Michael Monroen kiertue koukkasi eilen Naantalin Kaivohuoneen kautta. Yhtye on hyvässä noususuunnassa: uusin albumi Sensory Overdrive julkaistiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa elokuussa, single ”’78” soi tiuhaan tahtiin suomalaisilla radiokanavilla ja yhtye esiintyy useissa suurissa USA:n ja UK:n kaupungeissa ennen tämän vuoden päättymistä.
Michael Monroe (Naantali 2011). Photographer: Janne Heikkinen.
Viimeksi kuluneiden 18 kuukauden aikana olen nähnyt Michael Monroen neljä kertaa lavalla. Siitä huolimatta yhtyeen eilinen kokoonpano oli jo kolmas näkemäni. Viime vuonna Steve Conten aisaparina kitaran varressa oli Ginger, viime kuussa puolestaan alkuperäisestä Hanoi Rocksista tuttu Nasty Suicide, joka tosin ei ollut Monroen soolobändin virallinen jäsen. Eilen Kaivohuoneella yleisö näki yhtyeen uuden kitaristin Dregenin, joka soitti myös Michaelin singlellä ”Pirates of the Baltic Sea” kolme vuotta sitten.
Yhtye on nimetty laulajansa mukaan, mutta kaikki soittajat ovat nimekkäitä. Dregen on yksi Backyard Babiesin perustajista. Rumpali Karl Rockfist (Rosqvist) on soittanut Danzigissa ja Steel Prophetissa. Basisti Sami (aiemmin Sam) Yaffa oli Hanoi Rocksin riveissä 1980-luvulla ja liittyi legendaariseen New York Dolls -yhtyeeseen vuonna 2004, kun bändin alkuperäinen basisti Arthur ”Killer” Kane kuoli leukemiaan. Myös nykyinen Michael Monroen kitaristi Steve Conte liittyi Dollseihin 2004.
Yhtyeen nimivalinta on kuitenkin järkevä kolmesta syystä. Ensimmäinen on tietysti markkinointi: nimi Michael Monroe on jo valmiiksi tunnettu ja kertoo yleisölle välittömästi, minkälaisesta musiikista on kyse. Toiseksi yhtye soittaa lauluja Monroen koko uran ajalta. Hanoi Rocksin, Demolition 23.:n ja soololevyjen biisit soivat sulassa sovussa keskenään. Hanoi Rocksin toimintavuodet olivat Michaelin uran kohokohta, mutta hänen tyylinsä on pysynyt suunnilleen samanlaisena vuosikymmenten ajan. Michael on perinnetietoinen rokkari, jonka suosio ei perustu yleisön yllättämiseen uusilla tempuilla.
Kolmas perustelu Michaelin nimen käyttämiselle bändin nimenä on nähtävissä keikoilla. Bändissä on viisi kokenutta muusikkoa, mutta keikoilla yleisön huomio keskittyy selvästi Michaeliin. Hänen lavakarismansa, samoin kuin hänen vuorovaikutuksensa yleisön kanssa, hakevat vertaisiaan Suomen rock-skenessä. Sitä paitsi Conte ja Dregen ovat seinäruusuja Andy McCoyhin verrattuna, vaikka he ovatkin lahjakkaita esiintyjiä.
Kaivohuone on varsin vaikuttava ja suuri huvila, jossa kuuluisat muusikot ovat soittaneet 1800-luvulta lähtien. Esiintymislava on hyvin pieni, eikä yhtyeen ja yleisön välissä ole kerrassaan mitään. Olin ystäväni kanssa eturivissä, joten Michael melkein potkaisi meitä päähän esiintyessään. Etäisyys bändiin oli niin vähäinen, että Steve Conte olisi helposti voinut tarjota minulle kulauksen viiniä – sekä hän että Sami joivat pullollisen keikan aikana. Sain ensimmäisen plektrani koskaan ottamalla yhden Steven mikrofonitelineestä.
Keikan alkupuoliskolla oli mahdotonta kuulla Michaelin huuliharpunsoittoa, mutta tekninen ongelma saatiin korjattua ”Dysfunctional”-laulun aikana. ”Dysfunctional” on Demolition 23.:n teos, joka on nyt palannut settiin ja ansaitsee saada pysyä siinä. Laulun live-version lopussa on hieno huuliharppuosuus, joten äänentoisto-ongelma saatiin korjattua kreivin aikaan.
Tämä kiertue osoittaa, miten hyvin yhtyeen livesoundi on saatu Sensory Overdrive -levylle. Voidaan kuitenkin myös käänteisesti sanoa, että keikat muistuttavat levyä, sillä esityksiin ei sisälly juurikaan puhumista tai improvisoitua soittamista, paitsi encoren aikana. Eilen Michael ja Dregen vain mainitsivat yhden kerran, että yleisö oli upea. Kyllä se tällä kertaa olikin.
Kappalelista:
- Trick of the Wrist
- Got Blood?
- Modern Day Miracle
- Motorvatin’
- Hammersmith Palais
- ’78
- Nothin’s Alright
- Not Fakin’ It
- Bombs Away
- Dysfunctional
- Back to Mystery City
- Malibu Beach Nightmare
- Dead, Jail or Rock ’N’ Roll
- I Wanna Be Loved
- Taxi Driver
- I Feel Alright
P.S. Tässä on viime vuonna otettu valokuva minusta, Michaelista ja Samista.
Tuomas, Michael & Sami (Helsinki 2010). Photographer: Jaakko Anttila.
Tuomas Tähti 
Loistavaa!
Ensimmäinen äänite minkä koskaan ostin oli Hanoin ”All those wasted years” c-kasetilla Naantalin Ukko-Pekasta 🙂
Toimii edelleen.