole vielä löydetty. Menneeseen aikaan ei ole paluuta. Hyvä tulevaisuus jää löytämättä, jos me emme osaa tietä sinne.

Kiitos!

Mainokset
Kategoria(t): 2018, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Suomen kansa on korvaamaton

(Julkaistu Rahvaan numerossa 1–2/2018.)

Vuosia sitten kerroin diplomityöni ohjaajalle, että aion pyrkiä politiikkaan. Hän vastasi minulle, että poliittinen päätöksenteko on pelkkää edestakaisin liikkumista, koska erilaiset kompromissit ja muut päätökset vuorottelevat kulloistenkin poliittisten voimasuhteiden ja muiden muuttujien mukaisesti. Historia ei tunne stabiiliutta eikä politiikassa ole pysyviä saavutuksia.

Lopputyöni ohjaaja oli osittain oikeassa. Toisilleen vastakkaiset näkemykset voivat tosiaan olla vuorotellen vallalla. Yhden koalition hyväksymät päätökset tai niiden seuraukset voidaan myöhemmin kumota toisen tai jopa saman koalition voimin.

Yhteiskunnallista soutamista ja huopaamista nähdään lainsäädännössä, hallinnossa ja joskus infrastruktuurissakin. Kauppojen aukioloaikoja rajoitettiin ja myöhemmin vapautettiin. Kaupunginhallinnosta kadonneet pormestarit ovat 2000-luvulla tehneet paluun. Pikaraitiotie saatetaan rakentaa kaupunkiin, jossa raitiovaunut ovat muutamia vuosikymmeniä aiemmin pysähtyneet.

Hyvinkin suuria päätöksiä voidaan korvata uusilla ja sopimuksista voidaan irtautua. Jopa Suomen pois annettu itsemääräämisoikeus on mahdollista palauttaa eroamalla Euroopan unionista. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta.

Suomessa on kuitenkin yksi asia, jota ei voida palauttaa, jos se kerran lakkaa olemasta. Se on suomalainen kansa. Jos Suomi asutetaan ulkomailta tulevalla väestöllä ja suomalaiset katoavat, ei menetystä tulla koskaan korvaamaan. Kansan myötä myös suomalainen kulttuuri katoaisi maailmasta museoita lukuun ottamatta.

Politiikassa ei ole pysyviä saavutuksia, mutta kansallismielisille pysyvät tappiot ovat mahdollisia. Siksi Suomessa tarvitaan kansallismielistä toimintaa jatkuvasti – niin kauan kuin suomalainen kansa on olemassa.

Kategoria(t): 2018, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Perussuomalaisten hajoamisen historia

(Julkaistu Rahvaan numerossa 1–2/2018.)

Kun Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajotettiin kesäkuussa 2017, oli heti väistämätöntä, että joku tulee kirjoittamaan asiasta kirjan. Politiikan toimittaja Lauri Nurmen teos Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into Kustannus, 317 sivua) julkaistiin lokakuussa 2017.

Perussuomalaiset rp ja eduskuntaryhmän hajottaminen ovat asioita, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Nurmen kirjan suurimmaksi ansioksi nouseekin rauhallinen puolueettomuus. Sekä Jussi Halla-ahon kannattajat että Timo Soinin kannattajat saavat teoksessa tasapuolisesti äänensä kuuluviin, joten lukija voi muodostaa perustellun mielipiteensä siitä, kuka on toiminut kunniallisesti ja kuka ei. Jopa kokoomukseen loikannut kansanedustaja Veera Ruoho on äänessä, vaikka hänet olisi voinut jättää kirjassa pelkäksi alaviitteeksi.

Kirjassa käsitellään suoraan ja epäsuorasti eräiden sitkeiden väitteiden totuusarvoa. Esimerkiksi väite siitä, että Suomen Sisu ja/tai jokin muu taho kaappasi puolueen Jyväskylässä puoluekokouksessa, on kirjassa kerrottujen faktojen valossa pelkkä agenttitarina.

Monien haastattelujen ja tapahtumakuvailun lisäksi Nurmi on sisällyttänyt kirjaan tietoa omista työskentelytavoistaan, mikä höystää lukukokemusta miellyttävällä tavalla.

