Seppo Sarlund puhuu!

Tuomas Tähti haastatteli Seppo Sarlundia sähköpostitse ja puhelimitse lokakuussa 2020.

TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lyhyesti lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?

Seppo Sarlund (Espoo 2020). Kuvaaja: Tuomas Tähti.

SS (Seppo Sarlund): Olen lehdistöneuvos Seppo Sarlund, syntynyt Kuopiossa 13.3.1942. Lehdistöneuvos-arvonimen myönsi tasavallan presidentti Tarja Halonen vuonna 2004 ja kunniakirjan ojensi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Tamminiemessä UKK perinneyhdistys ry:n eli nykyisen UKK-Seura ry:n vuosikokouksessa 30.9.2004.

TT: Millä aloilla ja missä tehtävissä olet tehnyt työurasi?

SS: Jo koulupoikana Kuopion klassillisessa lyseossa olin innokas valokuvaaja. Myin ottamiani kuvia sanomalehtiin. Savon Sanomissa oli vanha toimitussihteeri Kalle Nuutinen, joka sanoi minulle vuonna 1958, että ryhdy sinä Seppo tekemään näiden kuvien yhteyteen myös juttuja, niin saat enemmän palkkioita. Siitä se alkoi ja jo ennen ylioppilastodistuksen saamista olin kesätoimittajana Savon Sanomissa. Samana päivänä, jona tulin opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuoden 1960 syksyllä, kävelin myös maalaisliiton sanomalehden Maakansan toimitukseen, jonne syksyn mittaan menin sitten töihin ja seuraavana syksynä jo eduskuntatoimittajaksi. Kului yksi vuosi ja sitten maalaisliiton silloinen puheenjohtaja V. J. Sukselainen tuli luokseni ja kysyi, enkö ryhtyisi hoitamaan myös puolueen eduskuntaryhmän sihteerin tehtäviä, sillä ryhmän edellinen sihteeri Jouko Loikkanen oli aloittanut Ahti Karjalaisen uuden hallituksen pääministerin sihteerinä. Eduskuntaryhmän sihteerinä työskentelyni siis alkoi vuonna 1962 ja se jatkui talveen 1970. Tosin vuonna 1965 kävin armeijassa, ensin Pohjan prikaatissa Oulussa ja sitten pääesikunnassa loppuajan Ruotuväen toimittajana ja ”Puolustusvoimain komentajan erityistehtävissä”. Talvella 1970 aloitin työskentelyn Kymen Sanomien päätoimittajana, mutta keväällä 1972 siirryin takaisin puoluehommiin, kun Johannes Virolainen halusi minut keskustapuolueen tiedotuspäälliköksi ja puolueen sanomakeskuksen päätoimittajaksi. Tiedotuspäällikkönä olin vuosina 1972–1977 ja sitten vuonna 1977 aloitin Suomenmaan vastaavana päätoimittajana. Voisin sanoa olleeni viimeinen Urho Kekkosen päätoimittaja, sillä olihan Maakansa eli Suomenmaa nimenomaan Kekkosen lehti hänen kuolemaansa saakka. Pentti Sorvali, joka oli edeltäjäni Suomenmaassa, oli ollut Finnairin tilintarkastaja ja Kalevi Sorsan johtama hallitus valitsi minut myös Finnairin tilintarkastajaksi. Se tie johti vuonna 1985 minut Finnairiin johtajaksi hoitamaan tiedotusasioita ja poliittisia kysymyksiä. Sitä kesti vuoteen 1993. Viimeinen varsinainen työpaikkani oli Utsjoen kunnanjohtajuus 2000. Kirjoittaminen nosti minut toimittajaksi ja toimittajuus nosti poliittista profiiliani. Nyt vietän eläkepäiviä Espoon Karakalliossa vaimoni kanssa. Välillä me olemme vanhalla kotitalollamme Maaningalla Kuopiossa. Perhe kotiutui Maaningalle Karjalasta sodan jälkeen. Ennen kalastelin Maaningalla runsaasti, mutta nyt voimat ovat jo vähän uupuneet. Minut nimitettiin Suomen Kalamiesten Keskusliiton kunniapuheenjohtajaksikin, mutta liiton toiminta lopetettiin vuosia sitten.

TT: Mikä sytytti sinussa mielenkiinnon puoluetoimintaa kohtaan? Miksi valitsit puolueiden joukosta juuri maalaisliiton eli nykyisen keskustan? Milloin liityit puolueeseen?

SS: Minä näin jo koulupoikana ne epäkohdat, joita yhteiskunnassamme oli. Erityisesti huomioin maaseudun alhaisen tulotason ja vieroksutun aseman, joten oli hyvin luonnollista, että kasvoin maalaisliittolaiseen kotini henkeen ja aloin kirjoittaa. Isäni tilasi maalaisliittolaisia lehtiä. Maalaisliitto oli sukumme puolue ja se tuli kuin itsestään. Ei siihen liitytty, siihen synnyttiin. Urho Kekkonen oli se nimi, johon vannottiin silloin sekä maaseudun kehityksen että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa. Maaseudun Nuorten Liitto eli nykyinen Suomen Keskustanuoret oli Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö ja ensimmäisen kerran olin suurilla valtakunnallisilla suvijuhlilla Kiteellä jo vuonna 1959. Saman puoluevalinnan tekisin tänäkin päivänä. Ja ehkä muuttaisin ohjelmaa vähän entiseen suuntaan.

TT: Mitkä ovat kärkiteemasi politiikassa?

SS: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Paasikiven–Kekkosen linjan pohjalta, koko maan tasa-arvoinen kehittäminen sekä tasa-arvoinen sosiaalipolitiikka.

TT: Millainen on nykyään puolueiden äänenkannattajalehtien rooli ja merkitys? Miten puoluelehdistö on muuttunut sinun aikuisiälläsi?

SS: Puoluelehtien rooli on hävinnyt ja sen vuoksi myös poliittinen keskustelu on Suomessa kieroutunut aidon poliittisen moniarvoisen tiedonvälityksen lähes loputtua. Niin sanotuissa puolueettomissa lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä on poliittista sala-ammuntaa ja se on enemmän tai vähemmän kasvotonta ja pahantahtoista. Kehitys on hyvin huolestuttava.

TT: Olet työskennellyt keskustapuolueen tiedotuspäällikkönä vuosina 1972–1977. Mitä tehtäviä siihen työhön kuului? Olivatko poliittinen tiedottamistyö ja Suomen poliittinen ilmapiiri siihen aikaan hyvin erilaisia kuin nykyään?

SS: Suomi oli silloin itsenäinen ja puolueeton maa, joka pyrki tasoittelemaan idän ja lännen vastakohtaisuuksia. Nyt suuret länsieurooppalaiset maat pyrkivät tekemään oman EU-liittovaltion, jonka sivuroolissa myös Suomi on muka toteuttamassa ”eurooppalaisia arvoja” Sodoman ja Gomorran ilmapiirissä, johon suuntaan ilmapiiriä viedään. Kyllä Suomessa on paljon pysynyt samanakin, mutta kehityksen yleissuunta ei. Tiedottaminen oli ympärivuorokautista työtä. Työhön kuului ohjelmien ja artikkeleiden kirjoittamista ja valmistelua, poliitikkojen, toimittajien ja diplomaattien tapaamista, puhelimeen puhumista ympäri vuorokauden ja kiertämistä järjestökentällä. Koko ajan piti olla lähellä puoluejohtoa, jonka kanssa pidettiin luottamuksellisia suhteita.

TT: Kirjoitatko edelleen johonkin sanomalehteen tai aikakauslehteen säännöllisesti?

SS: Joskus kirjoittelen Suomenmaahan sekä Maaningan ja Siilinjärven paikallislehteen Uutis-Jouseen. Joka toinen viikko kirjoitan kolumnin lähinnä politiikasta saamelaisalueen tärkeimpään lehteen Inarilaiseen, joka on myös utsjokelaisten paikallislehti. Paikallislehdethän ovat nykyään parempia todenpuhujia kuin valtakunnalliset tai maakunnallisetkaan kaupalliset lehdet.

