Seurakuntavaalit 2018

Olen ehdokkaana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa Leppävaaran seurakunnassa, joka kuuluu Espoon seurakuntayhtymään.

Seurakuntavaaleilla valitaan neljän vuoden välein jäsenet ja varajäsenet kahteen elimeen: seurakunnan toimintoja johtavaan seurakuntaneuvostoon ja seurakuntayhtymän toimintoja johtavaan yhteiseen kirkkovaltuustoon. Seurakuntavaaleilla tarkoitetaan siis kaksia eri vaaleja, jotka järjestetään samanaikaisesti.

Osallistun vaaleihin Peruskirkon puolesta -listan ehdokkaana. Listan ehdokkaat ovat Perussuomalaiset rp:n jäseniä, mutta puolueet eivät muodollisesti aseta ehdokaslistoja seurakuntavaaleissa, vaan listat muodostetaan keräämällä seurakunnan jäseniltä riittävästi allekirjoituksia listojen perustamispapereihin. Puoluerekisterissä oleminen ei siis auta näiden vaalien ehdokasasettelussa.

Peruskirkon puolesta -listalla on Leppävaaran seurakunnassa kaksi ehdokasta: kiinteistöhuoltotyöntekijä Kim Mikander ja minä. Kumpikin ehdokas on ehdolla sekä kirkkovaltuustoon että seurakuntaneuvostoon.

Ehdokasnumeroni on kirkkovaltuuston vaalissa 27 ja seurakuntaneuvoston vaalissa 34. Kim Mikander pyrkii kirkkovaltuustoon numerolla 28 ja seurakuntaneuvostoon numerolla 35. Äänestäjien kannattaa huomioida, että kirkkovaltuuston äänestyslippu on valkoinen ja seurakuntaneuvoston äänestyslippu on oranssi.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysaika on 6.11.–10.11.2018. Tuolloin äänioikeutetut voivat äänestää missä ennakkoäänestyspaikassa tahansa. Varsinaisena vaalipäivänä 18.11.2018 äänioikeutetut voivat äänestää vain oman kotiseurakuntansa äänestyspaikassa.

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet, jotka viimeistään varsinaisena vaalipäivänä täyttävät 16 vuotta. Äänioikeus ei edellytä rippikoulun käymistä eikä konfirmaatiota.

Seurakuntavaaleissa jokaiselle ehdokkaalle lasketaan vertailuluku, johon vaikuttavat ehdokaslistan kokonaisäänimäärä ja ehdokkaan sijoittuminen oman ehdokaslistansa sisällä.

Luottamushenkilöt päättävät mm. talousarvioista, seurakunnan toimintatavoista, hengellisen elämän edistämisestä, työntekijöiden valitsemisesta, kirkolliskokousten maallikkoedustajien valitsemisesta, seurakuntaliitoksista, kerhotoiminnasta sekä siitä, millä tavoin seurakunta auttaa ja keitä. Lisäksi luottamushenkilöt vaikuttavat evankelis-luterilaisen kirkon julkisuuskuvaan omalla toiminnallaan (tai passiivisuudellaan).

Leppävaaran seurakunnassa oli tämän vuoden alussa noin 24 400 jäsentä. Toivon todella, että äänioikeutetut käyttävät oikeuttaan.

Viimekertaisissa seurakuntavaaleissa vuonna 2014 jäin vertailuluvuillani silloisen kotiseurakuntani viimeiseksi ehdokkaaksi sekä kirkkovaltuuston vaalissa että seurakuntaneuvoston vaalissa. En kuitenkaan luovuta, vaan yritän nyt vuonna 2018 uudelleen. Vuoden 2014 seurakuntavaaleihin osallistuin Turussa, mutta muutin Turusta Espooseen Leppävaaraan 6.6.2017.

Kotikuntani on viimekertaisten seurakuntavaalien jälkeen vaihtunut, mutta muilta osin tilanne on tuttu: Osallistun tälläkin kerralla vaaleihin kaksimiehisen perussuomalaisen listan ehdokkaana ja olen tälläkin kerralla listan nuorin ehdokas.

Yhteisten asioiden hoitamisessa korostan kauaskatseisuuden ja pitkäjänteisyyden tärkeyttä. Käytän ajatuksissani aikayksikkönä usein mieluummin sukupolvea kuin vuotta tai vaalikautta.

Tämä elämä on nähdäkseni henkinen ja hengellinen matka. Mielestäni evankelis-luterilaisen kirkon ei pidä maallistua eikä kulkea toiminnallaan kauas ydinsanomastaan, vaikka monia ihmisiä se ehkä miellyttäisi. Lähimmäisiä pitää rakastaa, ei miellyttää.

Mainokset
Kategoria(t): 2018, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Työvoimapula, maahanmuutto ja ICT-koulutus

Poliitikot ja media ovat pitkään maalanneet suomalaisten mieliin sellaista tulevaisuudenkuvaa, jossa työvoimapula näkyy vahvasti. Nykyään työvoimapulasta uutisoidaan jo nykyhetken aikamuodossa. Vuonna 2008 eläkeikäisten määrä ylitti alle 15-vuotiaiden lukumäärän ensimmäistä kertaa Suomen tilastoidussa väestöhistoriassa.[1] Väestörakenne on kieltämättä nopeassa muutoksessa, mutta työvoiman kysyntää ajatellen se ei ole ainoa huomionarvoinen kehityskulku.

Silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) arvioi Yleisradion haastattelussa 4.10.2008, että Suomi tarvitsisi noin 11 vuoden aikana 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa pitääkseen huoltosuhteen ennallaan. Tuo 11 vuoden aikaväli tulee pian täyteen, mutta 1,8 miljoonan työperäisen maahanmuuttajan saapuminen – humanitaarisesta maahanmuutosta puhumattakaan – olisi suomalaisten taloudelliselle tilanteelle edelleen kaikkea muuta kuin eduksi. Ministeri Katainen sentään totesi haastattelussa, ettei 1,8 miljoonan maahanmuuttajan saapuminen 11 vuodessa ole realistista.[2]

En pidä siitä, jos maahanmuuttoa pohditaan vain talouden ja työllisyyden näkökulmasta, koska maahanmuutto liittyy oleellisesti myös turvallisuuteen, yhteisöllisyyteen ja moniin muihin asioihin. Taloudesta ja työllisyydestä keskustelemiselle on kuitenkin tarvetta muun keskustelun rinnalla.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja kertoi Suomen Kuvalehdelle vuonna 2016, että ICT-alalla podetaan ”huutavaa pulaa” työvoimasta, kun sopivia tekijöitä ei löydy.[3] Samanlaisia lausuntoja eri henkilöiden sanomina on julkaissut moni muukin lehti.

Työvoimapula ei ilmesty tyhjästä, vaan siihen voidaan vaikuttaa koulutuspolitiikalla, palkkaratkaisuilla, työvoimapolitiikalla ja innovaatioilla. Noita asioita on kehitetty huonosti, jos suurta työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. On Suomen omissa käsissä, millaista koulutusta annamme tulevaisuuden ja tämän päivän tekijöille.

”Työvoimapula” on oikeastaan yläkäsite, koska hakijapula on eri asia kuin osaajapula. Hakijapula yhdistetään tavallisimmin fyysisiin töihin, kuten siivoamiseen. Osaajapulaa puolestaan voi ilmetä esimerkiksi asiantuntijatehtävissä.

Vuoden 2015 siirtolaiskriisin alkamisen jälkeen uutisoitiin, että turvapaikanhakijoista voidaan kouluttaa ohjelmoijia. ”Kurssilla opiskellaan ohjelmointia ja opetellaan muun muassa HTML:n ja CSS:n käyttöä”, uutisoi Yleisradio turvapaikanhakijoiden opetuksesta 19.5.2016.[4] Muutama HTML-kurssi ei kuitenkaan riitä tilanteessa, jossa me kilpailemme Etelä-Korean ja Taiwanin kaltaisten korkean ICT-osaamisen maiden kanssa. Sitä paitsi jo helmikuussa 2016 silloisen oikeus- ja työministerin erityisavustaja Sakari Puisto kertoi, että turvapaikanhakijoiden joukossa on paljon luku- ja kirjoitustaidottomia.[5]

Valtion rahoittaman Yleisradion lisäksi myös tekniikkaan ja talouteen erikoistunut lehdistö toivotti siirtolaiset tervetulleiksi siirtolaiskriisin alettua. Sitaatti Tekniikka & Talous -lehden verkkosivustolla 11.9.2015 julkaistusta pääkirjoituksesta: ”Hurjimpien arvioiden mukaan Suomeen saapuu tämän vuoden aikana 30 000 ja Saksaan peräti 800 000 turvapaikanhakijaa Irakista, Syyriasta ja muista sodan runtelemista maista. […] Saksa ottaa turvapaikan hakijat avomielin vastaan, koska maassa tarvitaan uutta työvoimaa. Myös Suomessa maahanmuuttajien työpanoksella on kysyntää, kun kantaväestöstä entistä isompi osa siirtyy eläkkeelle. Mikä parasta, valtaosa tulijoista on nuoria miehiä, joilla on edessään vielä pitkä työura.”[6]

Vaikka uskon lujasti koulutuksen voimaan ja tärkeyteen, pidän pääkirjoituksessa edellä kuvailtua ajattelua naiivina. Lisäksi siteerattu pääkirjoitus aliarvioi teknisen kehityksen tuomia mahdollisuuksia.

Poliittisen päätöksenteon tueksi kannattaa perehtyä tulevaisuuden todennäköisiin (ja muihin mahdollisiin) kehityspolkuihin. Niitä pohtien voidaan tulevaisuuteen varautua paremmin ja osittain vaikuttaakin tulevaisuuteen.

Tekoäly, telerobotiikka, automaatio ja konekääntämisen kehittyminen tuovat suuria muutoksia työmarkkinoille ja kansainväliseen kilpailuun. Muutokset etenevät monella rintamalla, eikä kaikkia niistä tule arkielämässä heti huomanneeksikaan. Eräät muutokset, kuten koneelliset itsepalvelukassat kaupoissa, ovat sen sijaan helposti havaittavia.

Tekniikan kehittyminen on historiallisesti johtanut sekä työpaikkojen katoamiseen että uudenlaisten työpaikkojen syntymiseen. Perinteiset teollisuuskoneet ovat olleet hyödyllisiä vain hyvin kapealla sektorilla. Tieto- ja viestintätekniset työvälineet ovat nopeuttaneet työntekoa ja mahdollistaneet entistä suurempien ja monimutkaisempien hankkeiden koordinoimisen. Nyt edessämme on uusi tilanne, kun toimistotyötä ja jopa luovien töiden tehtäviä osataan kirjoittaa algoritmimuotoon. Tämän vuoden helmikuussa uutisoitiin, että tekoäly jopa päihittää lakimiehet eräissä lakimiestyöhön kuuluvissa tehtävissä.[7]

Uusi automaatio ei välttämättä tuo vastaavaa määrää uusia, erikoiskoulutusta vaativia työpaikkoja.

Yleisesti ottaen ihmistyöntekijä korvataan koneella tai ohjelmistolla, jos se tulee halvemmaksi eikä lisää työssä tapahtuvien vakavien virheiden määrää. Algoritmi tarvitsee sitä paitsi kirjoittaa vain kerran, kun taas ihmisten työperehdytykseen pitää panostaa yhä uusien ja uusien työntekijöiden tai kurssiryhmien kohdalla erikseen.

Saatavuusharkinta on viisaasti toteutettuna hyvä keino pitää työperäinen maahanmuutto suomalaisia hyödyttävällä tasolla. Pidän itseäni maahanmuuttokriittisenä, mutta maahanmuuttokritiikkini ei keskity niihin tapauksiin, joissa ulkomaalainen henkilö muuttaa Suomeen opiskelemaan tai suomalaisen puolisoksi tai kunnollisen saatavuusharkinnan kautta nettoveronmaksajaksi.

