Olen sivarinationalisti

Tänä vuonna (2018) tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin siviilipalveluksen suorittamisen. Jotkut tuttavani luulivat tuolloin, että tulen myöhemmin häpeämään päätöstäni valita siviilipalvelus varusmiespalveluksen asemesta. Olen tehnyt asioita, joita häpeän, mutta siviilipalveluksen suorittaminen ei ole yksi niistä.

Silloin tällöin kuulen tai luen väitteen, että nationalisti eli kansallismielinen henkilö ei voi olla sivari. Kuitenkin minä olen kansallismielinen ja minusta tuli kansallismielinen jo vuosia ennen kuin aloitin siviilipalveluksen suorittamisen. Väitän, että siviilipalvelus ja kansallismielisyys eivät sulje toisiaan pois. Perustelen väitteeni tässä kirjoituksessa.

Siviilipalveluslain (1446/2007) 3 § kuuluu näin: ”Siviilipalvelukseen kuuluu peruskoulutusjakso, yhteiskunnalle hyödyllinen siviililuonteinen työpalvelu, täydennyspalvelus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus. Työpalvelu suoritetaan lähinnä sosiaali- ja terveydenhuollon, opetus- ja kulttuuritoimen, pelastustoimen, väestönsuojelun tai ympäristönsuojelun tehtävissä.”

Sivarit tekevät siis lainmukaista ja yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Siviilipalveluslain kolmannessa pykälässä mainittu peruskoulutusjakso kestää vain neljä viikkoa ja työpalvelu kattaa suurimman osan siviilipalvelusajasta. Siviilipalvelusaika oli aiemmin 362 päivää ja vuodesta 2013 lähtien se on ollut 347 päivää (vuonna 2013 myös varusmiespalvelusaika lyheni 15 päivällä eduskunnan päätöksen mukaisesti).

Minä suoritin siviilipalveluksen työskentelemällä kouluavustajana. Katson olleeni siinä tehtävässä hyödyllinen ja sain työstäni positiivista palautetta. Minä olin palveluspaikkaan ja palveluspaikka minuun sangen tyytyväinen.

Nationalistina eli kansallismielisenä korostan kansojen merkitystä politiikassa. Nationalistina olen sitä mieltä, että jokaisella kansalla pitäisi olla mahdollisuus elää rauhassa omalla alueellaan ilman, että mikään muu kansa tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä.

Jotkut nationalismin vastustajiksi tunnustautuvat ihmiset luulevat, että kaikki nationalistit pitävät omaa kansaansa ylivertaisena muihin verrattuna. Minä en kuitenkaan ajattele, että suomalaiset ovat parempaa väkeä kuin muut kansat, vaan poliittisen ajatteluni ydin on se, että suomalaisilla on oikeus itsenäiseen ja suomalaiseen Suomeen, joka on kansallisvaltiona suomalaisten koti. Samalla tavalla vaikkapa islantilaisilla on oikeus itsenäiseen Islantiin ja baskeilla on oikeus itsenäiseen Baskimaahan, jos he sellaisen itselleen haluavat.

Nationalistina en hyväksy toiseen kansaan kohdistuvia hyökkäyssotia enkä aluevaltauksia.

Arvostan rauhaa ja toivon kansojen elävän rauhanomaisessa rinnakkainelossa, jossa kansainvälisyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja harkintaan. Kansallismielisyyden ja kansainvälisyyden välillä ei ole ristiriitaa. Kansainvälisyys itse asiassa edellyttää kansojen olemassaoloa. Yksilöt ja ihmisryhmät ovat aina olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja omaksuneet toisiltaan vaikutteita. Muihin kulttuureihin tutustuminen voi auttaa meitä kehittämään omaa kulttuuriamme, mutta mitään perinnettä tai muuta kulttuuriin liittyvää asiaa ei ole järkevää kohottaa kaiken kritiikin yläpuolelle. Jokaisella kansakunnalla on oikeus pitää omaa kulttuuriaan itselleen parhaana ja itselleen sopivimpana, mutta millään kansalla ei ole oikeutta pakottaa omaa kulttuuriaan, arvojaan tai hallintoaan muille ihmisille, jotka elävät muilla alueilla.

Subjektiiviseen kokemiseen tai alkukantaiseen uhitteluun perustuva oman isänmaan ylistäminen ylitse kaikkien muiden on vähä-älyistä hurraa-patrioottisuutta, ei nationalismia. Nationalismi ei myöskään ole rasismia eli rotusyrjintää.

