Seppo Sarlund puhuu!

Tuomas Tähti haastatteli Seppo Sarlundia sähköpostitse ja puhelimitse lokakuussa 2020.

TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lyhyesti lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?

Seppo Sarlund (Espoo 2020). Kuvaaja: Tuomas Tähti.

SS (Seppo Sarlund): Olen lehdistöneuvos Seppo Sarlund, syntynyt Kuopiossa 13.3.1942. Lehdistöneuvos-arvonimen myönsi tasavallan presidentti Tarja Halonen vuonna 2004 ja kunniakirjan ojensi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Tamminiemessä UKK perinneyhdistys ry:n eli nykyisen UKK-Seura ry:n vuosikokouksessa 30.9.2004.

TT: Millä aloilla ja missä tehtävissä olet tehnyt työurasi?

SS: Jo koulupoikana Kuopion klassillisessa lyseossa olin innokas valokuvaaja. Myin ottamiani kuvia sanomalehtiin. Savon Sanomissa oli vanha toimitussihteeri Kalle Nuutinen, joka sanoi minulle vuonna 1958, että ryhdy sinä Seppo tekemään näiden kuvien yhteyteen myös juttuja, niin saat enemmän palkkioita. Siitä se alkoi ja jo ennen ylioppilastodistuksen saamista olin kesätoimittajana Savon Sanomissa. Samana päivänä, jona tulin opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuoden 1960 syksyllä, kävelin myös maalaisliiton sanomalehden Maakansan toimitukseen, jonne syksyn mittaan menin sitten töihin ja seuraavana syksynä jo eduskuntatoimittajaksi. Kului yksi vuosi ja sitten maalaisliiton silloinen puheenjohtaja V. J. Sukselainen tuli luokseni ja kysyi, enkö ryhtyisi hoitamaan myös puolueen eduskuntaryhmän sihteerin tehtäviä, sillä ryhmän edellinen sihteeri Jouko Loikkanen oli aloittanut Ahti Karjalaisen uuden hallituksen pääministerin sihteerinä. Eduskuntaryhmän sihteerinä työskentelyni siis alkoi vuonna 1962 ja se jatkui talveen 1970. Tosin vuonna 1965 kävin armeijassa, ensin Pohjan prikaatissa Oulussa ja sitten pääesikunnassa loppuajan Ruotuväen toimittajana ja ”Puolustusvoimain komentajan erityistehtävissä”. Talvella 1970 aloitin työskentelyn Kymen Sanomien päätoimittajana, mutta keväällä 1972 siirryin takaisin puoluehommiin, kun Johannes Virolainen halusi minut keskustapuolueen tiedotuspäälliköksi ja puolueen sanomakeskuksen päätoimittajaksi. Tiedotuspäällikkönä olin vuosina 1972–1977 ja sitten vuonna 1977 aloitin Suomenmaan vastaavana päätoimittajana. Voisin sanoa olleeni viimeinen Urho Kekkosen päätoimittaja, sillä olihan Maakansa eli Suomenmaa nimenomaan Kekkosen lehti hänen kuolemaansa saakka. Pentti Sorvali, joka oli edeltäjäni Suomenmaassa, oli ollut Finnairin tilintarkastaja ja Kalevi Sorsan johtama hallitus valitsi minut myös Finnairin tilintarkastajaksi. Se tie johti vuonna 1985 minut Finnairiin johtajaksi hoitamaan tiedotusasioita ja poliittisia kysymyksiä. Sitä kesti vuoteen 1993. Viimeinen varsinainen työpaikkani oli Utsjoen kunnanjohtajuus 2000. Kirjoittaminen nosti minut toimittajaksi ja toimittajuus nosti poliittista profiiliani. Nyt vietän eläkepäiviä Espoon Karakalliossa vaimoni kanssa. Välillä me olemme vanhalla kotitalollamme Maaningalla Kuopiossa. Perhe kotiutui Maaningalle Karjalasta sodan jälkeen. Ennen kalastelin Maaningalla runsaasti, mutta nyt voimat ovat jo vähän uupuneet. Minut nimitettiin Suomen Kalamiesten Keskusliiton kunniapuheenjohtajaksikin, mutta liiton toiminta lopetettiin vuosia sitten.