TT: Paperilehden perustaminen vaatii suuren summan rahaa, mutta nykyään melkein kuka tahansa voi perustaa verkkolehden tai tehdä Internetiin videokanavan tiedottamista varten. Niinpä voitaisiin olettaa, että mediakenttä on laajentunut ja muuttunut moniäänisemmäksi Internetin yleistymisen myötä. Onko näin käynyt?

SS: Moniäänisyys nykymaailmassa on monimölyisyyttä. Kansansivistys on siitä kaukana. Valitettavasti se taitaa koskea koko tätä niin sanottua sivistynyttä maanpiiriä.

TT: Yleisradion osakekannasta ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä suurin osa on Suomen valtion omistuksessa ja hallinnassa. Onko Yleisradio puolueeton?

SS: Yleisradio ei ole ollut minun elinaikanani kertaakaan aiemmin yhtä sekava ja yhtä paljon järjestäytynyttä demokratiaa pilkkaava laitos kuin nykyään. Yleisradiolta puuttuu sivistynyt lähestymistapa asioihin. Jokainen aloittelevakin toimittaja on olevinaan viisaampi kuin poliitikot ja eri maiden johtajat. Varsinainen uutispuoli vielä menettelee, mutta Yleisradion ohjelmapolitiikka pitäisi laskea siivilän läpi kuten ennen maito meijerissä. Aikoinaan Yleisradiossa oli vinoutumista demareihin päin. Vinoutumisen suunta vaihtelee ajan kuluessa. Ilkeily on pinnalla ja toimittajat ovat ikään kuin ylituomareita.

TT: Olet sanonut, että olet ”Suomen puoluetuen isä”. Voitko kertoa siitä? Onko nykyinen puoluetukijärjestelmä mielestäsi hyvä?

SS: Vuoden 1966 kesällä keskustapuolueen uusi talouspäällikkö Reijo Vähätiitto tuli luokseni ja kertoi Ruotsin ja Länsi-Saksan puoluetukihankkeista ja pyysi, että hankkisin niistä aineistoa, jotta Suomessakin tehtäisiin aloite puoluetuen käyttöönotosta. Näin toimin ja siltä pohjalta minä kirjoitin aloitteen, jonka Vähätiitto vei silloisten hallituspuolueiden talouspäälliköiden palaveriin. Lopputuloksena oli, että asianomaisten eduskuntaryhmien puheenjohtajat antoivat sen aloitteen eduskunnalle. Suurimman ryhmän eli SDP:n Veikko Kokkola oli ensimmäinen allekirjoittaja. Aloitteen pohjalta hyväksyttiin budjettiin ensimmäisen kerran määräraha puoluetyön tukemiselle. Se oli hyvin tarpeellinen uudistus kansanvallan säilyttämisen kannalta, mutta myöhemmin sen käyttöön on tullut muotoja ja ilmiöitä, joiden takia kaikkien puolueiden olisi nyt yhdessä ryhdyttävä muotoilemaan uudelleen, miten poliittisen toiminnan rahoitus pitäisi Suomessa järjestää. Avustajia ja valtiosihteereitä on nykyään ylimitoitettu määrä. Mitä enemmän puolueilla ja niiden eduskuntaryhmillä on rahaa, sitä enemmän tulee pyrkyreitä, jotka hakeutuvat puolueisiin vain ammatin eikä aatteen takia.

TT: Erään arvion mukaan keskusta on muuttunut maatalouteen liittyviä asioita edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ajavaksi yleispuolueeksi. Mitä aluepolitiikka käytännössä on ja kuinka tärkeää se on keskustalle?

SS: Aluepolitiikka on tietenkin sitä, että koko maata katsellaan samanlaisten suurennuslasien läpi. Anna arvo toisellekin. Nyky-yhteiskunnassa kaikilta puolueilta vaaditaan kannanottoa koko yhteiskunnan asioihin. Suuret etujärjestöt pyrkivät omimaan vallan, jota eduskunta ja maan hallitus edustavat. V. J. Sukselainen sanoi minun ollessani alkuvuosia puoluetehtävissä, että edustamme ”vähäväkisiä” eli heitä, joilla ei ole takanaan rikkaita järjestöjä ajamassa asioita ohi eduskunnan. Niin se on edelleenkin.

TT: Viime vuosikymmenellä eli 2010-luvulla käytiin kolmet eduskuntavaalit, joista kaksissa (2011 ja 2019) keskustan kannatus jäi pienemmäksi kuin 16,0 %. Ennen 2010-lukua puolue oli pärjännyt niin huonosti eduskuntavaaleissa viimeksi 1910-luvulla. Vuoden 2000 jälkeen keskustan kuntavaalikannatusprosentti on pienentynyt kaikissa kuntavaaleissa. Viimeisin europarlamenttivaalitulos (2019) on puolueen historian huonoin. Mistä kannatuksen väheneminen johtuu? Mitä keskusta voi tilanteensa parantamiseksi tehdä?

SS: Keskustan pitää ajaa omaa oikeaksi katsomaansa politiikkaa eikä peesata sen enempää oikeistoa kuin vasemmistoakaan, mutta on oltava samalla valmis etsimään yhteistyötä molemmilta suunnilta. Politiikka on kuitenkin kompromissien tekemistä, jossa harvoin saadaan läpi omaa kantaa ”puhtaana käteen”. Tämän päivän maailmantilanteessa Suomen olisi oltava itsenäisempi suhteessa Euroopan unioniin. Muutoin meiltä jää hoitamatta itäpuoli maailmasta ja sama koskee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa olisi kaikkiin ilmansuuntiin oltava tasapuolinen ja maan omat edut huomioon ottava eli Paasikiven–Kekkosen linjalla.

TT: Miten arvioit eri puheenjohtajien suoriutuneen keskustan johdossa? Ketkä keskustan historiassa ovat suosikkipuheenjohtajiasi?

SS: Enemmänhän sitä on nähnyt esikuvina niitä johtajia, joiden imussa oli nuorena. Mutta arvelen, että nykyisestä puheenjohtajasta Annika Saarikosta tulee vielä hyvä Maanäiti – kuin Angela Merkelistä. Annika Saarikko osaa antaa arvoa myös muiden mielipiteille ja tavoitteille, jotta omalta suomalaiselta pohjalta päästään eteenpäin.

TT: Kuinka suuri rooli puolueiden puheenjohtajilla on puolueiden vaalimenestyksen rakentamisessa tai vaalien häviämisessä? Entä kuinka suuri rooli on talkootyötä tekevällä kenttäväellä? Onko politiikka Suomessa nykyään enemmän johtajiin henkilöitynyttä kuin nuorena ollessasi?

SS: Puoluejohtajan on vedettävä suuret yhdistävät linjat oman kansan syvimpien tuntojen mukaan. Silloin saadaan koko väki liikkeelle ja vähän enemmänkin. Kyllä ennen jäsenistöllä oli paljon keskeisempi merkitys kuin nykyään. Siltä ainakin tuntuu, kun mietin sitä aikaa, kun nuorena toimitin yhdessä Matti Vanhasen isän Tatu Vanhasen kanssa Tukimies-lehteä. Tukimies oli järjestölehti, joka toi esiin yksittäisten puolueaktiivien työtä 1950- ja 1960-luvuilla. Lehden painos oli 40 000 kappaletta. Tukimies antoi puheenvuoron kenttäpuurtajille, jotka halusivat jakaa neuvoja ja ajatuksia. Tatu Vanhanen oli Tukimiehen päätoimittaja.

TT: Nykyään puolueiden puheenjohtajat ovat yleensä näkyvämpiä vaikuttajia kuin puoluesihteerit. Oliko puoluesihteereiden rooli aiemmin suurempi kuin nykyään?

SS: Kyllä puoluesihteereillä oli ennen suurempi poliittinen merkitys. Nykyään he ovat enemmän puoluetoimiston ja vaalityön pyörittäjiä.

