Politiikan psykologia

(Julkaistu Rahvaan joulukuussa 2018 ilmestyneessä numerossa 5/2018.)

Pekka Saurin kirjoittama kirja Politiikan psykologia (WSOY 2002, 206 sivua) on takakannen mukaan kirja kaikille, joita demokratian tulevaisuus kiinnostaa. Kirjan lukemalla selkenee, että se on myös oikein hyvä perehdytyskirja aloittelevalle poliittiselle toimijalle.

Pekka Sauri on koulutukseltaan filosofian tohtori ja psykologi. Hän on 1990-luvulla ollut Vihreän liiton puoluesihteeri ja puheenjohtaja. Kirjan julkaisuaikana vuonna 2002 hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Politiikan psykologia jakaa lukijoilleen teräviä havaintoja ja arvokasta kokemustietoa, joka ei rajoitu kirjoittajan edustamaan puolueeseen vaan pätee poliittisella kentällä laajemminkin. Niinpä kirjan lukemista voi puoluekannasta riippumatta suositella kaikille nuorille, jotka astelevat poliittisia ensiaskeleitaan.

Sauri käy kirjassaan läpi Suomen politiikan toimintatapoja ja ilmiöitä sekä poliitikkojen ominaisuuksia. Politiikkaa tarkastellaan politiikkaan osallistuvan ihmisen kannalta. Siksi uskon, että kirja on kiinnostavampaa luettavaa politiikkaan pyrkiville ihmisille kuin puolueisiin sitoutumattomille äänestäjille.

Sauri kuvailee politiikkaa kylmän realistisesti ja rehellisesti. Politiikkaan ei kannata pyrkiä, jos haluaa pitää hauskaa ja rikastua. Demokratiassa asioihin vaikutetaan melko epäriehakkailla tavoilla.

Politiikkaan ei kannata pyrkiä myöskään, jos haluaa päästä osaksi puolueyhteisöä, jossa kaikki ovat kuin suurta ja iloista perhettä. Politiikan merkittävimmät kädenväännöt käydään puolueiden sisällä eikä niiden välillä.

Sauri kannustaa poliitikkoja olemaan henkisesti joukkuepelaajia. Se on melkein välttämätöntä. Poliittinen valta on Suomessa hajautettu niin moniin käsiin, ettei yksin saa yleensä paljoa aikaan. Hienoin vallan tunne on oikeastaan se, kun huomaa, että oma puheenvuoro tai kirjoitus saa osan yleisöstä harkitsemaan oman kantansa muuttamista. Päätöksiin vaikutetaan ihmisiin vaikuttamalla.

Joukkuepelaajaluonteen lisäksi poliitikolle on hyötyä hyvistä hermoista. Jos poliitikko parkuu haastattelussa, että on joutunut ilkeän ajojahdin kohteeksi ja jos hän kerjää sympatiaa, niin siitäpä ajojahti viimeistään todella alkaa! Politiikan hait aistivat haavoittuneesta saaliista pakenevan veren ja käyvät ahnaiksi päästyään veren makuun. Kannattaa harkita kahdesti ennen uhriutumista.

Kaavamainen kokoustekniikka kuvaillaan kirjassa tylsänä, mutta silti demokratian turvana. Kun hyviä kokouskäytäntöjä noudatetaan, myös vähemmistö saa puheenvuoron näkemyksensä esittämiselle ja pääsee tekemään muutosesityksiä. Järjestäytymätön kokous esimerkiksi kunnallisessa lautakunnassa tai paikallisyhdistyksen hallituksessa ajautuisi helposti kovaäänisimpien huutajien diktatuuriksi.

Sauri kirjoitti kirjaansa vuonna 2002, että politiikan tekeminen on puhumista 95 prosenttia ajasta ja kirjoittamista loput viisi prosenttia. Sähköpostin, sosiaalisen median ja blogien yleistyttyä prosenttiluvut lienevät nykyään lähempänä toisiaan.

Käytännön lisäksi Sauri käsittelee kirjassa myös ideologisuutta. Hänen mukaansa ideologiset erot eivät ole lakanneet olemasta, mutta niitä on vaikea hahmottaa, jos politiikkaa tehdään yksi päätös kerrallaan eikä laaja-alaisen linjakkaasti. Politiikkaa tehdään usein hienosäätämällä ja radikaalit muutosehdotukset leimataan asiantuntemattomiksi tai utopistisiksi.

Yksi kirjan tärkeimmistä käsitteistä on parhaan argumentin periaate. Se tarkoittaa periaatetta siitä, että rakentavassa ja asiallisessa keskustelussa parhaat esitykset jäävät jäljelle, kun huonommat karsiutuvat. Jotta tämä periaate voi toteutua, pitää päätöksenteossa käydä dialogia. Sauri korostaa, että peräkkäiset esitelmät eivät ole keskustelua, jos poliittiset puhujat jättävät toistensa puheet huomiotta ja sanovat vain sen, mitä he ovat lyöneet lukkoon jo ennen kokouksen tai istunnon alkamista.

Kirjan lopussa Sauri poikkeaa toisenlaiseen ajatusmaisemaan ja kirjoittaa, että onnistuessaan demokratian aate lopettaisi sodat maailmasta. Lopetus on lennokas kirjan muuhun sisältöön verrattuna – ehkä hieman irrallinenkin. Kaiken kaikkiaan Politiikan psykologia on kuitenkin hyödyllistä ja käytännöllistä luettavaa nuorille tai muuten uusille poliittisille kyvyille.