TT: Mikä sytytti sinussa mielenkiinnon puoluetoimintaa kohtaan? Miksi valitsit puolueiden joukosta juuri maalaisliiton eli nykyisen keskustan? Milloin liityit puolueeseen?

SS: Minä näin jo koulupoikana ne epäkohdat, joita yhteiskunnassamme oli. Erityisesti huomioin maaseudun alhaisen tulotason ja vieroksutun aseman, joten oli hyvin luonnollista, että kasvoin maalaisliittolaiseen kotini henkeen ja aloin kirjoittaa. Isäni tilasi maalaisliittolaisia lehtiä. Maalaisliitto oli sukumme puolue ja se tuli kuin itsestään. Ei siihen liitytty, siihen synnyttiin. Urho Kekkonen oli se nimi, johon vannottiin silloin sekä maaseudun kehityksen että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa. Maaseudun Nuorten Liitto eli nykyinen Suomen Keskustanuoret oli Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö ja ensimmäisen kerran olin suurilla valtakunnallisilla suvijuhlilla Kiteellä jo vuonna 1959. Saman puoluevalinnan tekisin tänäkin päivänä. Ja ehkä muuttaisin ohjelmaa vähän entiseen suuntaan.

TT: Mitkä ovat kärkiteemasi politiikassa?

SS: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Paasikiven–Kekkosen linjan pohjalta, koko maan tasa-arvoinen kehittäminen sekä tasa-arvoinen sosiaalipolitiikka.

TT: Millainen on nykyään puolueiden äänenkannattajalehtien rooli ja merkitys? Miten puoluelehdistö on muuttunut sinun aikuisiälläsi?

SS: Puoluelehtien rooli on hävinnyt ja sen vuoksi myös poliittinen keskustelu on Suomessa kieroutunut aidon poliittisen moniarvoisen tiedonvälityksen lähes loputtua. Niin sanotuissa puolueettomissa lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä on poliittista sala-ammuntaa ja se on enemmän tai vähemmän kasvotonta ja pahantahtoista. Kehitys on hyvin huolestuttava.

TT: Olet työskennellyt keskustapuolueen tiedotuspäällikkönä vuosina 1972–1977. Mitä tehtäviä siihen työhön kuului? Olivatko poliittinen tiedottamistyö ja Suomen poliittinen ilmapiiri siihen aikaan hyvin erilaisia kuin nykyään?

SS: Suomi oli silloin itsenäinen ja puolueeton maa, joka pyrki tasoittelemaan idän ja lännen vastakohtaisuuksia. Nyt suuret länsieurooppalaiset maat pyrkivät tekemään oman EU-liittovaltion, jonka sivuroolissa myös Suomi on muka toteuttamassa ”eurooppalaisia arvoja” Sodoman ja Gomorran ilmapiirissä, johon suuntaan ilmapiiriä viedään. Kyllä Suomessa on paljon pysynyt samanakin, mutta kehityksen yleissuunta ei. Tiedottaminen oli ympärivuorokautista työtä. Työhön kuului ohjelmien ja artikkeleiden kirjoittamista ja valmistelua, poliitikkojen, toimittajien ja diplomaattien tapaamista, puhelimeen puhumista ympäri vuorokauden ja kiertämistä järjestökentällä. Koko ajan piti olla lähellä puoluejohtoa, jonka kanssa pidettiin luottamuksellisia suhteita.

TT: Kirjoitatko edelleen johonkin sanomalehteen tai aikakauslehteen säännöllisesti?

SS: Joskus kirjoittelen Suomenmaahan sekä Maaningan ja Siilinjärven paikallislehteen Uutis-Jouseen. Joka toinen viikko kirjoitan kolumnin lähinnä politiikasta saamelaisalueen tärkeimpään lehteen Inarilaiseen, joka on myös utsjokelaisten paikallislehti. Paikallislehdethän ovat nykyään parempia todenpuhujia kuin valtakunnalliset tai maakunnallisetkaan kaupalliset lehdet.