Valitettavasti kirjassa käsitellään vain pintaa raapaisten niitä perimmäisiä syitä, jotka johtivat siihen, ettei Perussuomalaiset jatkanut hallituksessa puoluekokouksen jälkeen. Asian vähäinen käsitteleminen voi pahimmillaan normalisoida Suomessa ajatusta, että hallituksesta voidaan noin vain potkia kokonainen eduskuntaryhmä pois. Se, että keskusta ja kokoomus eivät suostuneet jatkamaan perussuomalaisten kanssa hallituksessa, vaikka Halla-aho ei vaatinut merkittäviä muutoksia hallitusohjelmaan, on sensaatio ja sen juuria pitäisi tarkastella yksityiskohtaisemmin.

Muilta osin kirja on kuitenkin hyvä ja Lauri Nurmi oli pätevä henkilö kirjoittamaan sen.

Kategoria(t): 2018, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Maakuntavaalit haastavat puolueuskollisuuden

(Julkaistu Länsiväylässä 15.11.2017.)

Ensimmäisiin valtakunnallisiin maakuntavaaleihin on alle vuosi. Kunnilta siirtyy maakunnille vastuuta varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen.

Maakuntavaaleissa mitataan kiinnostavalla tavalla puolueiden kannatusten lisäksi myös asiaosaamisen arvostamista ja mahdollista nurkkakuntaisuutta.

Uudellamaalla osa pienten kuntien asukkaista on huolissaan siitä, että enemmistö uuden valtuuston jäsenistä tulisi olemaan Helsingistä tai Espoosta, joissa asuu eniten äänestäjiä. Tämän takia on väläytetty ajatusta maakunnan jakamisesta pienempiin vaalipiireihin.

Jotta maakuntavaltuustojen toiminnasta ei tule kuntien keskinäistä nokittelua ja riitaisaa nollasummapeliä, pitää tulevien maakuntavaltuustojen jäsenten pohtia maakunnan kokonaisetua eikä vain omaa kotipaikkakuntaansa.

Kotikunta ei kerro paljoa vaaliehdokkaan ideologiasta. On järkeenkäypää, että ihmiset eivät aina äänestä kotikunnassa asuvaa ehdokasta.

Toisaalta on mahdollista, että joissakin kunnissa tullaan näkemään puoluerajat ylittävää äänten keskittämistä, jotta kunnasta saadaan mahdollisimman kuuluva edustus maakuntavaltuustoon.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän kyselytutkimuksen mukaan vain kolmasosa suomalaisista tekisi maakuntavaaleissa äänestyspäätöksen sen perusteella, mitä asioita puolueet edustavat yleisesti ottaen valtakunnallisella tasolla. Maakuntavaalit voivat olla alueellisesti merkittävä koetinkivi puolueuskollisuudelle.

Kategoria(t): 2017, Länsiväylä, suomeksi | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Tasa-arvosta ja kansallismielisyyden historiasta

(Julkaistu Rahvaan numerossa 4/2017.)

Nykyään sana ”nationalismi” yhdistyy monien ihmisten mielikuvissa valitettavasti syrjintään ja totalitarismiin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että nationalismia on historiassa väärinkäytetty oikeuttamaan rasismi. Lisäksi tiedotusvälineet eivät nykyään riittävän selkeästi erota kansallismielisyyttä ja kansallissosialismia toisistaan.

Kansallismielisyyden eli nationalismin kehittymistä tarkasteltaessa mainitaan usein filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831). Hän asetti filosofiassaan valtion yksilön edelle ja kirjoitti, että vain valtioita muodostaneet kansat ovat historian aitoja osia. Perustuslaki oli hänelle yhtä kuin kansakunnan kollektiivinen henki.

Hegeliläinen dialektiikka hahmottaa maailman ikään kuin se olisi mustavalkoinen paikka, jossa kaikella on vastakohtansa, muutokset tapahtuvat suurten käännekohtien kautta ja historialliset tapahtumat ovat ennalta määrättyjä. Asteittainen, vähän kerrallaan tapahtuva edistys jää toissijaiseen asemaan. Tällainen kärjistävä ja äärimmäinen ajattelutapa antoi ideoita heille, jotka myöhemmin kehittivät sosialismin ja kansallissosialismin. Mutta entäpä kansallismielisyys?