Erään Suomea koskevan raportin mukaan tekoäly vie noin 15 % ihmistyöpaikoista vuoteen 2030 mennessä ja muuttaa työn luonnetta vielä huomattavasti suuremmassa osassa tehtäviä. Se vaatii mittavaa uudelleenkoulutusta.[8] Siitä, onko tämä hyvä vai huono asia, on olemassa erilaisia mielipiteitä. Joka tapauksessa poliittisten päättäjien on aiheellista pitää itsensä ajan tasalla näistä asioista.

Työelämässä tulee tekoälyn, telerobotiikan, automaation ja konekääntämisen kautta tapahtumaan suuri muutos, joka vaikuttaa useissa valtioissa. Me suomalaiset voimme hyötyä tästä muutoksesta, jos ryhdymme järkeviin toimenpiteisiin riittävän ajoissa.

Suomen valtion kannattaa panostaa entistä enemmän suomalaisten tieto- ja viestintätekniikan, elektroniikan ja ohjelmoinnin koulutukseen sekä osaamiseen. Valtiojohdon lisäksi myös korkeakoulujen pitää panostaa muutoksiin. Ainakin Turun yliopistossa, josta itse olen valmistunut diplomi-insinööriksi, kirjoitettiin koodia vielä tämän vuosikymmenen alkupuolella IT-laitoksen kurssien tenteissä lyijykynällä ruutupaperille.

Massamaahanmuutto sillä toiveella, että siirtolaisia saapuu yksinkertaisia työtehtäviä suorittamaan, ei ole järkevää, kun fyysisiä töitä ja palvelutöitäkin siirtyy koneiden ja ohjelmistojen ”harteille”.

Tekoälyn ym. mahdollistama yhteiskunnallinen muutos – johon minun nähdäkseni liittyy todella hienoja mahdollisuuksia – jää Suomessa vaisuksi, jos Suomeen muuttaa ulkomailta niin paljon edullista työvoimaa, että ihmistyöntekijöiden korvaaminen koneilla ja ohjelmistoilla on kannattavaa vain harvoissa tapauksissa.

Viitteet:

[1] Rapo, Markus. ”Suomella edessä haastavat ajat” 2009. < http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-12-18_002.html > Luettu 24.7.2018.

[2] Yleisradio. ”Ykkösaamu” televisioesitys 4.10.2008, katkelma ladattu YouTubeen 7.10.2008. < http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s > Katsottu 24.7.2018.

[3] Penttilä, Pauliina. ”Halutaan töihin: Täydellinen” 2016. < http://suomenkuvalehti.fi/digilehti/102016/halutaan-toihin-taydellinen > Luettu 24.7.2018.

[4] Mattila, Risto. ”Koodareista huutava pula – sata turvapaikanhakijaa aiotaan kutsua apuun” 19.5.2016. < http://yle.fi/uutiset/3-8878768 > Luettu 24.7.2018.

[5] Särkkä, Heini. ”Ministeriö: Tuhannet turvapaikanhakijat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa” 11.2.2016. < http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001117027.html > Luettu 24.7.2018.

[6] Alkio, Jyrki. ”Pakolaisvirrasta ratkaisu työvoimapulaan” 11.9.2015. < http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/pakolaisvirrasta-ratkaisu-tyovoimapulaan-3482861 > Luettu 24.7.2018.

[7] Chin, Monica. ”An AI just beat top lawyers at their own game” 26.2.2018. < http://mashable.com/2018/02/26/ai-beats-humans-at-contracts/ > Luettu 24.7.2018.

[8] Koski, Olli; Husso, Kai (toim.). 20.6.2018. Tekoälyajan työ: Neljä näkökulmaa talouteen, työllisyyteen, osaamiseen ja etiikkaan. Työ- ja elinkeinoministeriö. ISBN PDF: 978-952-327-311-5. URN: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-311-5

Kategoria(t): 2018, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Yritin ja yritän päästä kansanedustajaehdokkaaksi

Liityin Perussuomalaiset rp:n jäseneksi keväällä 2011. En ole koskaan ollut minkään muun Suomessa rekisteröidyn puolueen jäsen. Ensimmäisen kerran osallistuin Perussuomalaisten vaalityöhön jo vuonna 2004 jakamalla puolueen materiaalia, mutta en vielä silloin halunnut liittyä jäseneksi.

Kutsumukseni politiikkaan on entisestään vahvistunut puolueeseen liittymisen jälkeen. Asiaa tällä hetkellä harkitseville suosittelen puoluepolitiikkaan mukaan lähtemistä. Poliittinen osallistuminen opettaa ihmiselle paljon ja voi myös edistää demokratian toimivuutta yhteiskunnassa.

Vaalien kautta suomalaiset voivat edelleen vaikuttaa melko moniin asioihin, vaikka kansallista itsemääräämisoikeuttamme onkin annettu pois – ennen kaikkea Euroopan unionille. Äänioikeuttani olen käyttänyt joka kerta. Olen yrittänyt vaikuttaa asioihin ja pitää nationalistista eli kansallismielistä ideologiaa esillä myös olemalla itse ehdokkaana eri vaaleissa. Perussuomalaisiin liityttyäni olen ollut ehdokkaana viidessä jo toteutuneessa vaalissa, mutta en eduskuntavaaleissa. Yrittämistä kyllä on ollut.

Kun Perussuomalaisten keskuudessa valittiin kesällä 2014 kansanedustajaehdokkaita seuraavan vuoden eli vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, yritin päästä Varsinais-Suomen vaalipiirissä ehdokaslistalle. Asuin siihen aikaan Varsinais-Suomen suurimmassa kaupungissa Turussa ja toimin Turun Perussuomalaiset ry:n hallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana.