TT: Paperilehden perustaminen vaatii suuren summan rahaa, mutta nykyään melkein kuka tahansa voi perustaa verkkolehden tai tehdä Internetiin videokanavan tiedottamista varten. Niinpä voitaisiin olettaa, että mediakenttä on laajentunut ja muuttunut moniäänisemmäksi Internetin yleistymisen myötä. Onko näin käynyt?

SS: Moniäänisyys nykymaailmassa on monimölyisyyttä. Kansansivistys on siitä kaukana. Valitettavasti se taitaa koskea koko tätä niin sanottua sivistynyttä maanpiiriä.

TT: Yleisradion osakekannasta ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä suurin osa on Suomen valtion omistuksessa ja hallinnassa. Onko Yleisradio puolueeton?

SS: Yleisradio ei ole ollut minun elinaikanani kertaakaan aiemmin yhtä sekava ja yhtä paljon järjestäytynyttä demokratiaa pilkkaava laitos kuin nykyään. Yleisradiolta puuttuu sivistynyt lähestymistapa asioihin. Jokainen aloittelevakin toimittaja on olevinaan viisaampi kuin poliitikot ja eri maiden johtajat. Varsinainen uutispuoli vielä menettelee, mutta Yleisradion ohjelmapolitiikka pitäisi laskea siivilän läpi kuten ennen maito meijerissä. Aikoinaan Yleisradiossa oli vinoutumista demareihin päin. Vinoutumisen suunta vaihtelee ajan kuluessa. Ilkeily on pinnalla ja toimittajat ovat ikään kuin ylituomareita.

TT: Olet sanonut, että olet ”Suomen puoluetuen isä”. Voitko kertoa siitä? Onko nykyinen puoluetukijärjestelmä mielestäsi hyvä?

SS: Vuoden 1966 kesällä keskustapuolueen uusi talouspäällikkö Reijo Vähätiitto tuli luokseni ja kertoi Ruotsin ja Länsi-Saksan puoluetukihankkeista ja pyysi, että hankkisin niistä aineistoa, jotta Suomessakin tehtäisiin aloite puoluetuen käyttöönotosta. Näin toimin ja siltä pohjalta minä kirjoitin aloitteen, jonka Vähätiitto vei silloisten hallituspuolueiden talouspäälliköiden palaveriin. Lopputuloksena oli, että asianomaisten eduskuntaryhmien puheenjohtajat antoivat sen aloitteen eduskunnalle. Suurimman ryhmän eli SDP:n Veikko Kokkola oli ensimmäinen allekirjoittaja. Aloitteen pohjalta hyväksyttiin budjettiin ensimmäisen kerran määräraha puoluetyön tukemiselle. Se oli hyvin tarpeellinen uudistus kansanvallan säilyttämisen kannalta, mutta myöhemmin sen käyttöön on tullut muotoja ja ilmiöitä, joiden takia kaikkien puolueiden olisi nyt yhdessä ryhdyttävä muotoilemaan uudelleen, miten poliittisen toiminnan rahoitus pitäisi Suomessa järjestää. Avustajia ja valtiosihteereitä on nykyään ylimitoitettu määrä. Mitä enemmän puolueilla ja niiden eduskuntaryhmillä on rahaa, sitä enemmän tulee pyrkyreitä, jotka hakeutuvat puolueisiin vain ammatin eikä aatteen takia.

TT: Erään arvion mukaan keskusta on muuttunut maatalouteen liittyviä asioita edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ajavaksi yleispuolueeksi. Mitä aluepolitiikka käytännössä on ja kuinka tärkeää se on keskustalle?

SS: Aluepolitiikka on tietenkin sitä, että koko maata katsellaan samanlaisten suurennuslasien läpi. Anna arvo toisellekin. Nyky-yhteiskunnassa kaikilta puolueilta vaaditaan kannanottoa koko yhteiskunnan asioihin. Suuret etujärjestöt pyrkivät omimaan vallan, jota eduskunta ja maan hallitus edustavat. V. J. Sukselainen sanoi minun ollessani alkuvuosia puoluetehtävissä, että edustamme ”vähäväkisiä” eli heitä, joilla ei ole takanaan rikkaita järjestöjä ajamassa asioita ohi eduskunnan. Niin se on edelleenkin.

TT: Viime vuosikymmenellä eli 2010-luvulla käytiin kolmet eduskuntavaalit, joista kaksissa (2011 ja 2019) keskustan kannatus jäi pienemmäksi kuin 16,0 %. Ennen 2010-lukua puolue oli pärjännyt niin huonosti eduskuntavaaleissa viimeksi 1910-luvulla. Vuoden 2000 jälkeen keskustan kuntavaalikannatusprosentti on pienentynyt kaikissa kuntavaaleissa. Viimeisin europarlamenttivaalitulos (2019) on puolueen historian huonoin. Mistä kannatuksen väheneminen johtuu? Mitä keskusta voi tilanteensa parantamiseksi tehdä?

SS: Keskustan pitää ajaa omaa oikeaksi katsomaansa politiikkaa eikä peesata sen enempää oikeistoa kuin vasemmistoakaan, mutta on oltava samalla valmis etsimään yhteistyötä molemmilta suunnilta. Politiikka on kuitenkin kompromissien tekemistä, jossa harvoin saadaan läpi omaa kantaa ”puhtaana käteen”. Tämän päivän maailmantilanteessa Suomen olisi oltava itsenäisempi suhteessa Euroopan unioniin. Muutoin meiltä jää hoitamatta itäpuoli maailmasta ja sama koskee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa olisi kaikkiin ilmansuuntiin oltava tasapuolinen ja maan omat edut huomioon ottava eli Paasikiven–Kekkosen linjalla.

TT: Miten arvioit eri puheenjohtajien suoriutuneen keskustan johdossa? Ketkä keskustan historiassa ovat suosikkipuheenjohtajiasi?

SS: Enemmänhän sitä on nähnyt esikuvina niitä johtajia, joiden imussa oli nuorena. Mutta arvelen, että nykyisestä puheenjohtajasta Annika Saarikosta tulee vielä hyvä Maanäiti – kuin Angela Merkelistä. Annika Saarikko osaa antaa arvoa myös muiden mielipiteille ja tavoitteille, jotta omalta suomalaiselta pohjalta päästään eteenpäin.

TT: Kuinka suuri rooli puolueiden puheenjohtajilla on puolueiden vaalimenestyksen rakentamisessa tai vaalien häviämisessä? Entä kuinka suuri rooli on talkootyötä tekevällä kenttäväellä? Onko politiikka Suomessa nykyään enemmän johtajiin henkilöitynyttä kuin nuorena ollessasi?

SS: Puoluejohtajan on vedettävä suuret yhdistävät linjat oman kansan syvimpien tuntojen mukaan. Silloin saadaan koko väki liikkeelle ja vähän enemmänkin. Kyllä ennen jäsenistöllä oli paljon keskeisempi merkitys kuin nykyään. Siltä ainakin tuntuu, kun mietin sitä aikaa, kun nuorena toimitin yhdessä Matti Vanhasen isän Tatu Vanhasen kanssa Tukimies-lehteä. Tukimies oli järjestölehti, joka toi esiin yksittäisten puolueaktiivien työtä 1950- ja 1960-luvuilla. Lehden painos oli 40 000 kappaletta. Tukimies antoi puheenvuoron kenttäpuurtajille, jotka halusivat jakaa neuvoja ja ajatuksia. Tatu Vanhanen oli Tukimiehen päätoimittaja.

TT: Nykyään puolueiden puheenjohtajat ovat yleensä näkyvämpiä vaikuttajia kuin puoluesihteerit. Oliko puoluesihteereiden rooli aiemmin suurempi kuin nykyään?

SS: Kyllä puoluesihteereillä oli ennen suurempi poliittinen merkitys. Nykyään he ovat enemmän puoluetoimiston ja vaalityön pyörittäjiä.

TT: Suomen mahdollinen EU-jäsenyys puhutti keskustalaisia Jyväskylässä kesäkuussa 1994 pidetyssä puoluekokouksessa. Oli selvää, että silloinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Esko Aho ei olisi enää ollut käytettävissä jatkokaudelle keskustaa johtamaan, jos puoluekokous olisi suhtautunut torjuvasti Suomen EU-jäsenyyteen. Petri Neittaanmäen (kesk.) mukaan keskustan puoluekokoukselta ei kysytty mielipidettä Suomen EU-jäsenyyteen vaan hallituksen toimintalinjaan EU-kysymyksessä. Neittaanmäki on arvioinut, että jos puoluekokousedustajille olisi esitetty sama kysymys, joka esitettiin Suomen kansalle myöhemmin samana vuonna EU-jäsenyyskansanäänestyksessä, puoluekokouksen vastaus olisi ollut selkeä ”ei”. Minkä takia keskustan EU-kannanmuodostus tapahtui tuolloin siten kuin tapahtui? Tehtiinkö siinä mielestäsi virheitä? Olisiko keskustan ollut silloin järkevää suhtautua kriittisemmin Euroopan unioniin?

SS: Jyväskylän puoluekokous oli Esko Ahon tulikaste nuorena pääministerinä ja hän selviytyi siitä hallituksen EU-linjan kanssa. Jos Eskon ehdotukset eivät olisi menneet läpi kokouksessa, hänen hallituksensa olisi hajonnut ja siinä kansainvälisessä ja kotimaan poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa se olisi ollut Suomen antautuminen ja katastrofi. EU-kansanäänestys ja liittyminen Euroopan yhteisöön on toinen juttu ja minä äänestin sitä vastaan. ETA-sopimus Norjan mallin mukaan olisi ollut silloin hyvä ratkaisu. On EU:ssa hyviäkin puolia, mutta minusta perussopimus pitäisi vähitellen saada uusiksi. Muutoin Suomen tapaiset reunavaltiot tulevat kärsimään ja menettämään itsellisyyttään ja omaa tietään.

TT: Miten keskustassa suhtauduttiin Suomen Maaseudun Puolueen eli SMP:n konkurssiin ja Perussuomalaiset rp:n perustamiseen 1990-luvun puolivälissä? Olen kuullut väitteen, että keskusta houkutteli tuolloin erittäin aktiivisesti SMP:n jäseniä riveihinsä. Onko väite totta?

SS: Kyllä kai se on aina ollut niin, että kovin paljon ei ole rakennettu aitoja, kun on toivottu toisten puolueiden kannattajia jäseniksi omaan puolueeseen. Jo nuorena maaninkalaisena ylioppilaana ollessani SMP:n Maaningan miehet kuiskuttelivat minulle, että kyllä sitä työtä löytyy myös meiltä. Ja oli niitä sellaisiakin aikoja, että joku SMP:n mies otti minuun yhteyttä ja halusi neuvotella, että hän ja hänen kaverinsa tulisivat keskustaan. Jätin nuo oman puolueensa myyjät omaan arvoonsa, kun en ollut heidän vilpittömyydestään järin vakuuttunut. Oleellista on puolueiden luonnollinen kanssakäyminen ja omien kannanottojen muovaaminen yhteisten päämäärien hyväksi.

TT: Pian Perussuomalaiset rp:n perustamisen jälkeen Veikko Vennamolle kaavailtiin ministerin arvonimeä. Arvonimen esittämisen puuhamiehiä olivat eräät keskustalaiset poliitikot. On väitetty, että Vennamo yritettiin saada tuolloin julkisuudessa houkuttelemaan SMP:tä kannattaneita henkilöitä keskustan kannattajiksi. Oliko se ministerin arvonimen esittämisen motiivina?

SS: Minun muistikuvieni mukaan Johannes Virolainen oli kovasti ajamassa Veikko Vennamolle ministerin arvonimeä, mutta se kariutui silloiseen pääministeriin. Virolainen oli tehnyt vuosikymmeniä työtä karjalaisten ja heidän asuttamisensa hyväksi, kuten Vennamokin. Mutta sitten loppui sekä Vennamolta että Virolaiselta maallinen vaellus ja kenties jotain sellaista jäi tapahtumatta, jonka olisimme itse kukin ihmisten yhteistyössä vielä halunneet tapahtuvan.

TT: Lehtiväitteiden mukaan Annika Saarikon ja Markus Lohen kannattajat tekivät toisilleen palveluksen keskustan viimeisimmässä puoluekokouksessa syyskuussa 2020. Saarikon ja Lohen kannattajat väitetysti liittoutuivat siten, että Saarikko pääsi puolueen puheenjohtajaksi ja Lohi pitkälti samojen ihmisten tuella varapuheenjohtajaksi. Vaaliliiton seurauksena Katri Kulmunin puheenjohtajuus puolueessa loppui. Onko tuollainen äänestyssopimusten tekeminen ennen kokousta mielestäsi paheksuttavaa vai onko se normaalia ja suotavaa kampanjointia?

SS: Tultuani Helsinkiin vuonna 1960 liityin heti Akateemisiin Maaseudun Nuoriin. Erään kansanedustajan poika ehdotti minulle heti ensimmäisenä syksynä, että ”iänestä sie minnuu puhheenjohtajaksi, niin mie kannatan sinnuu sihteeriks”. Ei hänestä tullut puheenjohtajaa eikä minusta tullut silloin sihteeriä, mutta pari vuotta myöhemmin pääsin Helsingin osaston puheenjohtajaksi. Koronavirustilanteen takia en mennyt tänä vuonna Ouluun keskustan puoluekokoukseen. Poikani oli kyllä äänestämässä, mutta eipä hänkään tuollaista sopimusta sanonut tuntevansa, vaikka lienee tukenut Saarikkoa. Mutta en pidä mahdottomana, että erilaisia kytkentöjä joillakin olisi ollut. Sellaista se on puolueissa kuin muussakin elämässä.

TT: Eräs ei-keskustalainen kansanedustaja on sanonut, että Suomessa kaikkien poliittisten liikkeiden on etsittävä kannatusta pääkaupunkiseudulta. Mitä ajattelet tästä? Voiko keskusta menestyä pääkaupunkiseudulla nykyistä paremmin? Onko pääkaupunkiseudulla menestyminen ehdottoman tarpeellista?

SS: Keskustapuolueen pitää elää pääkaupunkiseudulla samaa kotiseutuelämää kuin muuallakin. Vain samaa junttielämää.

TT: Olisit luultavasti kelvannut nuorempana keskustan kansanedustajaehdokkaaksi, mutta et koskaan pyrkinyt eduskuntavaalien ehdokaslistalle. Miksi et pyrkinyt?

SS: Olin minäkin nuorena sen verran leuhka, että ehdokkaaksi pyrkimistä ehdottaneelle henkilölle sanoin, että äänestän eduskunnassa mieluummin viidelläkymmenellä äänellä koko eduskuntaryhmän työntekijänä kuin yhdellä äänellä kansanedustajana. Ja kansanedustajaksi pääseminen vaaleissa olisi ollut melkoisen epävarmaa.

TT: Olet kuitenkin ollut ehdokkaana kuntavaaleissa ja evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa. Mikä on saanut sinut ryhtymään ehdokkaaksi niihin?

SS: En ole ollut innokas koskaan menemään kunnallisiin elimiin, mutta kun on ehdokkaana, niin tulee sentään aina listan hyväksi jokusen tuttavan ääni, kun tuttavat näkevät nimen ehdokaslistalla. Jokainen ääni on yhtä tärkeä.

TT: Olet toiminut politiikassa pitkään ja olet saavuttanut paljon. Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka aloittelevat puoluepoliittista toimintaansa?

SS: Tieto on valtaa, mutta sydän ratkaisee. Älä petä äläkä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, kuinka kaukana tahansa hän lieneekään. On syytä muistaa, että meitä suomalaisia on maailman väestöstä vähemmän kuin tuhannesosa, mutta toisillemme me olemme tärkein ja merkittävin kansa. Silti meidän on nähtävä koko maailmassa ihmisarvo ja kunnioitettava myös luontoa. Kohdelkaamme toisiamme niin kuin toivoisimme meitä kohdeltavan.

TT: Mikä on merkittävin unelmasi?

SS: Että lähimmäistemme ja Suomen tulevaisuus ei olisi huonompi kuin muidenkaan.

Tietoja Tuomas Tähti

sivarinationalisti
Kategoria(t): 2020, blogi, suomeksi Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s