Poliittisen nationalismin juuret löytyvät Hegeliä edeltävästä ajasta. Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) laati merkittäviä kirjoituksia nationalismin kannalta keskeisistä käsitteistä, kuten kansansuvereniteetista ja yleistahdosta. Toisaalta hänen filosofiansa ajoi erittäin laajaa yhteiskuntauudistusta, joka ei rajoittunut nationalismiin. Lisäksi hän teki selvän eron oman kirjoitustyönsä ja nationalismin välille vähättelemällä kulttuuria ja yhteiskuntaa. Rousseau uskoi, että ihminen elää parempaa elämää ollessaan alkukantaisessa luonnontilassa kuin ollessaan sivistyksen ympäröimänä.

”Nationalismi”-termin kehitti Johann Gottfried von Herder (1744–1803) 1770-luvulla. Herder, joka tunnettiin niin runoilijana, teologina, kirjallisuuskriitikkona kuin filosofinakin, inhosi ideologista absolutismia ja nurkkapatrioottisuutta. Kansankokonaisuus ja oman kansallisuuden tiedostaminen sen sijaan olivat hänelle tärkeitä asioita.

Herderin mukaan työskenteleminen isänmaan hyväksi on paitsi hyveellistä, myös tärkeää yksilön oman identiteetin ylläpitämisen kannalta. Kielet, maantieteelliset olosuhteet, perinnöllisyys ja kulttuuri ovat avaintekijöitä, jotka saavat kansakunnat muodostumaan ja säilymään. Herder muun muassa arveli, että tulevaisuudessa länsieurooppalaiset hylkäävät kulttuuritraditionsa ja menettävät vaikutusvaltansa Euroopassa.

Kansallissosialistit pyrkivät 1900-luvulla propagandassaan siteeraamaan Herderiä, vaikka tämä ei ollut mikään omaa kansaansa ylistänyt kiihkoilija. Eikä ollut Hegelkään, jota aikoinaan jopa syytettiin epäisänmaallisuudesta.

Herderin luottamus kulttuuriin oli vahva. Hänellä oli varsin moderni ajatus siitä, että kulttuurit eivät ole yhteismitallisia ja että voidaksemme ymmärtää muita kulttuureja meidän on tarkasteltava niitä niiden omista lähtökohdista käsin. Herder korosti, että eri kulttuureilla on omat mittapuunsa, ihanteensa ja omanlaistaan neroutta.

Herder myös kritisoi despotismia ja kaikenlaista tarpeetonta byrokratiaa. Mitä elinvoimaisempia kansalliset kulttuuritraditiot ovat, sitä vähemmän ihmiset Herderin ajattelun mukaan tarvitsevat valtiollista keskushallintoa. Kansallismielisyys ei rakennu valtion eikä diktaattorin, vaan tasa-arvoisten kansalaisten varaan.

Millainen Herderin idea nationalismista sitten oli? Herder kyseenalaisti ihmisten enemmistöä sortaneen luokkajaon ja kirjoitti, että jokaisessa valtiossa on vain yksi luokka, kansa. Tämä yksi ja ainoa luokka pitää sisällään niin hallitsijat kuin talonpojatkin. Yhteiskunnan jäsenten tulee yhdessä vaalia kansallisia arvojaan turvatakseen tulevaisuutensa.

Nationalismi ei ole tekopyhää ja ulkokultaista hurraa-isänmaallisuutta. Herder varta vasten varoitti lukijoitaan siitä, että kansallinen kunnia on petollinen viettelijä, eikä yhdelläkään kansalla ole maailman kaikkea viisautta. Yksilöiden, sukupolvien ja kansojen tulee oppia toisiltaan ja toistensa kanssa.

Kategoria(t): 2017, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kansalaisaloitteet säännölliseen seurantaan

(Julkaistu Rahvaan numerossa 4/2017.)

Äänioikeutetut Suomen kansalaiset voivat panna vireille kansalaisaloitteita, joilla ehdotetaan uusia lakeja tai nykyisten lakien kumoamista tai muuttamista.

Oikeusministeriön kansalaisaloite.fi -palvelussa voi tehdä kansalaisaloitteen ja kannattaa käynnissä olevia aloitteita. Jokainen aloite tarvitsee vähintään 50 000 kannatusilmoitusta edetäkseen eduskunnalle. Kannatusilmoitukset on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa. Niitä voi kerätä myös paperilomakkeilla.

Ministeriön verkkopalvelussa on kerätty kannatusta yhteensä jo yli 600 aloitteelle, mutta vain noin 20 on toimitettu eduskunnalle. Suurin osa kansalaisaloitteista ei saavuta 50 000 kannattajan määrää puolessa vuodessa. Osittain tämä johtuu aidosta kannatuksen vähäisyydestä tai aloitetekstien kömpelöstä muotoilusta, mutta tärkeä tekijä on myös aloitteiden julkisuuspula.

Kansalaisaloitteiden laatijat ilmoittavat aloitteistaan yleensä varsin vaatimattomilla resursseilla. Harvalla yksityishenkilöllä tai yhdistyksellä on varaa mainostaa mitään aloitetta televisiossa tai isoilla lehti-ilmoituksilla. Sosiaalisesta mediasta on apua, mutta tieto ei aina siirry some-kuplasta toiseen.

On surullista, jos jokin tärkeä ja hienosti laadittu aloite ei etene eduskuntaan vain sen takia, etteivät potentiaaliset kannattajat edes tiedä aloitteen olemassaolosta.

Omalta osaltani olen ratkaissut asian siten, että käyn kansalaisaloitesivustolla säännöllisesti kuuden kuukauden välein ja luen silloin kaikki ne aloitteet, jotka on pantu vireille viimeisimpien kuuden kuukauden aikana. Tällä tavalla näen kaikki kansalaisaloitteet ennen kuin kannatuskeräysaika loppuu. Monia aloitteita olen kannattanut ja monia jättänyt kannattamatta.

Kannustan lukijoita perehtymään käynnissä oleviin kansalaisaloitteisiin säännöllisesti ja keskustelemaan niistä. Tällä tavalla voimme myös nostaa kansalaisvaikuttamisen ja dialogin määrää maassamme.

Kategoria(t): 2017, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Monikulttuurisuuden ekaluokka

(Julkaistu Länsiväylässä 30.9.2017.)

Peruskoulun juuri aloittanut lapsi saattaa ensimmäisen koulupäivänsä jälkeen kertoa innokkaana huoltajilleen, mitä kaikkea hän on jo oppinut. Lapsi voi todeta ylpeänä, että nyt hän tietää jo paljon.

Jos sama oppilas valmistuu yliopistosta 20 vuotta myöhemmin maisteriksi, hän tiedostanee siinä vaiheessa, että hän tietää ja ymmärtää vasta murto-osan kaikesta tieteellisestä aineistosta.

Suomen kansa eli pitkään tilanteessa, jossa muiden kuin länsimaalaisten maahanmuuttajien osuus maamme koko väestöstä oli melko vähäinen. Muista kulttuureista ja kulttuurienvälisistä kohtaamisista ei myöskään saatu ennen vanhaan yhtä hyvin tietoa kuin nykyaikana laadukkaiden tv-dokumenttien ja Internetin välityksellä.

Vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana Suomen kansa on aloittanut ensimmäisen luokkansa monikulttuurisuuden peruskoulussa. Olemme kansakuntana vielä liiaksi siinä vaiheessa, jossa helposti luulemme monikulttuurisuuden tarkoittavan sitä, että kauppojen hyllyillä on eksoottisia mausteita ja kaduilla näkyy burkaan pukeutuneita naisia.

Kokonaisten kulttuurien tuntemisessa on kyse paljon syvällisemmistä asioista. Oppiminen vaatii vaivannäköä. Kaikkien suomalaisten kannattaa poliittisista kannoistaan riippumatta oivaltaa, että käymme tässä koulussa vasta ekaluokkaa.

Kategoria(t): 2017, Länsiväylä, suomeksi | Avainsanat: , , | Kommentoi