Eri henkilöt viittaavat erilaisiin asioihin termeillä nationalismi (eli kansallismielisyys) ja patriotismi (eli isänmaallisuus). Dialogi vaikeutuu oleellisesti, jos noita sanoja käytetään huolimattomasti ja jos keskustelijat eivät ymmärrä toisiaan. Nationalismin ja patriotismin esiintymissä on niin paljon eroavaisuuksia, että minusta noita kahta termiä ei koskaan pitäisi käyttää toistensa synonyymeinä.

Historioitsijat ja politiikantutkijat ovat pyrkineet määrittelemään nationalismia ja patriotismia. Tutkimuksen painopisteet ovat merkittävästi vaihdelleet. Määritelmistä ei ole syntynyt yksimielisyyttä, mutta siitä huolimatta ja juuri sen takia ihmisten pitäisi olla tarkkoja noita termejä käyttäessään. Lyhyesti sanottuna kansallismielisyyden eli nationalismin keskiössä on kansa (lat. natio), kun taas isänmaallisuuden eli patriotismin keskiössä on isänmaa (kreik. patris). Tarkempi etymologia olisi erillisen kirjoituksen aihe.

Eri kansoihin kuuluvat nationalistit tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään ja ovat yhteisellä asialla, vaikka ideologiassa onkin erilaisia painotuksia. Nationalismiin sisältyy näkemys kansojen itsemääräämisoikeudesta. Näin ollen imperialistiset ja kolonialistiset toimet ovat kansallismielisessä katsannossa väärin.

Mikään kansa ei hyökkäisi toisen kansan kimppuun aseellisesti, jos maailman kaikki ihmiset kunnioittaisivat nationalismia. Tiedostan, että tuo ajatus ei näytä realistiselta tulevaisuudenkuvalta, mutta väitän, että ihmiskunnan koostuessa kansoista nationalismi täyttää filosofi Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin: ”Toimi aina vain sellaisen maksiimin mukaisesti, jonka voisit aidosti toivoa tulevan yleiseksi laiksi, jota kaikki muutkin noudattaisivat.”

Jos jokin taho hyökkää Suomeen, Suomen puolustusvoimien sotilaat tekisivät epäilemättä erittäin arvokasta työtä puolustaessaan kansaa ja valtiota. Sellaisessa tilanteessa myös sivarit tekisivät yhteiskunnalle hyödyllistä – joskin sisällöltään erilaista – työtä.

Siviilipalveluslain 64 § sanoo, että sivareiden ylimääräisen palveluksen tarkoituksena on vallitseva häiriötilanne huomioon ottaen harjoittaa ja täydentää siviilipalvelusvelvollisten siviililuonteisiin tehtäviin liittyviä kriisivalmiuksia siten, että siviilipalvelusvelvolliset ovat toimintakykyisiä ja määrättävissä liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Tasavallan presidentti voi päättää normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa valtioneuvoston esityksestä, että siviilipalveluskeskus voi määrätä siviilivarantoon kuuluvia siviilipalvelusvelvollisia ylimääräiseen palvelukseen. Palvelus voidaan määrätä alkamaan heti.

Siviilipalveluslain 65 § sanoo, että siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanosta päättää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Siviilipalvelusvelvolliset määrätään liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen siviilipalveluskeskuksen määräyksellä tai tarvittaessa työ- ja elinkeinoministeriön kuulutuksella. Palvelukseen voidaan määrätä astumaan heti. Asevelvollisuuslain (1438/2007) 86 §:ssä tarkoitetun puolustusvoimien osittaisen liikekannallepanon aikana palvelukseen voidaan määrätä siviilivarantoon kuuluva siviilipalvelusvelvollinen. Puolustusvoimien yleisen liikekannallepanon aikana palvelukseen voidaan määrätä myös lisävarantoon kuuluva siviilipalvelusvelvollinen, mutta 50 vuotta täyttäneet voidaan määrätä palvelukseen vain eduskunnan suostumuksella.

Käytännössä sivarit tekisivät silloin yleishyödyllisiä tehtäviä terveydenhuollossa, pelastustehtävissä, vedenjakelussa, tilapäismajoittamisessa, vartioinnissa, logistiikassa ja niin edelleen. Pyrkimyksiä ovat yhteiskunnan toimintakuntoisuus ja mahdollisimman hyvä vakaus.

Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että varusmiespalveluksen suorittavat henkilöt ovat Suomelle ja suomalaisille arvokkaampia kuin sivarit. Ehkä he ovat oikeassa. En ole varma. Minun väitteeni on, että siviilipalveluksen suorittamisen ja nationalistina elämisen välillä ei ole ristiriitaa.