TT: Suomen mahdollinen EU-jäsenyys puhutti keskustalaisia Jyväskylässä kesäkuussa 1994 pidetyssä puoluekokouksessa. Oli selvää, että silloinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Esko Aho ei olisi enää ollut käytettävissä jatkokaudelle keskustaa johtamaan, jos puoluekokous olisi suhtautunut torjuvasti Suomen EU-jäsenyyteen. Petri Neittaanmäen (kesk.) mukaan keskustan puoluekokoukselta ei kysytty mielipidettä Suomen EU-jäsenyyteen vaan hallituksen toimintalinjaan EU-kysymyksessä. Neittaanmäki on arvioinut, että jos puoluekokousedustajille olisi esitetty sama kysymys, joka esitettiin Suomen kansalle myöhemmin samana vuonna EU-jäsenyyskansanäänestyksessä, puoluekokouksen vastaus olisi ollut selkeä ”ei”. Minkä takia keskustan EU-kannanmuodostus tapahtui tuolloin siten kuin tapahtui? Tehtiinkö siinä mielestäsi virheitä? Olisiko keskustan ollut silloin järkevää suhtautua kriittisemmin Euroopan unioniin?

SS: Jyväskylän puoluekokous oli Esko Ahon tulikaste nuorena pääministerinä ja hän selviytyi siitä hallituksen EU-linjan kanssa. Jos Eskon ehdotukset eivät olisi menneet läpi kokouksessa, hänen hallituksensa olisi hajonnut ja siinä kansainvälisessä ja kotimaan poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa se olisi ollut Suomen antautuminen ja katastrofi. EU-kansanäänestys ja liittyminen Euroopan yhteisöön on toinen juttu ja minä äänestin sitä vastaan. ETA-sopimus Norjan mallin mukaan olisi ollut silloin hyvä ratkaisu. On EU:ssa hyviäkin puolia, mutta minusta perussopimus pitäisi vähitellen saada uusiksi. Muutoin Suomen tapaiset reunavaltiot tulevat kärsimään ja menettämään itsellisyyttään ja omaa tietään.

TT: Miten keskustassa suhtauduttiin Suomen Maaseudun Puolueen eli SMP:n konkurssiin ja Perussuomalaiset rp:n perustamiseen 1990-luvun puolivälissä? Olen kuullut väitteen, että keskusta houkutteli tuolloin erittäin aktiivisesti SMP:n jäseniä riveihinsä. Onko väite totta?

SS: Kyllä kai se on aina ollut niin, että kovin paljon ei ole rakennettu aitoja, kun on toivottu toisten puolueiden kannattajia jäseniksi omaan puolueeseen. Jo nuorena maaninkalaisena ylioppilaana ollessani SMP:n Maaningan miehet kuiskuttelivat minulle, että kyllä sitä työtä löytyy myös meiltä. Ja oli niitä sellaisiakin aikoja, että joku SMP:n mies otti minuun yhteyttä ja halusi neuvotella, että hän ja hänen kaverinsa tulisivat keskustaan. Jätin nuo oman puolueensa myyjät omaan arvoonsa, kun en ollut heidän vilpittömyydestään järin vakuuttunut. Oleellista on puolueiden luonnollinen kanssakäyminen ja omien kannanottojen muovaaminen yhteisten päämäärien hyväksi.

TT: Pian Perussuomalaiset rp:n perustamisen jälkeen Veikko Vennamolle kaavailtiin ministerin arvonimeä. Arvonimen esittämisen puuhamiehiä olivat eräät keskustalaiset poliitikot. On väitetty, että Vennamo yritettiin saada tuolloin julkisuudessa houkuttelemaan SMP:tä kannattaneita henkilöitä keskustan kannattajiksi. Oliko se ministerin arvonimen esittämisen motiivina?

SS: Minun muistikuvieni mukaan Johannes Virolainen oli kovasti ajamassa Veikko Vennamolle ministerin arvonimeä, mutta se kariutui silloiseen pääministeriin. Virolainen oli tehnyt vuosikymmeniä työtä karjalaisten ja heidän asuttamisensa hyväksi, kuten Vennamokin. Mutta sitten loppui sekä Vennamolta että Virolaiselta maallinen vaellus ja kenties jotain sellaista jäi tapahtumatta, jonka olisimme itse kukin ihmisten yhteistyössä vielä halunneet tapahtuvan.

TT: Lehtiväitteiden mukaan Annika Saarikon ja Markus Lohen kannattajat tekivät toisilleen palveluksen keskustan viimeisimmässä puoluekokouksessa syyskuussa 2020. Saarikon ja Lohen kannattajat väitetysti liittoutuivat siten, että Saarikko pääsi puolueen puheenjohtajaksi ja Lohi pitkälti samojen ihmisten tuella varapuheenjohtajaksi. Vaaliliiton seurauksena Katri Kulmunin puheenjohtajuus puolueessa loppui. Onko tuollainen äänestyssopimusten tekeminen ennen kokousta mielestäsi paheksuttavaa vai onko se normaalia ja suotavaa kampanjointia?

SS: Tultuani Helsinkiin vuonna 1960 liityin heti Akateemisiin Maaseudun Nuoriin. Erään kansanedustajan poika ehdotti minulle heti ensimmäisenä syksynä, että ”iänestä sie minnuu puhheenjohtajaksi, niin mie kannatan sinnuu sihteeriks”. Ei hänestä tullut puheenjohtajaa eikä minusta tullut silloin sihteeriä, mutta pari vuotta myöhemmin pääsin Helsingin osaston puheenjohtajaksi. Koronavirustilanteen takia en mennyt tänä vuonna Ouluun keskustan puoluekokoukseen. Poikani oli kyllä äänestämässä, mutta eipä hänkään tuollaista sopimusta sanonut tuntevansa, vaikka lienee tukenut Saarikkoa. Mutta en pidä mahdottomana, että erilaisia kytkentöjä joillakin olisi ollut. Sellaista se on puolueissa kuin muussakin elämässä.

TT: Eräs ei-keskustalainen kansanedustaja on sanonut, että Suomessa kaikkien poliittisten liikkeiden on etsittävä kannatusta pääkaupunkiseudulta. Mitä ajattelet tästä? Voiko keskusta menestyä pääkaupunkiseudulla nykyistä paremmin? Onko pääkaupunkiseudulla menestyminen ehdottoman tarpeellista?

SS: Keskustapuolueen pitää elää pääkaupunkiseudulla samaa kotiseutuelämää kuin muuallakin. Vain samaa junttielämää.

TT: Olisit luultavasti kelvannut nuorempana keskustan kansanedustajaehdokkaaksi, mutta et koskaan pyrkinyt eduskuntavaalien ehdokaslistalle. Miksi et pyrkinyt?

SS: Olin minäkin nuorena sen verran leuhka, että ehdokkaaksi pyrkimistä ehdottaneelle henkilölle sanoin, että äänestän eduskunnassa mieluummin viidelläkymmenellä äänellä koko eduskuntaryhmän työntekijänä kuin yhdellä äänellä kansanedustajana. Ja kansanedustajaksi pääseminen vaaleissa olisi ollut melkoisen epävarmaa.

TT: Olet kuitenkin ollut ehdokkaana kuntavaaleissa ja evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa. Mikä on saanut sinut ryhtymään ehdokkaaksi niihin?

SS: En ole ollut innokas koskaan menemään kunnallisiin elimiin, mutta kun on ehdokkaana, niin tulee sentään aina listan hyväksi jokusen tuttavan ääni, kun tuttavat näkevät nimen ehdokaslistalla. Jokainen ääni on yhtä tärkeä.

TT: Olet toiminut politiikassa pitkään ja olet saavuttanut paljon. Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka aloittelevat puoluepoliittista toimintaansa?

SS: Tieto on valtaa, mutta sydän ratkaisee. Älä petä äläkä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, kuinka kaukana tahansa hän lieneekään. On syytä muistaa, että meitä suomalaisia on maailman väestöstä vähemmän kuin tuhannesosa, mutta toisillemme me olemme tärkein ja merkittävin kansa. Silti meidän on nähtävä koko maailmassa ihmisarvo ja kunnioitettava myös luontoa. Kohdelkaamme toisiamme niin kuin toivoisimme meitä kohdeltavan.

TT: Mikä on merkittävin unelmasi?

SS: Että lähimmäistemme ja Suomen tulevaisuus ei olisi huonompi kuin muidenkaan.

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Osuuteni PS:n periaateohjelman (2018) kirjoittamisessa

Perussuomalaiset rp:n nykyinen periaateohjelma julkaistiin vuoden 2018 lokakuussa. Osallistuin ohjelman kirjoittamiseen.

Lähetin Perussuomalaisten puoluetoimistoon vuoden 2018 huhtikuussa ja syyskuussa sähköpostitse näkemyksiäni siitä, mitä puolueen periaateohjelmaan pitäisi mielestäni sisällyttää. Nähdessäni valmiin periaateohjelman saman vuoden lokakuussa ilahduin, koska havaitsin, että eräät lähettämistäni ehdotuksista olivat kelvanneet ohjelmaan joko sanasta sanaan tai hieman muokattuina.

Alla on kyseinen periaateohjelma kokonaisuudessaan (otsikko ja väliotsikot on lihavoitu). Olen kursivoinut ne kohdat, jotka joko ovat täysin identtisiä minun kirjoittamieni ehdotusten kanssa tai täsmäävät hieman muokaten niihin asioihin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi.

PERUSSUOMALAISTEN PERIAATEOHJELMA

Isänmaa ja oikeudenmukainen yhteiskunta vaativat puolustajan

Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Me arvostamme ja haluamme korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa. Perussuomalaisten huomion keskiössä ei ole yksittäinen ammattikunta tai muu suppea eturyhmä vaan suomalaiset kokonaisuudessaan. Olemme vanhanaikaisen ja epäoikeudenmukaisen eturyhmäpolitiikan yläpuolella.

Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa edistää työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin maamme talouden vahvistumista ja kilpailukykyä.

Kansallismielisen ajattelun mukaan kansat ansaitsevat tasavertaisen mahdollisuuden saada päättää omista asioistaan. Suomalaisilla ei ole oikeutta ryhtyä määräilemään muita, eikä muilla ole oikeutta määräillä meitä. Haluamme puolustaa suomalaisten omaa päätäntävaltaa, siis kansallista itsemääräämisoikeutta.

Kuten puolueemme nimi kertoo, politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Historia ei tule valmiiksi eikä kulttuuri ole muuttumaton. Silti voimme usein helposti kertoa, mitä suomalaisuus on, mitä siihen kuuluu ja mikä on meille vierasta. Suomalaisuus tuntuu sydämessä.

Julkisen vallan pitää auttaa suomalaisia kehittymään, jotta maamme kehittyy. Muun muassa tästä syystä perussuomalaiset on sivistystä ja koulutusta puolustava liike. Puolueemme kutsuu kaikkia suomalaisia rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja osallistumaan historian kirjoittamiseen.

Toimintamme perustana ovat oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, rehellisyys ja tasa-arvo. Kunnioitamme työtä, yrittämistä, totuutta ja yksilön henkistä kasvua. Maailmankuvassamme oleellista on arvostaa yksilöä sellaisenaan ja osana merkityksellisiä yhteisöjään, kuten perhettä.

Sukupolvet ylittävänä tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.

Suoraa puhetta ei saa pelätä

Perussuomalaiset on suorapuheinen puolue. Joskus totuus voi olla kuin solvaus, mutta olemme silti sen puolella. Perussuomalaiset arvostaa sananvapautta demokraattisen yhteiskunnan tärkeänä arvona. Kompromissit kuuluvat politiikkaan, mutta valtaa ei pidä tavoitella vaikenemalla eikä totuutta vääristelemällä.

Perussuomalaiset on rohkea puolue, joka kantaa huolta perusasioista. Emme rakenna poliittisia ohjelmiamme epäselvien käsitteiden varaan emmekä välitä hokea kauniita sanoja, vaikka ne kuinka olisivat valtavirtaa. Ohjelmamme perustuvat tosiasioihin ja ovat asiapitoisia, eteenpäin vieviä ja johdonmukaisia. Me kerromme, mitä asiat tarkoittavat käytännössä.

Politiikassa, kuten muillakin elämänalueilla, viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuutta. Kannustamme ihmisiä ajattelemaan itse omilla aivoillaan. Luotamme suomalaisten kykyyn tehdä hyviä päätöksiä ja oppia virheistä. Aikuisia ihmisiä ei ole syytä holhota.

Suorapuheinen eri näkökulmista keskusteleminen edistää toisten ihmisten ymmärtämistä. Se edistää myös poliittisen järjestelmän toimivuutta. Perussuomalaiset ei pelästy erimielisyyttä. Sananvapauden täysimääräinen kunnioittaminen ja avoin yhteiskunnallinen keskustelu kuuluvat jokaiseen kehittyneeseen ja arvokkaaseen yhteiskuntaan.

Suomalaisuus on ja tuntuu

Suomi on suomalaisten koti. Jokaisella suomalaisella on kotimaassaan oikeus asumiseen, terveydenhuoltoon, koulutukseen, riittävään toimeentuloon ja turvallisuuteen. Yksilön ihmisarvoiseen elämään kuuluu oikeus vaikuttaa häntä itseään koskeviin asioihin.

Mikään perinne, asenne tai toimintatapa ei yksinään ole suomalaisen kulttuurin ydin, vaan kulttuurimme on kielen, monien tapojen, arvojen, symbolien ja muiden asioiden ainutlaatuinen yhdistelmä. Me tunnemme suomalaisuuden sydämessämme, ja se säilyy siellä maailman muutoksesta huolimatta.

Perussuomalaiset näkee, että valtio on olemassa ihmisiä varten eikä toisinpäin – suomalaisia ei pidä alistaa hallintoalamaisiksi. Me kannustamme ihmisiä puhumaan, vaikuttamaan, olemaan eri mieltä ja osallistumaan. Yhteiskunnan kehittyminen vaatii kuitenkin yhteisöllisyyttä ja yhdessä ponnistelua.

Vastustamme pöhöttynyttä valtiota, jota huudetaan apuun aina, kun ollaan jotakin vailla. Perussuomalaiset maksavat kohtuullisia veroja mielellään, kun ne käytetään suomalaisten ja perusasioiden hyväksi.

Perussuomalainen Suomi on myös kansainvälinen. Kansat ovat vuosisatoja olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja omaksuneet toisiltaan tapoja ja käytäntöjä. Kansallismielisyyteen kuuluu, että kansa saa itse säädellä kansainvälisyyden tasoa ja ilmenemismuotoja. Kansainvälisyys edellyttää kansojen olemassaoloa.

Emme lupaa sen olevan helppoa

Perussuomalaisille äänestäjä on politiikan pomo. Kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samanlaiset näkemykset tai mielipiteet. Äänestäjän tulee voida joko palkita tai rangaista päättäjiä suosiolla tai epäsuosiolla. Tämä on vallan tärkein suojamekanismi.

Itsenäinen valtio on paras paikka demokratialle. Jos me suomalaiset emme päätä omista asioistamme, joku muu päättää puolestamme. Sopimuksista, jotka olennaisesti ja peruuttamattomasti heikentävät itsemääräämisoikeuttamme, on pysyttävä erossa.

Demokratia ei voi toteutua, jos ihmiset eivät voi vaikuttaa omiin asioihinsa. Yksilöiden vapaus ja valtion itsemääräämisoikeus ovat siis demokratian edellytys. Me luotamme Suomeen ja suomalaisiin.

Puolueen, poliitikon ja päätöksentekijän velvollisuus on lisätä kansalaisten yhteiskunnallista ymmärtämystä ja helpottaa ihmisten osallistumista maamme kehittämiseen. Perussuomalaisen politiikan huipulla on Suomen kansa, joka tavoittelee arvokasta, oikeudenmukaista ja hyvää elämää itselleen ja tuleville sukupolville.

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , | Kommentoi

TEKin valtuustovaalit 2020

Olen ehdokkaana Tekniikan akateemiset TEKin valtuustovaaleissa. TEK (viralliselta nimeltään Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry) on Suomen suurin diplomi-insinöörijärjestö ja siihen kuuluu myös mm. arkkitehteja. Jäsenten keskuudestaan valitsema valtuusto on TEKin ylin päättävä elin.

Valtuuston jäsenet valitaan vaaleilla joka kolmas vuosi. Tämänvuotisissa vaaleissa heitä valitaan 70. Olin ehdokkaana myös viimekertaisissa vaaleissa vuonna 2017, mutta en tullut valituksi.

Olen ollut TEKin maksava jäsen vuodesta 2014 alkaen. Maksuttoman opiskelijajäsenyyden olin saanut jo vuosia aikaisemmin. Valmistuin diplomi-insinööriksi Turun yliopistosta joulukuussa 2013. Pääaineeni DI-tutkinnossa oli ohjelmistotuotanto. Kaksi sivuainettani olivat digitaalinen media ja tietoturva.

Äänioikeutettuja näissä vaaleissa ovat Tekniikan Akateemiset ry:n vuosijäsenet ja kunniajäsenet ja Tekniska Föreningen i Finland rf:n TEKiin kuuluvat varsinaiset jäsenet, jotka on 1.1.2020 mennessä hyväksytty jäseniksi.

Äänestysaika on 17.3.–30.3.2020. Osallistun vaaleihin iTyö-nimisen puolueista riippumattoman vaaliliiton ehdokkaana Tekniikan Akateemisten eteläisellä vaalialueella, joka kattaa koko Uudenmaan alueen sisältäen Helsingin. Vaaliliitto iTyön tavoitteena on, että TEK palvelee jäseniään asiantuntevasti, ammattimaisesti ja hyvällä asenteella.

Haluan olla mukana toimimassa sen hyväksi, että TEK keskittyy ennen kaikkea jäsenpalveluihin ja yhteiskunnalliseen neuvonantoon esimerkiksi lausuntojen kautta.

Mielestäni läsnäolo työuran murroskohdissa työttömyyskassan ja lakipalveluiden muodossa on hyvin tärkeä osa TEKin toimintaa.

Yleisesti ottaen en pidä siitä, kuinka suurta ja suoraa poliittista valtaa ammattiyhdistysliike Suomessa käyttää. Parlamentaarisessa demokratiassa politiikkaan vaikutetaan ennen kaikkea äänestämällä vaaleissa, olemalla yhteydessä poliitikkoihin sekä osallistumalla itse poliittiseen toimintaan. Ammattiyhdistyksiä ei pitäisi mielestäni käyttää painostusvälineinä.

Eräät ay-tahot ovat Suomessa valitettavasti yhä 2000-luvullakin ryhtyneet sellaisiin toimiin, joiden toivon jäävän menneisyyteen. Yksi pohjakosketus nähtiin vuoden 2018 alkupuolella, kun SAK:n jäsenliitto Teollisuusliitto julisti perjantaille 2.2.2018 poliittisen lakon. Teollisuusliiton verkkosivuston uutiseen kirjoitettiin: ”Lakko koskee kaikkia Teollisuusliiton sopimusalojen töitä ja kaikkia alojen työntekijöitä, olivatpa he Teollisuusliiton jäseniä tai eivät.”[1] Talouselämä-lehdelle kerrottujen tietojen mukaan Teollisuusliiton jäseniä uhkailtiin ammattiliiton jäsenyyden menettämisellä, jos he eivät osallistu lakkoon.[2] Liitoilla on toki oikeus valita jäsenensä, mutta tuollainen painostaminen on minusta paheksuttavaa.

Samanlainen tapaus nähtiin valitettavasti tänä vuonna, kun Teollisuusliitto ryhtyi mekaanisen metsäteollisuuden sopimusalan lakkoon. Liitto tiedotti, että ”lakko koskee kaikkia töitä katsomatta työntekijän tehtävää tai sitä, onko henkilö liiton jäsen vai ei”. Mitään juridista perustetta työntekijöiden työskentelyn estämiselle ei kuitenkaan ollut.[3]

Teollisuusliitto ei liity tämänvuotisiin TEKin vaaleihin, mutta mainitsin edellä kerrotut seikat tehdäkseni oman näkemykseni selväksi.

Ammattiyhdistyksillä on oma paikkansa eli ne eivät ole tarpeettomia. On järkevää, että alan ammattilaiset yhdistävät voimansa auttaakseen alaansa kehittymään ja auttaakseen alalle kouluttautuneita ihmisiä pärjäämään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ammattiyhdistyksillä pitäisi olla kansanedustajien valtaan verrattavaa päätös- ja vaikutusvaltaa.

Yhteiskunnan muuttaminen ei aina ole nollasummapeliä. Työnantajien ja työntekijöiden intressit voidaan julkisuudessa esittää vastakkaisina, vaikka on paljon poliittisia päätösmahdollisuuksia, jotka hyödyttäisivät molempia ryhmiä. Työntekijän hyvinvointi vaikuttaa työkykyyn ja hyödyttää siten työnantajaa. Yrittäjän taloudellinen menestys puolestaan mahdollistaa paremmat työsuhde-edut ja uusien työntekijöiden palkkaamisen. En halua lietsoa vastakkainasettelua työnantajien ja työntekijöiden välillä vaan haluan edistää dialogia ja osallistua siihen itse.

Riittävä toimeentulo on tärkeämpää kuin jatkuva työnteko. Työn tuottavuuden kasvun ei aina tarvitse näkyä uusina kulutustuotteina. Eräs mielekäs mittari yhteiskunnan onnistumiselle on – muiden mittareiden ohella – se, kuinka paljon työntekijöillä on vapaa-aikaa.

Ajattelutapa, jonka mukaan kaikkien kynnelle kykenevien tulisi ahkeroida palkkatyön parissa, on jokseenkin toimiva niin kauan kuin kohtuullisesti palkattuja työpaikkoja kohtuullisilla työoloilla on riittävästi tarjolla työikäisten ja -kykyisten suurelle enemmistölle. On aiheellista varautua siihen, ettei ihmistyön kysyntä välttämättä säily nykyisellä tasolla. Teknologian ja tekoälyn kehittyminen voivat johtaa siihen, että ihmistyön kysyntä vähenee. Pitääkö ihmisten työllistämiseen pyrkiä silloinkin, kun koneet ja ohjelmistot tekevät työt nopeammin, paremmin ja halvemmalla? Tällaisiakin asioita valtuuston jäsenten kannattaa pohtia.

Viitteet:

[1] Aallosvirta, Vesa (Teollisuusliitto ry:n keskuslakkotoimikunnan puolesta). ”Teollisuusliiton poliittinen lakko koskee kaikkia liiton sopimusalojen työntekijöitä” 31.1.2018. < https://www.teollisuusliitto.fi/2018/01/teollisuusliiton-poliittinen-lakko-koskee-kaikkia-liiton-sopimusalojen-tyontekijoita/ > Luettu 3.3.2019.

[2] Ollikainen, Marjo. ”Teollisuusliitto painostaa myös liittoon kuulumattomia lakkoon perjantaina” 30.1.2018. < https://www.talouselama.fi/uutiset/teollisuusliitto-painostaa-myos-liittoon-kuulumattomia-lakkoon-perjantaina/a5aef8a9-9e5a-3fe1-b54a-3e335e43af15 > Luettu 3.3.2019.

[3] Halonen, Antti. ”Rikkureita haukuttu loisiksi ja liittoon kuulumattomia vaadittu lakkoon – työoikeuden professori muistuttaa, ettei heitä voi laillisesti estää menemästä töihin” 28.1.2020. < https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86d195c0-3b93-4893-8348-3fbf4432bd4a > Luettu 29.1.2020.

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Burkakielto ei edistäisi islam-kriittisyyttä

(Julkaistu Rahvaan joulukuussa 2019 ilmestyneessä numerossa 4/2019.)

Eräät islam-kriitikot ja maahanmuuttokriitikot haluavat kieltää Suomessa kasvoja peittävät burkat ja samantapaiset vaatteet. Muut poliittiset ryhmät vastustavat ajatusta erilaisten aatteiden takia, mutta omasta mielestäni burkakieltotavoite on puutteellisesti harkittu jopa nuivien omalta kannalta.

Jos johonkin ilmiöön halutaan puuttua, pitää keskittyä ennemmin ilmiön syihin kuin yksittäisiin seurauksiin.

Jos ja kun Suomessa on musliminaisia, jotka syystä tai toisesta haluavat käyttää hijabia, burkaa tms. työpaikalla tai yleisellä paikalla, sen käyttäminen kannattaa heille lähtökohtaisesti sallia. Muslimeille tyypillisten vaatteiden näkyminen edistää sitä, että muut kuin muslimit havaitsevat islamin yleistymisen kotiseudullaan. Tämän seurauksena he alkavat miettiä, onko muutos suotava.

Eräät maahanmuuttokriitikot perustelevat burkakieltovaatimusta sanomalla, että kielto kenties vähentäisi ulkomaalaisten muslimien halukkuutta muuttaa Suomeen. Minusta sen, mitä Suomessa tapahtuu ja keitä tänne muuttaa, pitää perustua suomalaisten omaan tahtotilaan ja tiedostavuuteen eikä siihen, kuinka moni ulkomaalainen tänne haluaisi.

Joillakin alueilla maailmassa on naisille voimassa huivipakko. Monet naiset noudattavat sitä vain pitkin hampain. Vaatteen käyttämiseen pakottaminen ei tee vaatteen käyttäjästä aidosti uskonnollista. Vaatekappale elottomana materiana ei voi olla paha. Vaate voi sen sijaan olla merkki jostakin asiasta, jonka sopivuudesta yhteiskuntaan kiistellään.

Vaatteiden tai symbolien kieltäminen on ”poissa silmistä, poissa mielestä” -ajattelutavan soveltamista. Sellaista pitää vastustaa.

Kategoria(t): 2019, Rahvas, suomeksi | Avainsanat: , , | Kommentoi

Matti Järviharju puhuu!

Tuomas Tähti haastatteli Matti Järviharjua sähköpostitse tammikuussa 2020.

TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?

Matti Järviharju.

MJ (Matti Järviharju): Olen 75-vuotias yrittäjä Kauhajoelta. Olen pienviljelijäperheestä, johon kuului vanhempien lisäksi seitsemän lasta. Minulla on kansakoulutausta – kouluun oli matkaa seitsemän kilometriä. Keskikoulu oli taloudellisesti poissuljettu mahdollisuus ”köyhien lapsilta”. Minulla on vaimo, kaksi lasta ja kolme lastenlasta. Vapaa-ajallani harrastuksista päällimmäisenä on raittiustyö, jotta etenkin lapset ja nuoret saavat raittiin elinympäristön. Anna lapselle raitis elämä. Olen valtakunnallisen Raittiuden Ystävät ry:n liittovaltuuston varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsen.

TT: Missä tehtävissä ja asemissa olet tehnyt työurasi?

MJ: Vuonna 1961 lähdin merille 16-vuotiaana. Ennen merimiehen uraa olin nähnyt kaksi laivaa Kristiinankaupungissa. Jungmannina aloitin, kapteenina lopetin. Valtameriliikenteessä myös yliperämieheltä vaaditaan kapteenin pätevyys. Merikapteeniksi valmistuin Rauman merenkulkuopistossa. Kymmenen aktiivisen merivuoden jälkeen siirryin maakravuksi työllistäen yrittäjänä 14 henkilöä pääosin Kauhajoella. Yrittäjä olen ollut yli 40 vuotta. Työn puolesta olen RT-kortin työryhmässä (kansallinen) ja savunpoistotyöryhmässä (EU).

TT: Olet ollut pitkään poliittisessa toiminnassa. Mikä sytytti sinussa mielenkiinnon kipinän siihen?

MJ: Ensin olin sivusta seuraaja Kauhajoella. Yrittäjänä tarkkailin ”pienen kuntalaisen” kohtelua politiikan pyörityksessä, mikä ei mielestäni ollut hyvä eikä oikeudenmukainen.

TT: Olet usein puhunut Neuvostoliitolle menetettyjen alueiden palauttamisesta Suomelle. Miksi tämä aihe on mielestäsi merkittävä?

MJ: Suomen on tärkeätä saada miehitetyt alueet omikseen sekä henkisesti että taloudellisesti. Taloudellisesti Suomi olisi aluepalautusten jälkeen lähes omavarainen esim. raakaöljyssä. Suomen irtautuessa Venäjästä Venäjä määritteli Suomen alueen rajat, jotka ovat oikeat ja joita tulee kunnioittaa. Oikeudenmukaisuus ja itsenäisten valtioiden/kansojen itsenäisyyden hyväksyminen on peruslähtökohta hyville naapuruussuhteille nyt ja tulevaisuudessa. Suomen aluepalautuksille oli mahdollisuus Paavo Väyrysen toimiessa ulkoministerinä, mutta se tilaisuus tärveltiin.

TT: Miten suhtaudut Venäjän hallintoon ja venäläisiin kansana?

MJ: ”Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.” Venäjä/Neuvostoliitto on aina ollut maailmanpolitiikan pelaaja. Siinä pelissä itsenäiset pienet valtiot ja kansat ovat pelinappuloita. Venäläiset yksittäisinä kansalaisina ja henkilöinä ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Venäläiset kansana/kansakuntana ovat arvaamattomia ja äärettömän uskollisia johtajilleen joko ideologisesti tai pakolla.

TT: Olet kauan sitten vaikuttanut Perustuslaillisessa oikeistopuolueessa. Mistä syistä liityit siihen?

MJ: Perustuslailliset yrittivät tuoda politiikkaan vaihtoehtoja, vaikka se olikin käytännössä puolue yhden yksittäisen henkilön tukemiseksi eduskuntaan. Tilanteessa, jossa minua kysyttiin useampaan kuin yhteen ryhmään ehdokkaaksi, perustuslailliset oli oikea valinta, koska siellä sai olla omaa mieltä ja mielipiteet sai esittää julkisesti.

TT: Olitko ollut jonkin muun puolueen toiminnassa mukana jo ennen Perustuslaillista oikeistopuoluetta vai oliko se ensimmäinen puolueesi?

MJ: Olin pitkään kokoomuksen jäsen, mutta en ollut silloin mukana politiikassa näkyvästi. Perustuslaillinen puolue oli ensimmäinen, jossa osallistuin politiikkaan.

TT: Perustuslaillisen oikeistopuolueen kuihduttua olit puheenjohtajana uudessa IKL:ssä eli Isänmaallinen Kansallis-Liitto – IKL – ry:ssä, joka perustettiin vuonna 1993. Miksi 1990-luvulla valittiin nimeksi ja linjaksi lähes samat kuin vuosikymmeniä aiemmin lakkautetulla IKL-puolueella eli Isänmaallisella kansanliikkeellä?

MJ: IKL oli ja on arvopohjaltaan isänmaallinen järjestö ja IKL on aikaan sopiva nimi. Isänmaallinen kansanliike on alkuperäinen laittomasti lakkautetun järjestön nimi, jota ei heti hyväksytty uuden yhdistyksen nimeksi vaan rekisteröiminen kesti neljä vuotta. Muokattu nimi Isänmaallinen Kansallis-Liitto – IKL otettiin käyttöön ”pakotteitten” myötä. IKL nostattaa voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Rehellisyyden ja avoimuuden tulisi olla politiikassa peruslähtökohta ja niitä IKL harrasti ja harrastaa. IKL on osaltaan vaikuttanut Perussuomalaisten nykyiseen linjaan, joka on kansan tahdon mukainen. Erinäisiä eri nimillä olevia ryhmittymiä on syntynyt ja kuollut, kun viesti ei ole ollut selvä.

TT: Olit perustamassa Sinivalkoista puoluetta Olavi Mäenpään (1950–2018) ja Väinö Kuisman kanssa vuosina 2000–2001. Sinivalkoinen puolue rekisteröitiin yhdistyksenä, mutta se ei koskaan päässyt puoluerekisteriin asti. Miksi yhteistyö Mäenpään ja Kuisman kanssa ei tuottanut hedelmää?

MJ: Kuisma oli ok. Mäenpää sen sijaan oli narsisti, joka halusi ”kalifiksi kalifin paikalle” sopimuksista piittaamatta. Jokaisessa yhdistyksessä ja puolueessa, jossa Mäenpää on ollut mukana, on tuuli käynyt ja vienyt Mäenpäälle vaaralliset kilpailijat pois. Jos Mäenpää olisi pysynyt sopimuksissa ja toiminut yhteiseksi hyväksi, hän todennäköisesti olisi päässyt Arkadianmäelle.

TT: Sinä ja Mäenpää kritisoitte toisianne vuoden 2001 jälkeen varsin kovin sanoin jopa televisiossa ja Mäenpää kutsui sinua mm. ”työläisten kurjistajaksi” vuonna 2002. Myöhempinä vuosina teit kuitenkin ajoittain yhteistyötä Mäenpään kanssa. Millaiset välit teillä oli hänen kuollessaan?

MJ: Väitteitä maailmaan sopii, oli totta tai valhetta. Mäenpää meni herkästi henkilökohtaisuuksiin, jos ei muuten pärjännyt. Minulla on ollut työntekijöitä yli 40 vuotta ja on työtilanteesta riippuen 10–20 henkilöä. Alan työehtoja noudatetaan ja osa työntekijöistä on ollut töissäni yli 30 vuotta. Mäenpää oli unohtanut työnteon ja hän eli osittain yhteiskunnan kustannuksella. Järkevää yhteistyötä voidaan harjoittaa vaikka vihollisen kanssa. Välit Mäenpäähän olivat asialliset ja loppuaikana Mäenpää vetäytyi sivuun.

TT: Seuraavissa kysymyksissä käydään läpi vaalihistoriaasi. Olit vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Yhteisvastuu puolueen [sic] ainoa kansanedustajaehdokas Vaasan vaalipiirissä. Miksi ryhdyit Yhteisvastuu puolueen ehdokkaaksi? Olitko puolueen jäsen?

MJ: En ollut milloinkaan Yhteisvastuu puolueen jäsen. Miksi ei olisi voinut olla ehdokas? Se oli vapaa kenttä mielipiteiden esittämiseen.

TT: Vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa olit Olavi Mäenpään johtaman Suomen Kansan Sinivalkoiset rp:n ehdokas. Sujuiko yhteistyönne tuolloin hyvin, vaikka olitte riidelleet julkisesti vain pari vuotta aiemmin? Oliko Suomen Kansan Sinivalkoisissa mielestäsi potentiaalia kasvaa eduskunta- tai europarlamenttipuolueeksi?

MJ: Asiat riitelevät, miehet eivät. Suomen Kansan Sinivalkoiset rp:llä ei ollut poliittista tulevaisuutta Mäenpään johdolla.

TT: Vuosien 2004, 2008 ja 2012 kuntavaaleissa olit Perussuomalaisten ehdokaslistalla Ilmajoella. Oletko koskaan ollut Perussuomalaisten jäsen?

MJ: En ole ollut Perussuomalaiset rp:n jäsen. Ilmajoella olin kuitenkin jonkin aikaa paikallisyhdistyksen eli Ilmajoen Perussuomalaiset ry:n jäsen. Useasti minua on pyydetty Perussuomalaiset rp:n jäseneksi, mutta toisaalta on suuri määrä myös toisin ajattelevia, joten mietintämyssy on päässä.

TT: Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa olit Suomen Isänmaallinen kansanliike rp:n (jota usein kutsuttiin Isänmaalliseksi kansanliikkeeksi ja joka käytti itsestään lyhennettä IKL) puheenjohtaja ja puolueesi ainoa ehdokas Uudenmaan vaalipiirissä. Asuit kuitenkin Ilmajoella, joka on kaukana Uudeltamaalta. Miksi olit ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä?

MJ: Suomi on vapaa maa – vaalien osalta. Halusin kokeilla poikkeavaa tapaa, koska Uudellamaalla hyväksytään ulkopaikkakuntalainen.

TT: Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa olit yksi Vapauspuolueen (sittemmin Sinivalkoinen Rintama) ehdokkaista Pirkanmaan vaalipiirissä. Samassa vaalipiirissä vaikutti puolueen puheenjohtaja Kalevi Helo. Miten Helo mielestäsi suoriutui puolueen puheenjohtajana?

MJ: Totuus on karvas: Kalevi Helo ei ollut puoluejohtajatyyppiä. Hän ei saanut joukkoja taakseen. Eräät osa-alueet hän toisaalta hoiti mallikkaasti. Helo on hyvä johtaja sellaiselle ryhmälle, joka ei pyri julkisuuteen.

TT: Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa ja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olit Muutos 2011 rp:n ehdokas. Muutospuolueen keskeinen teema oli suoran demokratian edistäminen. Mitä mieltä olet suorasta demokratiasta?

MJ: Suora demokratia on hyvä ja aito toiminnan muoto, etenkin kuntavaaleissa. Edustuksellinen demokratia on puoluevaltaa ja joissakin tapauksissa sillä ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa.

TT: Vuoden 2017 kuntavaaleissa olit Kansallinen Kokoomus rp:n ehdokaslistalla Ilmajoella. Millainen puolue kokoomus mielestäsi on?

MJ: Kokoomus on ”herrapuolue”, jota tarvitaan Suomessa vastapainona sosialisoinnille ja maamme tulevaisuuden takaamiseksi. Jo ennen poliittista toimintaani olen ollut kokoomuksen jäsen, mutta en toimiva. Ensimmäisen kerran minut valittiin kokoomuksen listalta Kauhajoen kunnanvaltuustoon sitoutumattomana. Vaalien jälkeen kokoomus vaati, että liityn kokoomuksen jäseneksi, mutta en liittynyt. Minut oli valittu sitoutumattomana ja sellaisena pysyin. Asia kostettiin siten, että en saanut mitään luottamuspaikkaa valtuustopaikan lisäksi.

TT: Viime vuoden eduskuntavaaleissa olit yksi Paavo Väyrysen perustaman Seitsemän tähden liike rp:n ehdokkaista Vaasan vaalipiirissä. Mitä ajattelet Väyrysestä?

MJ: Paavo Väyrynen on sinnikäs ”sissi”, joka ajaa asiaansa jääräpäisesti ja usein onnistuen. Paavo on viisas mies ja hänellä on äärettömän paljon tietoa ja taitoa. Itse kuitenkin koen Paavon pahaksi virheeksi sen, että Paavo ”ryssi” miehitettyjen alueiden palauttamisen Suomelle silloin kun se oli mahdollista.

TT: Olet ollut monta vuotta kunnanvaltuutettuna. Vastasiko valtuustotoiminta odotuksiasi?

MJ: Olen ollut pari kautta kunnanvaltuutettu sekä Kauhajoella että Ilmajoella. Tutustuin valtuuston toimintaan jo ennen valituksi tulemista. Pääsääntöisesti päätökset tehdään muualla kuin valtuustossa. Liian usein kunnanvaltuusto on pelkkä kumileimasin. Jos suuret ryhmät ajavat kuntalaisten etua, tulee oikeita päätöksiä. Jos vallassa olevat ajavat puolueensa etua ja omaa etuaan, kuntalaisille ei hyvää seuraa vaan päätökset ovat vääriä. Kuntatasolla tulisi olla nykyisen puolueperiaatteen tilalla ”mies ja ääni” -periaate valtuutettuja valittaessa. Sitten valtuustossa päätökset olisivat kuntalaisten edun ja oikeudenmukaisuuden mukaisia.

TT: Mitä neuvoja haluat antaa niille henkilöille, jotka ovat ensimmäistä kertaa ehdokkaina ensi vuoden (2021) kuntavaaleissa?

MJ: Ole sinut itsesi kanssa. Kysy itseltäsi, mikä on tavoitteesi. Jos tavoitteesi on edetä poliittisella saralla, unohda omatunto ja tee siten kuin käsketään. Mielistele vallankäyttäjiä ja tottele kyseenalaistamatta annettua tehtävää, jotta etenet poliittisella urallasi niin, ettei perässä pysy. Myöhemmin voit ottaa ”vapauksia”, jos et ole vielä muuttunut poliittisen valtakoneen rattaaksi. Jos kuitenkin kunnioitat omaatuntoasi ja oikeudenmukaisuutta, tuot omat näkemyksesi esille ja pysyt niissä niiden ollessa järkeviä. Itse olen aina ollut itsenäinen ja pyrkinyt toimimaan oikeudenmukaisesti kansalaisten hyväksi. Olen saanut runsaasti positiivista palautetta, mistä olen kiitollinen. Poliittiset puolueet ovat pitäneet huolen siitä, etten ole saanut poliittista valtaa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

TT: Uskotko, että sinun olisi kannattanut lähteä mukaan Perussuomalaisten riveihin vuonna 1995 (jolloin PS perustettiin) ja vaikuttaa Perussuomalaisten ohjelmiin sisältä käsin?

MJ: Timo Soinin puheenjohtajuusaikana olisin lentänyt ulos puolueesta, jos olisin säilyttänyt terveen itsenäisen ajattelun ja toiminnan. Kyllähän minun olisi poliittisesti (jos on iso tarve poliittiseen valtaan) kannattanut mennä Perussuomalaisiin. Ei se kuitenkaan olisi kannattanut, jos haluaa katsoa itseään peilistä. Ajat ovat muuttuneet ja nyt Perussuomalaiset on järkevä, kansan edun mukaisesti toimiva puolue.

TT: Millä mielellä olet seurannut Teemu Lahtisen (ps.) kulkua politiikassa? Lahtinen lienee poliittisesti menestynein niistä sinua nuoremmista ihmisistä, jotka olivat johtamasi Isänmaallinen Kansallis-Liitto – IKL – ry:n toimijoita 1990-luvulla.

MJ: Teemu Lahtinen on nuori ja terveesti ajatteleva poliitikko, jolla on loistava tulevaisuus. Teemu toimii sivistyneesti, vaikka olisi eri mieltä ”vihollistensa” kanssa. Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin pelkästään hyvää Teemusta. Hänen ei tarvitse katua eikä selitellä tekemisiään eikä sanomisiaan. Teemulle toivon kaikkea hyvää ja onnea sekä menestystä valitsemallaan uralla.

TT: Sinulle avautui tie rekisteröidyn puolueen puheenjohtajuuteen vasta vuonna 2006, kun sinusta tuli Väinö Kuisman siihen asti johtaman Suomi – Isänmaa rp:n (aiemmin Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy rp) uusi puheenjohtaja. Sinun johdollasi puolueen nimi muutettiin nopeasti Suomen Isänmaalliseksi kansanliikkeeksi ja tuolla nimellä puolue osallistui vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Missä ja milloin tarkalleen pidettiin kokous, jossa sinut valittiin kyseisen puolueen puheenjohtajaksi eli Kuisman seuraajaksi? Oliko puolueen puheenjohtajaksi muita ehdokkaita kuin sinä?

MJ: Puolueen puheenjohtajavalinta tehtiin Lahdessa. Yhtäkään vastaehdokasta ei ollut. Kuisma halusi irtaantua politiikasta. Olen kunnioittanut hänen päätöstään enkä ole ollut häneen yhteydessä sen jälkeen kun hän erosi puolueesta. [Haastattelijan huomautus: Puolueella tarkoitetaan tässä kohdassa Suomen Isänmaallista kansanliikettä. Isänmaallinen Kansallis-Liitto – IKL – ry on eri oikeushenkilö, jota ei koskaan lisätty puoluerekisteriin.]

TT: Suomen Isänmaallinen kansanliike eli ”2000-luvun IKL” on ainoa poliittinen ryhmä, jota olet johtanut siihen aikaan kun ryhmä oli puoluerekisterissä. Vastasiko puoluejohtajuus odotuksiasi?

MJ: Olin täysin tietoinen siitä, mihin ryhdyin. Se oli varaton ja pieni puolue, jonka toimintamahdollisuudet olivat hyvin rajalliset. Kokemus oli silti paljon antava ja toki haasteellinen.

TT: Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen Suomen Isänmaallinen kansanliike poistettiin puoluerekisteristä huonojen eduskuntavaalitulosten takia. Mitkä syyt sinun nähdäksesi aiheuttivat sen, että IKL-järjestöt eivät 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä saavuttaneet merkittävää valtakunnallista kannatusta?

MJ: Vuosikymmeniä IKL:ä lyötiin kuin vierasta sikaa ilman että IKL pystyi puolustautumaan. IKL oli joutunut valheitten uhriksi. Uuden IKL:n perustamisen myötä lehdistö näytti karvansa. Länsimainen ruotsinkielinen lehdistö sentään suhtautui puolueettomasti ja tasapuolisesti. Suomenkielinen lehdistö oli suomettumisessaan ja itsesäälissään niin raukkamaisella tasolla (harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta), että totuutta ja tasapuolisuutta oli turha odottaa. Ilkka-lehti Seinäjoelta oli röyhkeydessään ylivertainen. Ilkan omat toimittajat kirjoittivat Ilkkaan mielipidekirjoituksia, jotka olivat IKL-vastaisia, kun lehden lukijakunta ei sellaisia kirjoittanut. Soitin päätoimittajalle ja sanoin, että jos tällainen kirjoittelu ei toimittajien osalta lopu, asia siirtyy poliisitutkintaan. Sitten kirjoittelu loppui. Ammattiliitot, joissa on punainen valta, tekivät kaikkensa estääkseen jäsenistönsä liittymisen IKL:än. Eräs jäsenemme menetti korkeakoulupaikan, jokunen menetti työpaikan ja monia muitakin tapauksia on, mutta en kerro enempää niistä, koska ihmiset saatettaisiin tunnistaa. Jäsenet soittivat minulle ja asioista keskusteltiin, jolloin ohjeeksi tuli, että kenenkään ei kannata pilata elämäänsä joutumalla poliittisen vainon kohteeksi. Kyseessä olivat pääsääntöisesti nuoret ihmiset, joilla oli elämä edessä. Jäsenluettelot olivat tietysti salaisia ja ulkopuolisille ei annettu yhteystietoja, ellei asianomainen itse antanut. Pyydettäessä annettiin todistus IKL:stä eroamisesta – tällaista menettelyä tarvittiin Euroopan viimeisessä ”kommunistivaltiossa”, jossa ei ollut poliittista vapautta. Jatkuvat sabotaasit haittasivat – ei minua, mutta valtaosaa jäsenistöstä, sillä he eivät olleet tottuneita sellaiseen menoon itseään demokraattiseksi kutsuvassa valtiossa. Huvila räjäytettiin, tuliaseella ammuttiin kohti (huono sihti) ja elintarvikkeita myrkytettiin. Seppelmarssimme olivat aina ”terroristivasemmiston” hyökkäysten kohteina, joten useimmiten poliisi oli turvaamassa laillisen toimintamme. Nuorsuomalaiset muuten perustettiin IKL:n kasvun hillitsemiseksi.

TT: Jos verrataan toisiinsa 1990-luvulla johtamaasi IKL-yhdistystä ja nykyajan Perussuomalaiset-puoluetta, mitkä ovat mielestäsi merkittävimmät linjaerot?

MJ: Linjaeroja ei ole. Nykyajan Perussuomalaiset on suomalaisten asialla laillisin keinoin.

TT: Tällä hetkellä Perussuomalaisilla on suuri kannatus. Miten suhtaudut siihen ajatukseen, että Perussuomalaisista voi juuri alkaneella 2020-luvulla tulla jälleen hallituspuolue?

MJ: Uskon, että Perussuomalaisissa on sellaiset päättäjät, jotka tietävät, milloin ja millä ehdoilla kannattaa lähteä hallitukseen.

TT: Miltä Suomen tulevaisuus sinusta näyttää?

MJ: Huonolta, koska hallitus jakaa rahaa, jota ei ole olemassa. Suomeen päästetään maahantunkeutujia ilman minkäänlaista kontrollia. Nykyhallituksesta ei löydy vastuunkantajia vaan rikollisten ja laittomien maahantunkeutujien paapojia. Menneinä aikoina, kun ryssä pyrki Suomeen ilman asianmukaisia asiakirjoja, se otettiin vastaan ase kädessä, mutta nyt maahantunkeutujat otetaan vastaan rahatukku kädessä.

TT: Mikä on merkittävin unelmasi?

MJ: Unelmia tulee aina olla. Rasismi tulee poistaa Suomesta. Maassamme on runsaasti rasismia ja se kohdistuu kantaväestöön. Kantaväestö elää omassa maassaan syrjittynä, sorrettuna, unohdettuna ja pelon alla. Jokaisen, joka täällä elää ja asuu, on kykyjensä mukaan ylläpidettävä ja rakennettava tätä maata. Suurin toiveeni on, että rakasta kotimaatamme ei uhrattaisi globalisaation alttarille ja että tulisi päivä, jolloin Suomi vapautuisi miehittäjistä. Oma kansa ensin!

Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi