Maakuntavaalit haastavat puolueuskollisuuden

(Julkaistu Länsiväylässä 15.11.2017.)

Ensimmäisiin valtakunnallisiin maakuntavaaleihin on alle vuosi. Kunnilta siirtyy maakunnille vastuuta varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen.

Maakuntavaaleissa mitataan kiinnostavalla tavalla puolueiden kannatusten lisäksi myös asiaosaamisen arvostamista ja mahdollista nurkkakuntaisuutta.

Uudellamaalla osa pienten kuntien asukkaista on huolissaan siitä, että enemmistö uuden valtuuston jäsenistä tulisi olemaan Helsingistä tai Espoosta, joissa asuu eniten äänestäjiä. Tämän takia on väläytetty ajatusta maakunnan jakamisesta pienempiin vaalipiireihin.

Jotta maakuntavaltuustojen toiminnasta ei tule kuntien keskinäistä nokittelua ja riitaisaa nollasummapeliä, pitää tulevien maakuntavaltuustojen jäsenten pohtia maakunnan kokonaisetua eikä vain omaa kotipaikkakuntaansa.

Kotikunta ei kerro paljoa vaaliehdokkaan ideologiasta. On järkeenkäypää, että ihmiset eivät aina äänestä kotikunnassa asuvaa ehdokasta.

Toisaalta on mahdollista, että joissakin kunnissa tullaan näkemään puoluerajat ylittävää äänten keskittämistä, jotta kunnasta saadaan mahdollisimman kuuluva edustus maakuntavaltuustoon.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän kyselytutkimuksen mukaan vain kolmasosa suomalaisista tekisi maakuntavaaleissa äänestyspäätöksen sen perusteella, mitä asioita puolueet edustavat yleisesti ottaen valtakunnallisella tasolla. Maakuntavaalit voivat olla alueellisesti merkittävä koetinkivi puolueuskollisuudelle.

Mainokset
Kategoria(t): 2017, Länsiväylä, suomeksi | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Tasa-arvosta ja kansallismielisyyden historiasta

(Julkaistu Rahvaan numerossa 4/2017.)

Nykyään sana ”nationalismi” yhdistyy monien ihmisten mielikuvissa valitettavasti syrjintään ja totalitarismiin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että nationalismia on historiassa väärinkäytetty oikeuttamaan rasismi. Lisäksi tiedotusvälineet eivät nykyään riittävän selkeästi erota kansallismielisyyttä ja kansallissosialismia toisistaan.

Kansallismielisyyden eli nationalismin kehittymistä tarkasteltaessa mainitaan usein filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831). Hän asetti filosofiassaan valtion yksilön edelle ja kirjoitti, että vain valtioita muodostaneet kansat ovat historian aitoja osia. Perustuslaki oli hänelle yhtä kuin kansakunnan kollektiivinen henki.

Hegeliläinen dialektiikka hahmottaa maailman ikään kuin se olisi mustavalkoinen paikka, jossa kaikella on vastakohtansa, muutokset tapahtuvat suurten käännekohtien kautta ja historialliset tapahtumat ovat ennalta määrättyjä. Asteittainen, vähän kerrallaan tapahtuva edistys jää toissijaiseen asemaan. Tällainen kärjistävä ja äärimmäinen ajattelutapa antoi ideoita heille, jotka myöhemmin kehittivät sosialismin ja kansallissosialismin. Mutta entäpä kansallismielisyys?

Poliittisen nationalismin juuret löytyvät Hegeliä edeltävästä ajasta. Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) laati merkittäviä kirjoituksia nationalismin kannalta keskeisistä käsitteistä, kuten kansansuvereniteetista ja yleistahdosta. Toisaalta hänen filosofiansa ajoi erittäin laajaa yhteiskuntauudistusta, joka ei rajoittunut nationalismiin. Lisäksi hän teki selvän eron oman kirjoitustyönsä ja nationalismin välille vähättelemällä kulttuuria ja yhteiskuntaa. Rousseau uskoi, että ihminen elää parempaa elämää ollessaan alkukantaisessa luonnontilassa kuin ollessaan sivistyksen ympäröimänä.

”Nationalismi”-termin kehitti Johann Gottfried von Herder (1744–1803) 1770-luvulla. Herder, joka tunnettiin niin runoilijana, teologina, kirjallisuuskriitikkona kuin filosofinakin, inhosi ideologista absolutismia ja nurkkapatrioottisuutta. Kansankokonaisuus ja oman kansallisuuden tiedostaminen sen sijaan olivat hänelle tärkeitä asioita.

Herderin mukaan työskenteleminen isänmaan hyväksi on paitsi hyveellistä, myös tärkeää yksilön oman identiteetin ylläpitämisen kannalta. Kielet, maantieteelliset olosuhteet, perinnöllisyys ja kulttuuri ovat avaintekijöitä, jotka saavat kansakunnat muodostumaan ja säilymään. Herder muun muassa arveli, että tulevaisuudessa länsieurooppalaiset hylkäävät kulttuuritraditionsa ja menettävät vaikutusvaltansa Euroopassa.

Kansallissosialistit pyrkivät 1900-luvulla propagandassaan siteeraamaan Herderiä, vaikka tämä ei ollut mikään omaa kansaansa ylistänyt kiihkoilija. Eikä ollut Hegelkään, jota aikoinaan jopa syytettiin epäisänmaallisuudesta.

Herderin luottamus kulttuuriin oli vahva. Hänellä oli varsin moderni ajatus siitä, että kulttuurit eivät ole yhteismitallisia ja että voidaksemme ymmärtää muita kulttuureja meidän on tarkasteltava niitä niiden omista lähtökohdista käsin. Herder korosti, että eri kulttuureilla on omat mittapuunsa, ihanteensa ja omanlaistaan neroutta.

Herder myös kritisoi despotismia ja kaikenlaista tarpeetonta byrokratiaa. Mitä elinvoimaisempia kansalliset kulttuuritraditiot ovat, sitä vähemmän ihmiset Herderin ajattelun mukaan tarvitsevat valtiollista keskushallintoa. Kansallismielisyys ei rakennu valtion eikä diktaattorin, vaan tasa-arvoisten kansalaisten varaan.

Millainen Herderin idea nationalismista sitten oli? Herder kyseenalaisti ihmisten enemmistöä sortaneen luokkajaon ja kirjoitti, että jokaisessa valtiossa on vain yksi luokka, kansa. Tämä yksi ja ainoa luokka pitää sisällään niin hallitsijat kuin talonpojatkin. Yhteiskunnan jäsenten tulee yhdessä vaalia kansallisia arvojaan turvatakseen tulevaisuutensa.

Nationalismi ei ole tekopyhää ja ulkokultaista hurraa-isänmaallisuutta. Herder varta vasten varoitti lukijoitaan siitä, että kansallinen kunnia on petollinen viettelijä, eikä yhdelläkään kansalla ole maailman kaikkea viisautta. Yksilöiden, sukupolvien ja kansojen tulee oppia toisiltaan ja toistensa kanssa.

Kategoria(t): suomeksi, Rahvas, 2017 | Avainsanat: , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kansalaisaloitteet säännölliseen seurantaan

(Julkaistu Rahvaan numerossa 4/2017.)

Äänioikeutetut Suomen kansalaiset voivat panna vireille kansalaisaloitteita, joilla ehdotetaan uusia lakeja tai nykyisten lakien kumoamista tai muuttamista.

Oikeusministeriön kansalaisaloite.fi -palvelussa voi tehdä kansalaisaloitteen ja kannattaa käynnissä olevia aloitteita. Jokainen aloite tarvitsee vähintään 50 000 kannatusilmoitusta edetäkseen eduskunnalle. Kannatusilmoitukset on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa. Niitä voi kerätä myös paperilomakkeilla.

Ministeriön verkkopalvelussa on kerätty kannatusta yhteensä jo yli 600 aloitteelle, mutta vain noin 20 on toimitettu eduskunnalle. Suurin osa kansalaisaloitteista ei saavuta 50 000 kannattajan määrää puolessa vuodessa. Osittain tämä johtuu aidosta kannatuksen vähäisyydestä tai aloitetekstien kömpelöstä muotoilusta, mutta tärkeä tekijä on myös aloitteiden julkisuuspula.

Kansalaisaloitteiden laatijat ilmoittavat aloitteistaan yleensä varsin vaatimattomilla resursseilla. Harvalla yksityishenkilöllä tai yhdistyksellä on varaa mainostaa mitään aloitetta televisiossa tai isoilla lehti-ilmoituksilla. Sosiaalisesta mediasta on apua, mutta tieto ei aina siirry some-kuplasta toiseen.

On surullista, jos jokin tärkeä ja hienosti laadittu aloite ei etene eduskuntaan vain sen takia, etteivät potentiaaliset kannattajat edes tiedä aloitteen olemassaolosta.

Omalta osaltani olen ratkaissut asian siten, että käyn kansalaisaloitesivustolla säännöllisesti kuuden kuukauden välein ja luen silloin kaikki ne aloitteet, jotka on pantu vireille viimeisimpien kuuden kuukauden aikana. Tällä tavalla näen kaikki kansalaisaloitteet ennen kuin kannatuskeräysaika loppuu. Monia aloitteita olen kannattanut ja monia jättänyt kannattamatta.

Kannustan lukijoita perehtymään käynnissä oleviin kansalaisaloitteisiin säännöllisesti ja keskustelemaan niistä. Tällä tavalla voimme myös nostaa kansalaisvaikuttamisen ja dialogin määrää maassamme.

Kategoria(t): suomeksi, Rahvas, 2017 | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Monikulttuurisuuden ekaluokka

(Julkaistu Länsiväylässä 30.9.2017.)

Peruskoulun juuri aloittanut lapsi saattaa ensimmäisen koulupäivänsä jälkeen kertoa innokkaana huoltajilleen, mitä kaikkea hän on jo oppinut. Lapsi voi todeta ylpeänä, että nyt hän tietää jo paljon.

Jos sama oppilas valmistuu yliopistosta 20 vuotta myöhemmin maisteriksi, hän tiedostanee siinä vaiheessa, että hän tietää ja ymmärtää vasta murto-osan kaikesta tieteellisestä aineistosta.

Suomen kansa eli pitkään tilanteessa, jossa muiden kuin länsimaalaisten maahanmuuttajien osuus maamme koko väestöstä oli melko vähäinen. Muista kulttuureista ja kulttuurienvälisistä kohtaamisista ei myöskään saatu ennen vanhaan yhtä hyvin tietoa kuin nykyaikana laadukkaiden tv-dokumenttien ja Internetin välityksellä.

Vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana Suomen kansa on aloittanut ensimmäisen luokkansa monikulttuurisuuden peruskoulussa. Olemme kansakuntana vielä liiaksi siinä vaiheessa, jossa helposti luulemme monikulttuurisuuden tarkoittavan sitä, että kauppojen hyllyillä on eksoottisia mausteita ja kaduilla näkyy burkaan pukeutuneita naisia.

Kokonaisten kulttuurien tuntemisessa on kyse paljon syvällisemmistä asioista. Oppiminen vaatii vaivannäköä. Kaikkien suomalaisten kannattaa poliittisista kannoistaan riippumatta oivaltaa, että käymme tässä koulussa vasta ekaluokkaa.

Kategoria(t): 2017, Länsiväylä, suomeksi | Avainsanat: , , | Kommentoi

Manu Vuorio puhuu!

Tuomas Tähti haastatteli Manu Vuoriota sähköpostitse elokuussa 2017.

TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?

Manu Vuorio (Turku 2017).

MV (Manu Vuorio): Olen pian (11.11.) 70 vuotta täyttävä eläkeläinen. Jo aivan leikki-ikäisenä minua alkoivat kiinnostaa monet asiat. Opin lukemaan olympiakesänä 1952 Helsingissä ja ehdin lukea aika paljon jo ennen kansakouluun menoani 1954. Tiesin jo silloin, että haluan tutkijaksi. Isälleni tuli Life-lehti, jossa oli Chesley Bonestellin huimaavia kuvia avaruudesta. Silloin tuleva urani oli astronomi (joka on – paljon! – myöhemmin muuttunut kosmologiksi). Sitten seurasi kemistivaihe, joka johdatti minut ammattikoulun laboranttilinjalle. Laboranttihan ei ole tutkija, joten aikani niitä töitä (Ruotsia myöten) tehtyäni päätin pyrkiä Turun iltaoppikouluun, josta kirjoitin ylioppilaaksi koulun priimuksena 1972. Jatkosuunnitelmakin oli valmiina: Lääkis ja siellä opintojen myötä erikoistuminen tutkivaksi psykoanalyytikoksi – ja jos lääkis ei onnistuisi, niin sitten uskontotiede ja teoreettinen filosofia. Näin kävikin, ja 1979 valmistuin fil.kandiksi, pääaineenani teoreettinen filosofia, jonka lisäksi laudatur myös käytännöllisestä filosofiasta ja alemmat arvosanat uskontotieteestä ja kotimaisesta kirjallisuudesta. Sitten alkoi akateeminen pätkätyöllisyys, mm. Suomen Akatemian arvoteoriaprojektissa, Dialectica ry:n hallituksen puheenjohtajana ja julkaisujen toimittajana ja muissa vastaavissa tehtävissä. Vuonna 1985 Puolalanmäen lukion rehtori Eeva Matinolli kutsui minut kouluunsa elämänkatsomustiedon ja filosofian opettajaksi, jota tointa hoidin myös monessa muussa turkulaisessa koulussa sekä Liedossa ja Raumalla ja vielä yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassakin. 1988 tämä pätkätyö kuitenkin kävi taloudellisesti niin ahdistavaksi, että lähdin merille ja merillä pysyinkin – Rauman merenkulkuopiston 1989 käyneenä – vuoteen 1991 asti, jolloin syntynyt ihmissuhde katkaisi merenkulku-urani. Pätkätyöt maissa jatkuivat ensin Suomen Akatemian bioetiikkaprojektissa, sittemmin Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutissa ja Helsingin yliopistossa. Viimeinen työrupeamani oli Turun yliopiston kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskuksessa. Se päättyi 31.12.2012, minkä jälkeen (olin jo täyttänyt 65!) hain vielä tutkijaksi Åbo Akademihin, mutta hakemuksen jätettyäni asiasta ei kuulunut mitään, joten päätin siirtyä eläkkeelle. Ehdin väitellä vuonna 1999 valtiotieteiden tohtoriksi ihmisoikeusfilosofiasta Helsingin yliopistossa, mutta olin jo ”myöhässä”. Suomensin kolme kirjaa englannista suomeksi ja tarkistusluin ja editoin Timo Airaksisen kirjoista huomattavan osan.

TT: Kun liityit perussuomalaisiin viime vuosikymmenellä, olit reilusti yli 50-vuotias. Oletko aiemmin toiminut jossakin toisessa puolueessa? Mikä sai sinut liittymään perussuomalaisiin?

MV: 1980-luvulla yritin olla kokoomuksessa, kun naiiviuttani kuvittelin sen edelleen olevan kodin, uskonnon ja Isänmaan (kirjoitan ”Isänmaan” aina ISOLLA alkukirjaimella, samoin kuin myös ”Perustuslain”) puolue. Tulin kuitenkin huomaamaan, että se ei ollutkaan Isänmaan, vaan suurpääoman puolestapuhuja (ja vanha totuushan on, ettei sillä edes ole kotimaata). Kun en ollut mitenkään virallisesti liittynyt kokoomukseen, niin jättäydyin vain pois yhteisistä tilaisuuksista.

TT: Olen havainnut yli kymmenen vuotta kestäneen tuttavuutemme aikana, että poliittisissa kokouksissa ja yleisötapahtumissa EU-vastaisuus on sinun suosikkiaiheesi puheenvuoroissasi. Miksi Euroopan unionin vastustaminen on kärkiteemasi?

MV: On mielestäni suorastaan järjenvastaista lähteä yhteistyöhön sellaisen kumppanin kanssa, joka pelaa kokonaan omilla säännöillään ja soveltaa niitä ”luovasti”. KARMEITA esimerkkejä ovat mm. Irlannin nöyryyttäminen EU:n perustuslakiin (seuraavalta nimeltään ”Lissabonin sopimus”) liittyneessä kansanäänestyksessä, ”yhteisesti” sovitun (!) perussopimuksen no bailout -säännön rikkominen, viime vuosina myös Dublinin eli yhtä lailla ”yhteisesti” sovitun säännön rikkominen, jne. Esimerkkejä monenlaisista käsittämättömyyksistä löytyy vaikka kuinka paljon (sokeripäätös, metsä- ja turveasiat, päästöt, GMO-asiat ja muutkin kuluttajansuoja-asiat – lista on pitkä). Ns. rationaalinen agentti irtisanoo ”sopimuksen” vaikka yksipuolisesti, kun se huomaa toisen osapuolen pelaavan vilpillisesti. Lisäksi EMU-liittymisen epäselvyydet lisäävät EU:n JA Isänmaan silloisten päättäjien syntitaakkaa! Minulle on huomautettu muutamaltakin taholta, että ei tämä EU-asia ihmisiä kiinnosta, vaan paljon tärkeämpää on se, paljonko perstaskuun jää rahaa. Olen yrittänyt selittää, että meitä EU:n määräysvallan alaisia on puoli miljardia ja se vaikuttaa myös joka ikisen perstaskuun.

TT: Mitkä muut teemat tai politiikan sektorit ovat sinulle tärkeitä?

MV: Pienen ihmisen puolustaminen! Tästä syystä pidän muuten suurena vahinkona Pietari Jääskeläisen jäämistä ”rannalle” eduskuntavaaleissa 2015. Tapasin hänet ensimmäisen kerran 2003 Turussa suuressa NGO-tapaamisessa ja huomasin jo silloin, että olemme samalla puolella. Minulle tärkeää on etenkin mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä vanhusten (johon joukkoon luonnollisesti kuuluvat kaikki sotaveteraanit) asioiden ajaminen. Ymmärrän, että pienten ihmisten joukko ei tyhjene näihin ryhmiin, mutta minulle ne ovat ensisijaisia. Minä teen SELKEÄN eron kahden termin välillä: toki on olemassa ”syrjäytymistä”, mutta kuinka moni on SYRJÄYTETTY? Maahanmuuttokysymyksiin en ole kovin syvällisesti tutustunut, koska liittyessäni puolueeseen asia ei ollut niin tapetilla kuin se on tänä päivänä. Ymmärrän toki sen, että ilmiöön liittyy erinäisiä negatiivisia piirteitä, mutta en pidä maahanmuuttajien uhkaa lainkaan niin suurena ja merkittävänä kuin on mielestäni (käytän tässä yleisesti mediassa olevia termejä, yrittämättä käsiteanalysoida niitä) ”rasistien” ja ”suvakkien” välinen yhteenotto. Se yhteenotto johtaa pahimmillaan sisällissotaan.

TT: Olet toiminut Turun Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2004–2009. Millaisena tuo puheenjohtajuusaika näyttäytyy nyt muistoissasi? Mitkä asiat puolueen ja paikallisyhdistyksen toiminnassa ovat sittemmin muuttuneet ja mitkä ovat pysyneet ennallaan?

MV: Muistan paljon innokasta työtä ja kannustusta (olin siihen aikaan huomattavasti terveempi kuin nyt). Kaikki perustui omaan työhön ja intuitioon, kun ei oikein ollut muodollista organisaatiota. Toki olimme rekisteröity yhdistys, eli PRH:lle oli lähetetty vaadittavat asiakirjat, mutta toiminta oli kuitenkin aika vapaamuotoista. Jaksoin siihen aikaan jakaa puolueen lehteä ja lehtiä meni Vasaramäkeen, Kurjenmäkeen ja Kivikartiontielle muutamia tuhansia, välillä muiden avulla. Yhdistystä uhattiin tutkintapyynnöllä, kun siihen aikaan ei ollut kirjanpitoa, mutta asia kaatui, kun kerroin julkisuudessa, että syy kirjanpidon puuttumiseen oli, ettei meillä ollut mitään, mistä pitää kirjaa. En osaa vastata jälkimmäiseen kysymykseen, koska oma ”urani” oli pakko lopettaa, kun tarjottiin töitä ulkosaaristossa. Kannustin kuitenkin sieltä käsin – kuten jokaisen kokouksemme yhteydessäkin – jokaista perussuomalaista kirjoittamaan julkisuuteen ja LÄHESTYMÄÄN ihmisiä esim. marketeissa, kirppareilla ja toritapahtumissa. Jos jollakin henkilöllä oli yllään jokin isänmaallinen tunnus, pyysin lupaa saada puhutella, enkä koskaan tullut torjutuksi hävyttömyyksin, puhumattakaan väkivallasta. Korkeintaan joku sanoi, ettei nyt ehdi. Enpä usko, että tällainen lähestyminen tänä päivänä enää onnistuisi, minultakaan, mutta syynä ei ole, että en tohtisi enää lähestyä, vaan se, että tilanne on kiristynyt.

TT: Kuntavaalien lisäksi olit ehdokkaana vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ja sait Varsinais-Suomen vaalipiirissä 225 ääntä. Perussuomalaisten kannatus Varsinais-Suomessa oli 2,5 %. Tuo kannatus oli yli kahdeksan kertaa suurempi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2003. Prosentuaalinen nousu oli siis huima, mutta kukaan piirin ehdokaslistalta ei kuitenkaan päässyt eduskuntaan vielä vuonna 2007. Valtakunnallisestikin PS:n kansanedustajamäärä jäi viiteen. Aavistitko tuolloin kymmenen vuotta sitten, millaisia jytkyjä 2010-luvulla tulee?

MV: Vuoden 2008 kuntavaaleihin sain Turussa kokoon perussuomalaisten ehdokaslistalle 39 ehdokasta. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2004 meitä oli ollut vain kuusi. Uskoin, että suosio kasvaa, kun EU:sta ja pienen ihmisen asiasta ruvetaan puhumaan kriittisemmin, mutta niin mahtavaa jytkyä en 2011 osannut odottaa – enkä ainakaan enää TOISTAMISEEN 2015!

TT: Vuoden 2008 vaaleissa pääsit Turussa varavaltuutetuksi ja johdit kaupungissa toimivaa PS-paikallisyhdistystä vielä vuoteen 2009 asti, mutta kesällä 2012 sinut erotettiin paikallisyhdistyksestä. Pysyit kuitenkin puolueen jäsenenä. Haluatko kertoa noista tapahtumista?

MV: Turun kauppatorilla oli 2012 joku PS-tapahtuma ja paikalla oli ainakin yksi kansanedustaja. Kun yritin lähestyä kansanedustajaa, niin silloinen Turun Perussuomalaisten puheenjohtaja asettui systemaattisesti siten, että en saanut edes katsekontaktia, parin sanan vaihtamisesta puhumattakaan. Silloin päätin, että tämä oli tässä ja ajattelin erota paikallisyhdistyksestä. Silloinen puheenjohtaja kuitenkin ehti ensin ja minut erotettiin maksamattoman jäsenmaksun takia – josta en koskaan ollut saanut edes laskua!

TT: Paikallisyhdistyksen puheenjohtajan jälleen vaihduttua sinut hyväksyttiin vuoden 2014 alkupuolella takaisin Turun Perussuomalaiset ry:n jäseneksi. Huhtikuussa 2016 sinut nimitettiin yksimielisesti yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Miltä tuntui nousta kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksessä, josta sinut oli erotettu vain alle neljä vuotta aikaisemmin?

MV: Se tuntui täysin ansaitulta arvostukselta, kun otetaan huomioon, mitä tein omana puheenjohtaja-aikanani ja mitä tapahtui Turun kauppatorilla silloin 2012!

TT: Enemmistö Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenistä loikkasi kesäkuussa pois ryhmästä. Mitä ajattelet Perussuomalaisten tilanteesta ja Sinisestä tulevaisuudesta?

MV: Jyväskylän puoluekokouksen tapahtumat sekoittivat ajatukseni siinä määrin, että en vähään aikaan oikein tajunnutkaan, mitä kaikkea nyt mahtoikaan tapahtua – mutta en MISSÄÄN TAPAUKSESSA yhdy loanheittäjien kuoroon. Kun turkulainen kaupunginvaltuutettu Maarit Rostedt loikkasi vuonna 2008, laitoin HETI nettiin paikallisyhdistyksen silloisille jäsenille puheenjohtajan kannanottona, että tulen jyrkästi tuomitsemaan kaikki häneen kohdistuvat alatyyliset ilmaisut. Lisäsin vielä, että enhän minä voi jäseniä valvoa, mutta tulen julkisuudessa kyllä puuttumaan asiaan. Kyllä koko puolueen perustajiin nyt kohdistettu likakampanja on aivan käsittämätön. Ei tulevaisuutta rakenneta sillä tavalla. Välillä tulee mieleen, että monikohan edes tuntee heitä henkilökohtaisesti sen verran kuin minä ehdin heihin tutustua vuodesta 2004 lähtien eduskuntatapaamisissa, puoluekokouksissa, toritapahtumissa jne.

TT: Täytät kuluvan vuoden marraskuussa 70 vuotta. Miltä Suomen tulevaisuus sinusta näyttää?

MV: Synkältä, ellei EU:sta ja varsinkin EUROSTA päästä eroon! Jos joku ei ole vielä oivaltanut, mitä valtakunnassa on tapahtumassa, olisi korkea aika pohtia asiaa ja oikein syventyä siihen!

TT: Mikä on merkittävin unelmasi?

MV: Ks. edellinen vastaus!

Kategoria(t): 2017, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kulttuurimme pienin yhteinen nimittäjä

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Piia Elonen pohtii 22.6.2017 ilmestyneessä HS:ssä suomalaisten tapoja kirjoituksessaan ”Maan tavalla – eli miten?”. Elonen kysyy, onko olemassa ”jokin pienin yhteinen nimittäjä, jokin niin voimakas yhtenäiskulttuuri, että kaikki suomalaiset noudattavat sitä”. Esimerkiksi hiihtäminen tai saunominen eivät kelpaa pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi, koska on olemassa suomalaisia, jotka eivät niistä välitä.

Tekstinsä lopussa Elonen kirjoittaa hauskasti, että yksi tapa yhdistää varmasti kaikkia suomalaisia: kenkien ottaminen pois jalasta kotiin tullessa.

Piia Elosen kysymys on lähtökohdiltaan pielessä. Jos luokittelemme jonkin kansan kulttuuriin tai kulttuurin ytimeen vain ne seikat, jotka yhdistävät jokaista kyseiseen kansaan kuuluvaa ihmistä, koko kulttuurin käsite ja kulttuurin tutkiminen menettävät mielekkyytensä.

Jos Elosen kirjoitusta tulkittaisiin kirjaimellisesti, niin vaikkapa minä voisin tuhota koko suomalaisen kulttuurin pienimmän yhteisen nimittäjän ryhtymällä pitämään kenkiä jaloissani jatkuvasti.

Kulttuurissa on kyse ihmisjoukoista ja joukkojen erityispiirteistä, ei yksilöiden tavoista.

Suomalaista kulttuuria eivät määritä ne asiat, jotka yhdistävät jokaista suomalaista, vaan ne asiat, joita suomalaiset joukkona tekevät määrällisesti tai laadullisesti toisin kuin muut kansat. Yksilötasolla voi olla suuriakin poikkeamia mediaanista ilman, että yksilö muuttaa kokonaista kulttuuria.

Esimerkiksi suomen kieli liittyy suomalaiseen kulttuuriin, koska tuo kieli on kansamme keskuudessa yleisempi kuin minkään muun kansan keskuudessa. Suomalaisiin kuuluvat kielivähemmistöt eivät muuta tätä seikkaa.

Entä vaikkapa uskonto? Voidaan perustellusti todeta, että suomalaisuuteen liittyvät niin kristinusko, ateismi, agnostismi kuin pakanuuskin (tai uuspakanuus). Suomalaisten joukossa on pitkään ollut ja on edelleen ihmisiä näistä ryhmistä, mutta yksikään suomalainen ei tietenkään voi olla samanaikaisesti sekä kristitty että pakana. Mikään uskonnollinen vakaumus ei siis voi olla suomalaisen kulttuurin pienin yhteinen nimittäjä. Samanlaista päättelyä voidaan tehdä monien muidenkin aiheiden osalta. Uskonto on tässä vain esimerkkinä.

Mikään tapa tai asia ei yksinään ole suomalaisen kulttuurin ydin. Suomalainen kulttuuri on monien tapojen, innovaatioiden, symbolien jne. ainutlaatuinen yhdistelmä.

Mitään pienintä yhteistä nimittäjää ei tarvita.

Suomalainen kulttuuri ja jopa koko suomalaisuus on erityispiirteiden joukko. Eri yksilöt ilmentävät erilaisia erityispiirteitä. Lisäksi jotkut suomalaiset omaavat suomalaisuuteen kuuluvia erityispiirteitä enemmän kuin toiset.

Sen, mitkä erityispiirteet kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin, määrittävät suomalaiset joukkona sekä historian kulku.

Kategoria(t): 2017, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Uuvattien korttikeräys

Tänään 19.6.2017 uutisoitiin useissa lähteissä, että Perussuomalaisista viime viikolla loikannutta Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmää varten on perustettu yhdistys nimeltä Sininen tulevaisuus, joka pyrkii puolueeksi. Ryhmä kertoi tänään tiedotteessaan, että kannattajakorttien kerääminen alkaa pian. Kokoon on saatava yhden vuoden kuluessa ainakin 5 000 kannattajakorttia, jotta yhdistys voidaan merkitä puoluerekisteriin.

Demokratiaan kuuluu oleellisesti se, että äänestäjillä on valinnanvaraa. Kansanvaltaisen poliittisen järjestelmän toimivuudelle ja uskottavuudelle on hyväksi, että maassa on useita erilaisia puolueita. Niinpä en näe mitään moraalista estettä sille, että henkilö allekirjoittaa omasta ideologiastaan merkittävästikin poikkeavan yhdistyksen kannattajakortin.

Itse olen vuosien varrella allekirjoittanut kahdeksan puoluerekisteröintiin liittynyttä kannattajakorttia:

  • Muutos 2011:n kannattajakortin vuonna 2010
  • Piraattipuolueen kannattajakortin vuonna 2015
  • Kansallisen Viskipuolueen (nyk. Liberaalipuolue – Vapaus valita) kannattajakortin tammikuussa 2016
  • Suomen Eläinoikeuspuolueen kannattajakortin tammikuussa 2016
  • Itsenäisyyspuolueen kannattajakortin heinäkuussa 2016
  • Kansalaispuolueen kannattajakortin heinäkuussa 2016
  • Feministisen puolueen kannattajakortin heinäkuussa 2016
  • Kansallisdemokraattien kannattajakortin joulukuussa 2016

Uusi vaihtoehto / Sininen tulevaisuus -porukan korttia en kuitenkaan aio allekirjoittaa. Toivotan Suomen puoluekartalle tervetulleiksi kaikki laillisesti toimivat uudet ryhmät paitsi ne, joiden toiminta perustuu valehtelemiseen, yhteisten pelisääntöjen rikkomiseen tai oman uran itsekkääseen turvaamiseen. Uusi vaihtoehto / Sininen tulevaisuus kuuluu jälkimmäiseen joukkoon. Ryhmän olemassaolo on heille itselleen häpeällinen muistutus suurimmasta ja likaisimmasta takinkäännöstä, joka eduskunnassa on pitkään aikaan tehty.

Kategoria(t): 2017, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi