Kuntavaalit 2021

Olen ehdokkaana kevään 2021 kuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokaslistalla Espoossa.

Jos pääsen Espoon kaupunginvaltuustoon, pyrin yhteistyössä perussuomalaisten valtuustoryhmän muiden jäsenten kanssa – sekä puoluerajojen yli muidenkin päättäjien kanssa – vaikuttamaan Espoossa tehtäviin päätöksiin ja poliittisiin keskusteluihin perussuomalaisten ohjelmien ja omien ihanteideni mukaisesti. Yksittäisenä ehdokkaana en kuitenkaan anna Espoossa tehtäviin kunnallisiin päätöksiin liittyviä vaalilupauksia. Politiikka on joukkuelaji, jossa vain harvoin kukaan voi rehellisesti kutsua jotakin päätöstä omaksi henkilökohtaiseksi saavutuksekseen.

Yritän olla sellainen ehdokas, jota itse haluan äänestäjänä äänestää. Se ei ole helppoa. Rima on korkealla. Viimekertaisissa kuntavaaleissa vuoden 2017 keväällä en ollut omasta mielestäni paras ehdokas enkä äänestänyt itseäni.

Olen ideologinen ihminen. Ideologia, jota edustan, on nationalismi eli kansallismielisyys. Jokaisella kansalla pitää minun mielestäni olla oikeus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä. Kansallismielisessä ajattelussa ymmärretään, että kulttuuriltaan, kieleltään, historialtaan ja geneettiseltä perimältään melko yhtenäiset kansat ovat ihmiskunnan keskeisiä toimijoita – vaikka muitakin toimijoita on toki olemassa. Itsenäinen kansallisvaltio on hyvä työkalu kansan hyvän tulevaisuuden ja rauhan turvaamisessa. Jokainen minulle annettava ääni on ääni nationalismin hyväksi.

Kansallismielisyys ei ole sama asia kuin isänmaallisuus eli patriotismi. Kansallismielinen ihminen näkee maailman eri kansat tasa-arvoisina keskenään, mutta isänmaallinen ihminen ei välttämättä näe muita kansoja samalla tavalla. Isänmaallisuus ilman nationalismia johtaa helposti oman kotimaan muita parempana pitämiseen. Nationalistina minä ajattelen, että vaikka Suomen valtiolla on velvollisuus toimia suomalaisten edunvalvojana, edunvalvontaa ei pidä tehdä muiden kansojen itsemääräämisoikeutta loukaten. Erittäin isänmaallinen ihminen voi kannattaa toisen valtion luonnonvarojen riistämistä tai toisen valtion yhteiskuntarauhan tahallista horjuttamista, jos se tekee omasta isänmaasta voimakkaamman.

Miten edellä mainitut asiat liittyvät kuntavaaleihin? Päätöksiin vaikuttamisen lisäksi minua kiinnostaa ihmisiin vaikuttaminen. Demokraattisessa järjestelmässä päätöksiin vaikutetaan kaikkein tyylikkäimmin nimenomaan ihmisiin vaikuttamalla. Vaaliehdokkuus antaa minulle tilaisuuden kertoa muille ihmisille nationalismista.

Lisäksi on syytä todeta, että ideologisilla asioilla on kytkentöjä kuntalaisten arkeen. Kansallismielisestä näkökulmasta on kuntavaaleissa huomionarvoista esimerkiksi se, miten maahanmuutto vaikuttaa kunnassa päivähoitoon, koulutukseen ja terveydenhoitoon.

Joku viisas on kirjoittanut tämän ohjeen: ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.” Pyrin siihen, että mainittu ohje kuvastaa poliittista ja metapoliittista toimintaani. Haluan politiikkaan lisää ideologeja ja filosofeja. Toivon sellaista muutosta, että kansallismieliset poliitikot ja ehdokkaat alkavat entistä enemmän kertoa äänestäjille ideologisista ja filosofisista asioista. Se kehittäisi äänestäjien tiedostavuutta ja toivottavasti myös vähentäisi politiikan omaisuuskeskeisyyttä.

Yksi puoluetoverini sanoi vuosia sitten erään vaalikampanjan aikana, että kaikki perussuomalaiset ehdokkaat ovat arjen asiantuntijoita. Minä olen kyllä vähintään yhtä paljon ideologian asiantuntija. Olen perehtynyt nationalismiin ja olen vakuuttunut siitä, että maailma olisi parempi paikka, jos nykyistä useammat ihmiset olisivat nationalisteja.

Toki ymmärrän, että politiikkaan on hyvä saada muitakin kuin ideologeja ja filosofeja. Toivottavaa on, että vaaleissa valitaan luottamustoimiin monipuolisesti eri aihealueiden asiantuntijoita.

Monet perussuomalaisten poliittisista vastustajista eivät epäröi pitää esillä omaa ideologiaansa, vaikka se edellyttäisi vaikeaselkoisten käsitteiden käyttämistä puheissa ja kirjoituksissa. Me perussuomalaiset jäämme äänestäjiin vaikuttamisessa häviäjiksi, jos profiloidumme vain asioiden hoitajina ja jätämme ideologian piiloon pölyttymään. Perussuomalaisten ei kannata pilkata punavihreiden poliitikkojen aatteellisuutta. Punavihreiden voimien aatteet ovat huonoja, mutta aatteellisuus sinänsä ei ole paha asia. Jos punavihreät puolueet hokevat vaikkapa intersektionaalista feminismiä ja puolustavat sitä väsymättä, voi intersektionaalinen feminismi tulevaisuudessa olla monien suomalaisten silmissä lähes itsestäänselvä osa politiikan valtavirtaa. Jos kansallismieliset eivät pyri levittämään ja normalisoimaan omaa ideologiaansa vaan väheksyvät ideologisuutta, kansallismieliset tulevat häviämään politiikassa ja metapolitiikassa.

Kansallismielisten on syytä pyrkiä vaikuttamaan ihmisten maailmankatsomukseen. Tätä vaikuttamista on mahdollista tehdä puolueen sisällä, puolueen kautta ja puoluetoiminnan ulkopuolella. Jos ihmisten arvot ja ajatukset ovat kansallismieliselle politiikalle otollisia, kansallismielinen puolue voi realistisesti tavoitella suurta vaalimenestystä.

Liityin perussuomalaisten jäseneksi vuonna 2011. En ole koskaan ollut minkään muun Suomessa rekisteröidyn puolueen jäsen. Perussuomalaisissa olen vuosien ajan osallistunut aktiivisesti ideologiseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Yksi merkittävimmistä saavutuksistani tähän liittyen on, että Perussuomalaiset rp:n periaateohjelmassa, joka julkaistiin lokakuussa 2018, on monia kohtia, jotka joko ovat identtisiä minun lähettämieni sisältöehdotusten kanssa tai täsmäävät vähän muokaten niihin lauseisiin, joita ehdotin periaateohjelman sisällöksi. Toiseksi olen osallistunut vaaliohjelmien kirjoittamiseen. Kolmas mainitsemisen arvoinen asia on, että vuonna 2019 julkaisin ideologisen 154-sivuisen kirjani nimeltä Nationalistin henkinen horisontti.

Vuoden 2021 kuntavaalit ovat kolmannet kuntavaalit, joissa olen ehdokkaana. Vuoden 2012 vaaleissa sain Turussa 179 ääntä ja olisin tarvinnut 11 ääntä lisää päästäkseni perussuomalaisten valtuustoryhmään. Vuoden 2017 vaaleissa sain Turussa 82 ääntä ja olisin tarvinnut 16 ääntä lisää päästäkseni perussuomalaisten valtuustoryhmään. Vuoden 2017 kuntavaalien aikana olin Turun Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Muutin Turusta Espooseen 6.6.2017. Seuraavana vuonna eli vuonna 2018 Perussuomalaisten Uudenmaan piiri valitsi minut maakuntavaaliehdokkaaksi, mutta niitä vaaleja ei ole pidetty. Olen myös yrittänyt päästä perussuomalaisten ehdokkaaksi vuosien 2015 ja 2019 eduskuntavaaleihin, mutta kummallakaan kerralla minua ei huolittu perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaaksi.

Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja työskentelen kansanedustajan avustajana.

Lauri Heikkilä, joka on ollut mm. kansanedustaja ja perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen, suosittelee minun äänestämistäni. Heikkilä julkaisi Facebook-profiilissaan 22.9.2020 tällaisen julkisen päivityksen: ”Suosittelen espoolaisille Tuomas Tähden äänestämistä Espoon kaupunginvaltuustoon. Tuomas liittyi Perussuomalaisiin keväällä 2011 ja on siitä alkaen ollut aktiivisesti vaikuttamassa puolueessa: ensin Varsinais-Suomen Turussa, viime vuosina Uudellamaalla Espoossa ja käydessään työssään Helsingissä. Hän on osaava, tarmokas ja ahkera hoitaessaan luottamustehtäviään.” Kiitos Lauri Heikkilälle tuesta!

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021. Ennakkoäänestys on Suomessa 7.–13.4.2021 ja ulkomailla 7.–10.4.2021.

Tavoitteitani vuoden 2021 kuntavaaleissa:

  1. Sen varmistaminen, että vaaleissa on tarjolla ideologinen nationalistinen vaihtoehto Espoossa.
  2. Ihmisiin vaikuttaminen nationalismista kertomalla.
  3. Päätöksiin vaikuttaminen sellaisella toiminnalla ja äänestyskäyttäytymisellä, joka on nationalismin mukaista tai ei ainakaan ole ristiriidassa nationalismin kanssa.

Tietoja Tuomas Tähti

sivarinationalisti
Kategoria(t): 2021, blogi, suomeksi Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kuntavaalit 2021

  1. Toivottavasti pääset tällä kerralla valtuustoon!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s