Vaalipiirissä toteutettiin ehdokasasettelua varten postitse jäsenäänestys, jossa kaikki jäsenmaksunsa maksaneet Perussuomalaisten varsinaissuomalaiset jäsenet saivat äänestää. Jäsenäänestyksen viisi kannatetuinta perussuomalaista ehdokasehdokasta pääsivät vaalipiirin ehdokaslistalle yhdellä yksimielisellä päätöksellä ilman kokousäänestyksiä. Myös silloiset istuvat kansanedustajat pääsivät ehdokaslistalle yksimielisesti, ilman äänestystä. Liedon kunnantalolla Varsinais-Suomessa järjestettiin 29.6.2014 piirikokousedustajien kokous, jossa valittiin suljetuilla lippuäänestyksillä ehdokaslistan loput kansanedustajaehdokkaat vuoden 2015 vaaleihin. Vaalipiirissä asetettiin täysi 17 ehdokkaan lista perussuomalaisia, sillä kristillisdemokraattien ehdotus vaaliliitosta hylättiin yksimielisesti.

Edellä mainitut ehdokasasetteluun liittyvät seikat sekä kirjeitse suoritetun jäsenäänestyksen tulokset julkaistiin mm. Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n julkisella verkkosivustolla (ks. https://varsinais-suomi.perussuomalaiset.fi/uutinen/jasenaanestyksen-tulokset/ ja https://varsinais-suomi.perussuomalaiset.fi/uutinen/tiedote-29-6-2014/ molemmat luettu 3.6.2018). Ehdokasehdokkaille ja piirikokousedustajille jäsenäänestyksen tulokset kerrottiin jo ennen verkkojulkaisua.

Sain postitse toteutetussa jäsenäänestyksessä 39 ääntä, mikä oli kuudenneksi suurin äänimäärä Varsinais-Suomessa. Viisi kannatetuinta ehdokasehdokasta pääsivät siis kansanedustajaehdokkaiksi tuon jäsenäänestyksen perusteella. Olisin tarvinnut kolme lisä-ääntä kuuluakseni jäsenäänestyksen kärkiviisikkoon.

Yhdeksästä eniten kirjeääniä saaneesta ehdokasehdokkaasta kaikki paitsi minä pääsivät lopulta ehdokaslistalle vuoden 2015 vaaleihin. Jäsenäänestyksessä taakseni sijoille seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän sijoittuneet perussuomalaiset valittiin ehdokkaiksi Liedossa 29.6.2014 pidetyssä piirikokousedustajien kokouksessa.

Ehdokasehdokkaat saivat lausua kampanjapuheenvuoroja piirikokousedustajien vakuuttamiseksi Liedossa pidetyssä kokouksessa ennen kuin kokous päätti loput ehdokkaat suljetuilla lippuäänestyksillä. Korostin omassa puheenvuorossani voimakkaasti, että Euroopan unioni on jo liittovaltio ja että Suomi on autonominen EU-alue eikä valitettavasti enää itsenäinen valtio. Halusin eduskuntavaalikampanjan aikana kannustaa äänestäjiä itsenäisyyden merkityksen ja EU:n kehityssuunnan ajattelemiseen. Kokouksessa lausumani puhe oli ehkä radikaali, mutta toisaalta Perussuomalaiset rp kirjasi jo vuoden 2007 eduskuntavaaliohjelmaan seuraavaa: ”Vastustamme EU:n kehittymistä liittovaltioksi, ja jos kehitys kohti liittovaltiota kiihtyy, vaadimme EU:sta eroamista, koska EU on sekä ideana että käytännössä yhtä epädemokraattinen kokeilu kuin Neuvostoliitto.”

Olin noihin aikoihin aktiivisesti mukana myös Varsinais-Suomen Perussuomalaiset Nuoret ry:ssä ja toimin nuorisopiiriyhdistyksen hallituksen sihteerinä. Olin liittynyt Perussuomalaisten Nuorten jäseneksi vuoden 2013 alkupuolella. Varsinais-Suomessa oli kesällä 2014 kuusi PS-Nuorten jäsentä ehdokasehdokkaina eduskuntavaalien ehdokasasettelussa. Heistä kaikki paitsi minä pääsivät kansanedustajaehdokkaiksi (ks. http://www.ps-nuoret.fi/varsinais-suomi/uutiset/v-s-ps-nuoret-uskoo-vaalimenestykseen-2015 luettu 3.6.2018).

Siinä on hyviä puolia, että en päässyt kansanedustajaehdokkaaksi vielä vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Olen sittemmin oppinut uusia asioita, saanut lisää poliittista kokemusta ja kehittynyt.

Olen kiitollinen niistä asioista, jotka olen saanut oppia vuosien varrella toimimalla politiikassa. Haluan olla edelleen mukana toiminnassa, seurata kutsumustani, kehittyä ja puhua nationalismin eli kansallismielisyyden puolesta.

Mielestäni puolueelle on hyväksi, jos sen eduskuntaryhmässä on monipuolisesti eri alojen osaajia. En väheksy käytännönläheisyyttä, vaikka usein puhunkin ideologisuuden ja filosofisen ajattelun tärkeydestä. On suotavaa, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on käytännönläheisiä kansanedustajia, mutta joukkoon on mielestäni hyvä saada myös sellaisia poliitikkoja, jotka haluavat pohtia asioita ideologisesti ja filosofisesti. Vankan teoreettisen pohjan päälle voi rakentaa laadukkaita käytännöllisiä linjauksia.

Haluan vaikuttaa sen hyväksi, että puolueen ohjelmien päälle ei kerry pölyä.

Nyt on käynnissä uusi yritykseni eduskuntavaaleihin. Vaaleihin on aikaa alle vuosi. Ilmoitin jo 31.7.2017 Hommaforum-keskustelupalstalla julkisella kirjoituksella, että aion pyrkiä kansanedustajaehdokkaaksi seuraaviin eduskuntavaaleihin. Hommaforum-kirjoitukseni jäi vähälle huomiolle, joten vahvistan nyt tällä kirjoituksella, että haluan edelleen pyrkiä Perussuomalaisten listalle kansanedustajaehdokkaaksi. Nykyään asun Espoossa ja pyrin ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiirissä.

Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry nimesi ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat tasan viikko sitten eli 27.5.2018 (ks. https://uusimaa.perussuomalaiset.fi/uutinen/uudenmaan-piiri-asetti-ensimmaiset-eduskuntavaaliehdokkaat/ luettu 3.6.2018). Suurin osa listan ehdokaspaikoista on tällä hetkellä kuitenkin vielä täyttämättä.

Paras keino saada tietoa minusta ja poliittisista ajatuksistani on lukea verkkosivustoani ( http://www.tuomastahti.net ). Sivustolla on yli sata kirjoitusta. Olen merkinnyt jokaisen kirjoituksen yhteyteen avainsanoja aihekohtaisen lukemisen helpottamiseksi.

Kategoria(t): 2018, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Suomen väestörakenne muuttuu nopeasti

Väestörakenteen rattaat jauhavat hitaasti mutta väkevästi.

Olen 15 vuoden ajan eli noin puolet tähänastisesta elämästäni varoittanut suomalaisia siitä, että mittava maahanmuutto ja suomalaisten vähäinen syntyvyys voivat yhdessä johtaa monikulttuurisuuteen ja väestönvaihdokseen Suomessa.

Maahanmuuttokritiikkini on keskittynyt ja keskittyy edelleen turvapaikanhakijoihin, pakolaisiin, ulkomaalaisten perheenyhdistämisiin ja laittomasti maassa oleviin. En kannata humanitaarista maahanmuuttoa. Ongelmallista on – taustasta riippumatta – sekin, että moni ulkomaalainen maksaa Suomelle vähemmän veroina kuin saa palveluina ja tulonsiirtoina.

Maahanmuuttokritiikkini ei keskity niihin tapauksiin, joissa ulkomaalainen henkilö muuttaa Suomeen opiskelijaksi, suomalaisen puolisoksi tai kunnollisen saatavuusharkinnan kautta nettoveronmaksajaksi. Sanalla ”suomalainen” tarkoitan kansallisuutta, en kansalaisuutta.

Alussa mainitusta yleisestä hitaudesta huolimatta tilanne on se, että tällä hetkellä maamme väestörakenne muuttuu nopeasti. Tilastokeskus laatii ja julkaisee tilastoja, joista tämä käy ilmi. Väestörekisterikeskus tallentaa jatkuvasti tietoa Suomen kansalaisten ja Suomessa vakinaisesti asuvien ulkomaalaisten äidinkielestä väestötietojärjestelmään. Tilastokeskuksen tiedot äidinkieliasioista perustuvat väestötietojärjestelmässä oleviin merkintöihin.

Viime vuonna eli vuonna 2017 äidinkielenään kotimaisia kieliä puhuvien määrän väheneminen jatkui ja jopa kiihtyi. Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni Suomessa 9 499 henkilöllä vuonna 2017. Vieraskielisten määrä puolestaan kasvoi 19 332 henkilöllä.

Kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien määrä Suomessa vähenee sekä lukumäärällisesti että prosentuaalisesti. Suomen asukasluku nimittäin kasvaa vuosi vuodelta. Tosin väestönkasvu on 2010-luvulla hidastunut.

Syntyneitä on kahtena viime vuotena ollut vähemmän kuin kuolleita. Suomen itsenäistymisen jälkeen näin on ollut aiemmin vain sotavuosina 1918 ja 1940.

Syntyvyys on Suomessa ollut laskusuunnassa jo seitsemänä peräkkäisenä vuotena. Väestöliitto tiedotti verkkosivustollaan 12.12.2017, että suomalaiset saavat lapsensa vanhemmalla iällä kuin mitä vanhemmat itse pitävät ihanteellisena. Ero ihanteellisen iän ja toteutuneen iän välillä on Väestöliiton tiedotteen mukaan erityisen suuri korkeasti koulutetuilla henkilöillä.

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan Suomessa syntyi vuonna 2016 noin 52 800 lasta. Viime vuonna lukumäärä oli noin 50 300. Vertailun vuoksi: Kirkko ja kaupunki -lehti kertoi 9.5.2018, että evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi viime vuonna noin 52 300 ihmistä.

Tämänhetkisten tietojen valossa vuonna 2018 syntyvien lukumäärä tullee olemaan pienempi kuin 50 000.

Syntyvyysaste on Suomessa ollut jo vuodesta 1969 alkaen alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden.

Kokonaishedelmällisyysluku on Suomessa pienempi kuin missään toisessa Pohjoismaassa. Viime vuonna luku oli maassamme vain 1,49 lasta naista kohden. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pysyisivät laskentavuoden tasolla. Edellä mainittu luku 1,49 on laskettu Suomen koko naisväestöstä, joten mukana ovat muutkin kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvat.

Suomen väestönkasvu on nykyään riippuvainen maahanmuutosta.

Vähäisen syntyvyyden vaikutuksista Suomen talouteen (eläkemaksuihin, etuuksiin jne.) käydään julkisuudessa keskustelua. Aihe onkin erittäin tärkeä. Väestörakenne- ja maahanmuuttoasiat vaikuttavat monipuolisesti koko yhteiskuntaan ja politiikan eri sektoreihin. Sekä poliitikkojen että äänestäjien kannattaa tiedostaa, että väestöasiat vaikuttavat niihin reunaehtoihin, joiden puitteissa esimerkiksi talouteen ja työelämään liittyviä poliittisia päätöksiä voidaan tehdä. Työikäisen väestön määrä on Suomessa vähentynyt 2010-luvulla. Toisaalta teknologinen kehitys saattaa johtaa siihen, että ihmisten työntekoa tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä vähemmän.

Taloudesta ja työllisyydestä keskustelemisen lisäksi pitäisi kuitenkin puhua myös suomalaisten säilymisestä enemmistönä Suomessa.

Jokaisen suomalaisen on syytä kysyä itseltään tämä kysymys: ”Onko väestönkasvu tärkeämpää kuin suomalaisten enemmistöasema Suomessa?” Tietenkään väestönkasvu ja suomalaisten säilyminen Suomessa enemmistönä eivät sinänsä ole toisensa poissulkevia asioita, mutta jos suomalaisten syntyvyys pysyy matalalla tasolla ja nykyisenkaltainen maahanmuutto jatkaa jatkumistaan, voimme valita vain toisen kahdesta vaihtoehdosta.

Minulle asukasluvun loputon kasvaminen ei ole itseisarvo eikä tavoite. Arvostan ympäristönsuojelua ja tiedostan, että luonnon kantokyvyllä on rajansa. Millä tahansa alueella voi elää vain rajallinen määrä kuluttajia.

Jos Suomen asukasluku joskus kääntyy laskuun, se ei ole minun nähdäkseni ongelma sinänsä. Ongelmana minä pidän sitä, että tällä menolla suomalaiset ovat tulevaisuudessa vähemmistö omassa valtiossaan.

Kategoria(t): 2018, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Poliitikoilta kannattaa vaatia enemmän

(Julkaistu Länsiväylässä 28.4.2018.)

Politiikka on monimutkaista. Taloudellisten ja teknologisten keskinäisriippuvuuksien laajentuessa poliitikoilta tulisi vaatia entistäkin kokonaisvaltaisempaa maailmankatsomusta ja pitkäjänteisempää ajattelua.

Kiire, nopeatahtisen some-viestinnän yleisyys ja jatkuva ärsyketulva epäilemättä houkuttelevat poliitikkoja panostamaan kunkin päivän uutisotsikoiden kommentoimiseen ja maailman pilkkomiseen 280 merkin osiin.

Päivänpolitiikkaa ei pidä väittää mitättömäksi, mutta on hienoa, jos poliitikkojen ajankohtaiset kannanotot kytkeytyvät laajempaan ajatteluun ja sellaisiin poliittisiin ohjelmiin, jotka ovat asiapitoisia, eteenpäin vieviä, koherentteja ja faktojen kanssa yhteensopivia.

Ideologista keskustelua ei Suomessa paljoa käydä. Hiljattain yksi puoluejohtaja ihmetteli, miksi toimittajat edes kysyvät ismeistä. Toisen puolueen ministeri kuvailee itseään ”asioiden hoitajaksi” ottaen etäisyyttä ideologisuuteen.

Päivänpolitiikassa poliitikko voi mielikuvatasolla brändätä itsensä neutraalin oloisena, mutta poliitikon päätöksenteko pohjautuu kuitenkin maailmankatsomukseen eli näkemykseen siitä, millainen todellisuus on, miten maailma toimii ja miten asioiden tulisi olla. Jos tätä ei tiedosteta, eri vaihtoehtojen punnitseminen jää vaillinaiseksi ja päättäjien ideologiasta tulee ”näkymätön ideologia”. Ideologisen pohdiskelun laiminlyöminen voi johtaa myös lyhytnäköisiin ja keskenään ristiriitaisiin päätöksiin.

Monipuoluejärjestelmässä on yleensä erilaisia vaihtoehtoja, mutta ei puhdasta neutraaliutta. Äänestäjien kannattaa vaatia vaaliehdokkailta ja valituilta poliitikoilta ideologista ja filosofistakin analyysiä ja dialogia, jotta eri vaihtoehdot tulevat kunnolla arvioiduiksi.

Kategoria(t): 2018, Länsiväylä, suomeksi | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kuvitellut yhteisöt (1983)

(Julkaistu Rahvaan numerossa 3/2018.)

”Nationalismi”-termi otettiin käyttöön vasta 1700-luvulla, vaikka kansoja on ollut olemassa paljon aiemminkin. Ajattelutavat ja kieli heijastelevat usein ympäröivää todellisuutta, joka vaikuttaa ajattelijoihin ja puhujiin.

Nationalismi eli kansallismielisyys puhuttaa edelleen. Millaisissa olosuhteissa nationalistista ajattelua ja politiikkaa alkaa ilmetä? Onko nationalismi lähinnä länsimainen vai laajempi ilmiö? Mikä saa aikaan yhteenkuuluvuuden tunteen toisilleen tuntemattomien ihmisyksilöiden välille?

Tällaisia kysymyksiä miettien politiikantutkija Benedict Anderson (1936–2015) laati vuonna 1983 ilmestyneen kirjansa Kuvitellut yhteisöt – Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Kirjan ensijulkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 35 vuotta. Anderson on myöhemmin täydentänyt ja korjannut teostaan. Suomentaja Joel Kurtti on höystänyt käännöstä erinomaisilla suomentajan huomioilla.

Ajan hammas on ollut kirjalle lempeä. Kuvitelluista yhteisöistä on tullut nationalismia käsittelevän kirjallisuuden perusteos, josta otetaan yhä uusia painoksia. Kirjaa on myös siteerattu paljon.

Anderson kannattaa näkemystä, jonka mukaan ihminen on kansakunnan jäsen vain, jos hän itse mieltää itsensä kuuluvan siihen. Tässä katsannossa kansallismielisen ajattelun taustalla ei olisikaan kansallisen tiedostavuuden herääminen vaan kansakuntien keksiminen. Jos kansaan kuulumisen pääkriteeri on oma subjektiivinen kokemus ja jos erityispiirteitä pidetään vähemmän tärkeinä, koko nationalismitutkimus surkastuu makuasioiksi aitoon mädännäiseen liberaaliin tapaan.

Kirjassaan Anderson pyrkii tarjoamaan uutta näkökulmaa, jonka avulla marxilaiset ja liberaalit voivat paremmin ymmärtää ”marxilaisen teorian epämukavaa poikkeamaa”, kuten Anderson nationalismia kuvailee. Tässä kohtaa mainittakoon, että professori Anderson ei itse ollut nationalisti vaan marxilainen.

Anderson ei kuitenkaan suhtaudu aiheeseensa vähättelevästi. Yksi hänen loistavista väitteistään on, että nationalismi tulisi rinnastaa suuriin kulttuurisiin järjestelmiin. Andersonin mukaan nationalismi kehittyi hyvinkin sopivaksi osaksi teollisuusyhteiskuntia.

Kuviteltujen yhteisöjen suurin ansio on se, että teos avasi väylän aiempaa laajemmalle nationalismikeskustelulle, joka ei rajoittunut koskemaan pelkästään Euroopassa asuvia kansoja. Kirjassa käydään läpi historiallisia vaiheita eri puolilla maailmaa. Kuvitellut yhteisöt on auttanut ihmisiä ymmärtämään, että nationalismia voi esiintyä missä tahansa maanosassa. Professori Andersonilla oli laaja kielitaito, mikä auttoi häntä nationalismin tarkastelussa.

Edellä mainitusta huolimatta kirjassa on myös Eurooppaan liittyviä oivalluksia. Esimerkkinä mainittakoon, että Andersonin mukaan kirjapainotaito ja kapitalismi ovat tehneet merkittävää yhteistyötä nationalismin siementen kylvämisessä. Maksimoidakseen liikevoittonsa 1500-luvun kirjakauppiaat halusivat myyntiin kansankielistä kirjallisuutta, jolla oli suurempi potentiaalisten ostajien joukko kuin ”jumalalliseksi” latinaksi kirjoitetuilla kirjoilla. Varsinkin Martti Lutherin saksankieliset kirjat saavuttivat valtavan myyntimenestyksen. Kansankieliset kirjat ja sanomalehdet olivat lukijoilleen välineitä nähdä itsensä ja suhteensa muihin syvällisesti uusin tavoin.

Kirjan nimeen nostettu käsite ”kuviteltu yhteisö” on helppoa ymmärtää väärin ensisilmäyksellä. Anderson on kuitenkin oikeassa siinä, että kansat ovat kuviteltuja yhteisöjä, koska kaikki samaan kansaan kuuluvat ihmiset eivät elämänsä aikana tapaa toisiaan. En tunne kaikkia suomalaisia, mutta uskon heidän olemassaoloonsa ja minulla on aivoissani kuviteltu käsitys siitä, millaisia asioita he elinpäivinään suunnilleen tekevät. Myös uskontokunnat, fanikerhot ja monet muut ovat kuviteltuja yhteisöjä, koska niiden jäsenet eivät kohtaa kaikkia kaltaisiaan. Tämä ei kuitenkaan tee yhteisöistä epätodellisia. ”Kuviteltu” ei tarkoita samaa kuin ”kuvitteellinen”.

Kategoria(t): 2018, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Olen sivarinationalisti

Tänä vuonna (2018) tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin siviilipalveluksen suorittamisen. Jotkut tuttavani luulivat tuolloin, että tulen myöhemmin häpeämään päätöstäni valita siviilipalvelus varusmiespalveluksen asemesta. Olen tehnyt asioita, joita häpeän, mutta siviilipalveluksen suorittaminen ei ole yksi niistä.

Silloin tällöin kuulen tai luen väitteen, että nationalisti eli kansallismielinen henkilö ei voi olla sivari. Kuitenkin minä olen kansallismielinen ja minusta tuli kansallismielinen jo vuosia ennen kuin aloitin siviilipalveluksen suorittamisen. Väitän, että siviilipalvelus ja kansallismielisyys eivät sulje toisiaan pois. Perustelen väitteeni tässä kirjoituksessa.

Siviilipalveluslain (1446/2007) 3 § kuuluu näin: ”Siviilipalvelukseen kuuluu peruskoulutusjakso, yhteiskunnalle hyödyllinen siviililuonteinen työpalvelu, täydennyspalvelus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus. Työpalvelu suoritetaan lähinnä sosiaali- ja terveydenhuollon, opetus- ja kulttuuritoimen, pelastustoimen, väestönsuojelun tai ympäristönsuojelun tehtävissä.”

Sivarit tekevät siis lainmukaista ja yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Siviilipalveluslain kolmannessa pykälässä mainittu peruskoulutusjakso kestää vain neljä viikkoa ja työpalvelu kattaa suurimman osan siviilipalvelusajasta. Siviilipalvelusaika oli aiemmin 362 päivää ja vuodesta 2013 lähtien se on ollut 347 päivää (vuonna 2013 myös varusmiespalvelusaika lyheni 15 päivällä eduskunnan päätöksen mukaisesti).

Minä suoritin siviilipalveluksen työskentelemällä kouluavustajana. Katson olleeni siinä tehtävässä hyödyllinen ja sain työstäni positiivista palautetta. Minä olin palveluspaikkaan ja palveluspaikka minuun sangen tyytyväinen.

Nationalistina eli kansallismielisenä korostan kansojen merkitystä politiikassa. Nationalistina olen sitä mieltä, että jokaisella kansalla pitäisi olla mahdollisuus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä.

Jotkut nationalismin vastustajiksi tunnustautuvat ihmiset luulevat, että kaikki nationalistit pitävät omaa kansaansa ylivertaisena muihin verrattuna. Minä en kuitenkaan ajattele, että suomalaiset ovat parempaa väkeä kuin muut kansat, vaan poliittisen ajatteluni ydin on se, että suomalaisilla on oikeus itsenäiseen ja suomalaiseen Suomeen, joka on kansallisvaltiona suomalaisten koti. Samalla tavalla vaikkapa islantilaisilla on oikeus itsenäiseen Islantiin ja baskeilla on oikeus itsenäiseen Baskimaahan, jos he sellaisen itselleen haluavat.

Nationalistina en hyväksy toiseen kansaan kohdistuvia hyökkäyssotia enkä aluevaltauksia.

Arvostan rauhaa ja toivon kansojen elävän rauhanomaisessa rinnakkainelossa, jossa kansainvälisyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja harkintaan. Kansallismielisyyden ja kansainvälisyyden välillä ei ole ristiriitaa. Kansainvälisyys itse asiassa edellyttää kansojen olemassaoloa. Yksilöt ja ihmisryhmät ovat aina olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja omaksuneet toisiltaan vaikutteita. Muihin kulttuureihin tutustuminen voi auttaa meitä kehittämään omaa kulttuuriamme, mutta mitään perinnettä tai muuta kulttuuriin liittyvää asiaa ei ole järkevää kohottaa kaiken kritiikin yläpuolelle. Jokaisella kansakunnalla on oikeus pitää omaa kulttuuriaan itselleen parhaana ja itselleen sopivimpana, mutta millään kansalla ei ole oikeutta pakottaa omaa kulttuuriaan, arvojaan tai hallintoaan muille ihmisille, jotka elävät muilla alueilla.

Subjektiiviseen kokemiseen tai alkukantaiseen uhitteluun perustuva oman isänmaan ylistäminen ylitse kaikkien muiden on vähä-älyistä hurraa-patrioottisuutta, ei nationalismia. Nationalismi ei myöskään ole rasismia eli rotusyrjintää.

Eri henkilöt viittaavat erilaisiin asioihin termeillä nationalismi (eli kansallismielisyys) ja patriotismi (eli isänmaallisuus). Dialogi vaikeutuu oleellisesti, jos noita sanoja käytetään huolimattomasti ja jos keskustelijat eivät ymmärrä toisiaan. Nationalismin ja patriotismin esiintymissä on niin paljon eroavaisuuksia, että minusta noita kahta termiä ei koskaan pitäisi käyttää toistensa synonyymeinä.

Historioitsijat ja politiikantutkijat ovat pyrkineet määrittelemään nationalismia ja patriotismia. Tutkimuksen painopisteet ovat merkittävästi vaihdelleet. Määritelmistä ei ole syntynyt yksimielisyyttä, mutta siitä huolimatta ja juuri sen takia ihmisten pitäisi olla tarkkoja noita termejä käyttäessään. Lyhyesti sanottuna kansallismielisyyden eli nationalismin keskiössä on kansa (lat. natio), kun taas isänmaallisuuden eli patriotismin keskiössä on isänmaa (kreik. patris). Tarkempi etymologia olisi erillisen kirjoituksen aihe.

Eri kansoihin kuuluvat nationalistit tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään ja ovat yhteisellä asialla, vaikka ideologiassa onkin erilaisia painotuksia. Nationalismiin sisältyy näkemys kansojen itsemääräämisoikeudesta. Näin ollen imperialistiset ja kolonialistiset toimet ovat kansallismielisessä katsannossa väärin.

Mikään kansa ei hyökkäisi toisen kansan kimppuun aseellisesti, jos maailman kaikki ihmiset kunnioittaisivat nationalismia. Tiedostan, että tuo ajatus ei näytä realistiselta tulevaisuudenkuvalta, mutta väitän, että ihmiskunnan koostuessa kansoista nationalismi täyttää filosofi Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin: ”Toimi aina vain sellaisen maksiimin mukaisesti, jonka voisit aidosti toivoa tulevan yleiseksi laiksi, jota kaikki muutkin noudattaisivat.”

Jos jokin taho hyökkää Suomeen, Suomen puolustusvoimien sotilaat tekisivät epäilemättä erittäin arvokasta työtä puolustaessaan kansaa ja valtiota. Sellaisessa tilanteessa myös sivarit tekisivät yhteiskunnalle hyödyllistä – joskin sisällöltään erilaista – työtä.

Siviilipalveluslain 64 § sanoo, että sivareiden ylimääräisen palveluksen tarkoituksena on vallitseva häiriötilanne huomioon ottaen harjoittaa ja täydentää siviilipalvelusvelvollisten siviililuonteisiin tehtäviin liittyviä kriisivalmiuksia siten, että siviilipalvelusvelvolliset ovat toimintakykyisiä ja määrättävissä liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Tasavallan presidentti voi päättää normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa valtioneuvoston esityksestä, että siviilipalveluskeskus voi määrätä siviilivarantoon kuuluvia siviilipalvelusvelvollisia ylimääräiseen palvelukseen. Palvelus voidaan määrätä alkamaan heti.

Siviilipalveluslain 65 § sanoo, että siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanosta päättää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Siviilipalvelusvelvolliset määrätään liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen siviilipalveluskeskuksen määräyksellä tai tarvittaessa työ- ja elinkeinoministeriön kuulutuksella. Palvelukseen voidaan määrätä astumaan heti. Asevelvollisuuslain (1438/2007) 86 §:ssä tarkoitetun puolustusvoimien osittaisen liikekannallepanon aikana palvelukseen voidaan määrätä siviilivarantoon kuuluva siviilipalvelusvelvollinen. Puolustusvoimien yleisen liikekannallepanon aikana palvelukseen voidaan määrätä myös lisävarantoon kuuluva siviilipalvelusvelvollinen, mutta 50 vuotta täyttäneet voidaan määrätä palvelukseen vain eduskunnan suostumuksella.

Käytännössä sivarit tekisivät silloin yleishyödyllisiä tehtäviä terveydenhuollossa, pelastustehtävissä, vedenjakelussa, tilapäismajoittamisessa, vartioinnissa, logistiikassa ja niin edelleen. Pyrkimyksiä ovat yhteiskunnan toimintakuntoisuus ja mahdollisimman hyvä vakaus.

Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että varusmiespalveluksen suorittavat henkilöt ovat Suomelle ja suomalaisille arvokkaampia kuin sivarit. Ehkä he ovat oikeassa. En ole varma. Minun väitteeni on, että siviilipalveluksen suorittamisen ja nationalistina elämisen välillä ei ole ristiriitaa.

Kategoria(t): 2018, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi