Tapio Linna puhuu!

Tuomas Tähti haastatteli Tapio Linnaa sähköpostitse tammikuussa 2016.

TT (Tuomas Tähti): Pyydän sinua esittelemään itsesi lukijoille. Kuka olet ja mitä teet?

Tapio Linna (Helsinki 2016). Kuvaaja: Tuomas Tähti.

TL (Tapio Linna): Olen viisikymppinen filosofian maisteri ja vapaa kirjoittaja Helsingistä. Pidän omaa poliittista blogiani osoitteessa tapiolinna.com.

TT: Olit Näköpiiri-nimisen aikakauslehden päätoimittaja 1999–2002. Lehti luonnehti itseään metapoliittiseksi. Sen kansissa oli sellaisia otsikoita kuin ”Vapaakauppa uhkaa vapautta” ja ”Monikulttuurisuus tuhoaa sosiaalista pääomaa” – hyvin tärkeitä aiheita yhä edelleen! Miksi Näköpiiriä ei enää ole?

TL: Näköpiiri ei aikanaan onnistunut oikein löytämään yleisöään. Sen julkaiseminen oli jatkuvasti tappiollista. Ehkä Näköpiiriä ei aluksi oikein edes ymmärretty. Vaikuttaa siltä, että sen suosio ja arvostus nousivat vasta myöhemmin, kun lehden julkaiseminen oli jo lopetettu.

TT: Kansallismielisten keskuudessa on tämän tästä puhetta siitä, että Suomeen pitäisi perustaa uusi kansallismielinen lehti. Jonkin aikaa olikin olemassa verkkolehti Uutiskynnys, mutta sen toiminta hiipui vuonna 2010, eikä sitä missään vaiheessa painettu paperille. Miksi Suomessa ei ole kansallismielistä, puolueisiin sitoutumatonta printtilehteä?

TL: Hyvä kysymys. Printtilehden julkaisu, jakelu ja markkinointi on tietysti kallista ja sellaisen perustaminen vaatii kohtuullista alkupääomaa ja mielellään riittävän tilaajakannan varmistamista jo ennen julkaisupäätöstä. Tilaajakannan rooli on tärkeä, sillä tällaista lehteä ei varmastikaan voi rakentaa mainostulojen varaan. Uskon kyllä, että Suomessa riittäisi tilaajia riippumattomalle kansallismieliselle printtilehdelle, jos nämä potentiaaliset tilaajat vain saataisiin lehden markkinoinnin piiriin. Riittävä tilauskanta olisi arvioni mukaan 3000–4000 kpl, sillä oletuksella, että ainakin päätoimittaja olisi päätoiminen.

TT: Näköpiirin toimituksessa oli sinun lisäksesi kaksi muuta henkilöä. Heistä Rami Leskinen kuuluu nykyään verkkolehti Sarastuksen toimituskuntaan. Näetkö Näköpiirin ja Sarastuksen välillä yhtäläisyyksiä?

TL: Kyllä, paljonkin. Molemmissa lehdissä käsitellään paljon samoja teemoja ja samanlaisia ajatuksia. Minusta Sarastus on tavallaan jatkanut Näköpiirin työtä.

TT: Aloitit julkaisutoimintasi ennen Internetin yleistymistä. 1990-luvulla käytit provosoivaa kirjoitustyyliä saadaksesi kirjoituksillesi suuren yleisön huomiota. Myöhemmin olet todennut, että provokatiivinen julkisuus- ja markkinointistrategia oli virhe. Onko kansallismielisten ajattelijoiden nykyään helpompaa saada sanomansa kuuluviin kuin 1990-luvulla?

TL: On ja ei. Internet on suistanut valtamediat tiedon portinvartijan roolistaan ja tehnyt periaatteessa kenelle tahansa mahdolliseksi haastaa ne tiedonvälityksen saralla. Ja näin on myös tapahtunut. Valtamedioiden suhtautuminen kansallismielisyyteen ei ole muuttunut positiivisemmaksi, mutta niiden merkitys ja vaikutusvalta on nykyään vähäisempi ja vähenee edelleen. Tämä tietysti kertoo myös siitä, että koko mediaympäristö on muuttunut pirstaleisemmaksi, ja että yleisökin on pirstaloitunut. Tämän vuoksi laajojen massojen tavoittaminen viestinnässä on kaikille tahoille entistä hankalampaa. Myönteistä on myös se, että kansallismielinen ajattelu nähdään tänä päivänä legitiimimpänä kuin ennen, ja on sen vuoksi murtautumassa marginaaleista osaksi valtavirtaa.

TT: Kirjoituksissasi korostuu metapoliittisuus ja aatteellisuus. Millaisena näet aatteellisen keskustelun tason Suomessa nykyään?

TL: Aatteellista keskustelua ei juurikaan käydä nykyään. Ei ainakaan puolueissa. Politiikassa teknokratia on syrjäyttänyt demokratian. Poliittinen eliitti pyrkii esittämään poliittisen päätöksenteon virkamiesmäisen pragmaattisena asioiden hoitona, jossa aatteellisilla näkemyksillä ei ole sijaa. On toki monia muitakin tahoja, joiden edun mukaista on esittää omat tavoitteensa jotenkin arvoneutraaleina ja ikään kuin yleisesti hyväksyttyihin tosiasioihin perustuvina. Tämä on ollut trendi jo pitkän aikaa.

TT: Olisiko äänestäjien syytä tutustua poliittisten suuntausten aatteelliseen perustaan ja poliittiseen filosofiaan? Miksi?

TL: Ehdottomasti. Poliittinen päätöksenteko pohjautuu aina jonkinlaiseen ideologiaan, maailmankatsomukseen eli näkemykseen siitä, millainen todellisuus oikeasti on, miten maailma toimii, ja miten asioiden tulisi olla. Tämä ei ole aina itsestään selvää, mutta se johtuu vain siitä, että monet asiat otetaan vastaan annettuina, itsestään selvyyksinä. Neutraaleina ja pragmaattisina pidettyjenkin poliittisten ratkaisujen taustalla vaikuttaa lähes aina jonkinlainen ideologia, joka sanelee ratkaisun reunaehdot. Meillä kaikilla on jonkinlainen, enemmän tai vähemmän mietitty ja tiedostettu maailmankatsomus, joka ohjaa jokapäiväistä toimintaamme ja päätöksiämme. Olisi tärkeää tulla tietoiseksi oman maailmankatsomuksensa osatekijöistä ja asettaa ne suurennuslasin alle. Jotta pystyisimme ajamaan oikeita ja toimivia poliittisia ratkaisuja, meidän maailmankatsomuksemme perusteiden tulisi perustua tosiasioihin niin pitkälle kuin se on mahdollista. Esimerkiksi kommunismin toteuttaminen on mielestäni epäonnistunut juuri siksi, että se ideologiana perustuu virheellisiin käsityksiin ihmisen lajiolemuksesta ja yhteiskunnan toimintamekanismeista. Nykyään puhutaan kyllä paljon arvoista, mutta arvot eivät ole vielä riittävä pohja hyvään politiikkaan, vaan vielä tärkeämpää olisi omata mahdollisimman todenmukainen ja kokonaisvaltainen maailmankuva.

TT: Kirjoitit Näköpiirin numeron 1/2002 pääkirjoituksessa seuraavaa: ”Ideologia, josta on tullut ainoa hyväksyttävä ideologia, on ’näkymätön’ ideologia, koska sitä ei julkisesti kyseenalaisteta. ’Näkymätön’ ideologia naamioituu poliittisessa keskustelussa helposti ’itsestään selvyyksiksi’ ja ’väistämättömyyksiksi’ sen sijaan, että se tunnistettaisiin ideologiaksi, jolla on omat arvolähtökohtansa. Niinpä on ’itsestään selvää’, että Suomen tulee esimerkiksi ottaa vastaan kolmannen maailman pakolaisia, samalla tavalla kuin on ’väistämätöntä’, että etenemme kohti globaalia maailmantaloutta.” Merkkejä nykytilanteesta oli siis jo tuolloin nähtävissä. Uskoitko itse 2000-luvun alussa, että EU:n liittovaltiokehitykseltä ja turvapaikanhakijatulvalta vältytään, vai piditkö sittemmin toteutunutta tapahtumakulkua todennäköisempänä?

TL: Pidin silloin selvänä, että kehitys johtaisi siihen suuntaan, mihin se on sittemmin johtanutkin. Euroopan Unionin kehitys kohti liittovaltiota on ollut pitkän aikavälin tavoite suurelle osalle Euroopan poliittista ja taloudellista eliittiä. Viimeistään vuonna 1992 hyväksytyn Maastrichtin sopimuksen jälkeen tämä kehityslinja on ollut selvä. Vastustin tätä kehitystä silloin ja vastustan sitä tänään. Puhuin ja kirjoitin jo 1990-luvun alussa siitä, mihin turvapaikanhakijoiden tulo saattaa pitemmällä aikavälillä johtaa. Ennakoin turvapaikanhakijoiden määrän myös kasvavan tulevaisuudessa huomattavasti, kuten onkin tapahtunut. En tosin silloin vielä ajatellut Suomen muodostuvan erääksi pakolaistulvan pääkohdemaista Euroopassa niin kuin nyt näyttää tapahtuneen. En ole aiemman kehityksen valossa tilanteesta kuitenkaan yllättynyt.

TT: Suomalaisasiamieheksi itseään kutsuva Olavi Koskela kirjoitti verkkosivustonsa linkkilistaan 2000-luvun alussa, että Näköpiiri on Tapio Linnan come back [sic] (ja kyseinen maininta on Koskelan sivustolla vieläkin). Olit nimittäin ollut mukana kansallismielisessä toiminnassa jo ennen Näköpiiriä. Vuosina 1991–1995 johdit Kansallinen radikaalipuolue -nimistä nationalistista ryhmää. Miksi Kansallinen radikaalipuolue perustettiin? Mitkä olivat sen tärkeimmät tavoitteet?

TL: Kansallinen radikaalipuolue perustettiin tilanteessa, jolloin kansallismielisyys ts. nationalismi poliittisena voimana Suomessa oli kuollut. Me halusimme herättää sen henkiin. Toiseksi, kysymys oli pyrkimyksestä koota yhteen samoin ajattelevia ja murtautua ulos pienten piirien poliittisesta eristyneisyydestä. Kansallisen radikaalipuolueen tärkeimpänä tavoitteena oli turvata Suomen säilyminen ja kehittäminen etnisesti suomalaisena kansakuntana. Kaikki muut tavoitteet voitiin oikeastaan johtaa tästä perustavoitteesta.

TT: Kansallinen radikaalipuolue keräsi kannattajakortteja ja yritti päästä puoluerekisteriin, mutta yritys epäonnistui. Olisiko jotain voitu tehdä paremmin?

TL: Kyllä varmasti. Epäonnistumisen taustalla oli toki jo aiempia virhearvioita, joiden vaikutukset kumuloituivat. Politiikassa usein kaikki vaikuttaa kaikkeen.

TT: Kansallisen radikaalipuolueen toiminnan päättyminen tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin kuin Vapaan Suomen Liitto (nyk. Itsenäisyyspuolue) ja Perussuomalaiset perustettiin. Onko tämä sattumaa, vai siirtyikö Kansallisesta radikaalipuolueesta aktiivijäseniä näihin kahteen muuhun ryhmään?

TL: Tämä on ymmärtääkseni sattumaa. Näiden kahden puolueen muodostamisella ei ainakaan ollut osaa eikä arpaa omassa päätöksessäni lopettaa toiminta. En osaa sanoa, siirtyikö Kansallisesta radikaalipuolueesta väkeä näihin ryhmiin jo heti tuolloin, mutta ainakin Perussuomalaisissa on joitakin nimiä, jotka tunnistan Kansallisen radikaalipuolueen ajoilta.

TT: Olit tekemässä myös Vapaa Suomi -nimistä tabloidia, jonka tehtävänä oli toimia Kansallisen radikaalipuolueen äänenkannattajana ja popularisoida puolueen sanomaa. Vapaan Suomen ensimmäinen ja ainoa numero ilmestyi vuonna 1993. Noin viisi vuotta myöhemmin Vapaan Suomen Liitto otti Vapaa Suomi -nimen oman lehtensä nimeksi (lehti ilmestyy nykyään IPU-nimisenä). Olitko vaikuttamassa tuon myöhemmän lehden perustamiseen, vai onko nimien identtisyys sinusta riippumaton seikka?

TL: En ollut vaikuttamassa Vapaan Suomen Liitossa tai sen lehdessä, joten nimien identtisyys on täysin minusta riippumaton seikka. Luultavasti he ovat keksineet nimen ihan itse.

TT: Mikä on näkemyksesi Perussuomalaiset-puolueesta aatteellisesti ja toiminnallisesti?

TL: Perussuomalaiset on ollut tervetullut tuulahdus Suomen politiikassa. Puolueen ongelmana on kuitenkin aatteellisen perustan ohuus ja selkeän ideologian puuttuminen. Tästä johtuen se on vaarassa muuttua monien muiden puolueiden kaltaiseksi edunvalvontaelimeksi, ja vieläpä ilman omaa eturyhmää. Näen kuitenkin, että Perussuomalaisissa on potentiaalia kehittyä selkeän nationalistisen perustan omaavaksi puolueeksi. Näen tämän Perussuomalaisten kohtalonkysymyksenä. Mikäli puolue hylkää tämän tien, se tuskin kykenee esiintymään enää uskottavana vaihtoehtona nykymenolle, ja niinpä sitä myöten puoluetta uhkaa näivettyminen.

TT: Suomen kansallismielinen kenttä on puoluepoliittisesti jonkin verran sirpaleinen. Onko tämä mielestäsi samanlaista kuin 1990-luvun hajaannus, vai onko muutosta tapahtunut?

TL: 1990-luvun alussa kentällä oli paljon epäasiallisia toimijoita, jotka mustasivat asiallistenkin toimijoiden mainetta. Nykyään sentään kansallismielisessä kentässä on oikeastaan vain asiallisia toimijoita. En näe vähäistä hajanaisuutta ongelmana.

TT: Millä tavoin kansallismielisten suomalaisten toimintaympäristö on muuttunut 1990-luvulta?

TL: Mukaan on tullut paljon erilaisia toimijoita, jotka toimivat kukin omilla tahoillaan. Nykyään meillä on kansallismielisiä kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja, verkkolehtiä, blogeja, kustantamoja, kirjailijoita jne. Toivoisin skaalan laajenevan entisestään erityisesti kulttuurielämän alalla. Toimintamahdollisuudet ovat siis merkittävästi laajentuneet ja myös tekemisen laadullinen kehitys on ollut merkittävää. Myös yhteiskunnassamme yleisemminkin, kuten jo aiemmin mainitsin, kansallismielisyys eli nationalismi poliittisena ideologiana on saamassa osakseen yhä laajempaa ymmärtämystä ja hyväksyntää.

TT: Jos sivuutetaan Kansallisen radikaalipuolueen ulosannin provosoiva tyyli ja keskitytään ohjelman aatteelliseen ytimeen, niin pidätkö Kansallisen radikaalipuolueen keskeisiä tavoitteita ja aatteellista pohjaa edelleen relevantteina?

TL: Kansallisen radikaalipuolueen aatteellisina ja ohjelmallisina kulmakivinä olivat nationalismi ja kansallinen solidaarisuus, joka käytännössä tarkoitti sosiaalista oikeudenmukaisuutta kansankoti-ideaalin pohjalta. Oikeastaan näitä kahta periaatetta ei voi erottaa toisistaan, sillä paitsi että ne tukevat toisiaan, ovat ne myös toistensa edellytys. Tämä on kestävä perusta edelleenkin. Kansallisen radikaalipuolueen keskeiset tavoitteet; maahanmuuton tuntuva rajoittaminen ja suomalaisen Suomen turvaaminen sekä Euroopan liittovaltiokehityksen vastustaminen ja kansallisen riippumattomuuden korostaminen ovat tänään mielestäni entistäkin ajankohtaisempia.

TT: Pidit puheen Helsingissä itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkuetapahtumassa viime kuussa. Kuinka pitkä aika oli vierähtänyt edellisestä julkisesta esiintymisestäsi? Miksi olet ollut poissa näkyvästä aatteellisesta toiminnasta?

TL: Edellisen kerran esiinnyin julkisuudessa varmaankin reilut 20 vuotta sitten. Syy pitkään poissaoloon näkyvästä aatteellisesta toiminnasta oli Kansallisen radikaalipuolueen toiminnan päättymiseen liittyneet henkilökohtaisen epäonnistumisen ja häpeän tunteet. En ole myöskään Kansallisen radikaalipuolueen jälkeen löytänyt itselleni sopivaa poliittista toimintaympäristöä.

TT: Avasit tapiolinna.com-sivuston viime syyskuussa. Onko kyseessä enimmäkseen arkistosivusto, vai onko sivuston avaaminen merkki siitä, että aiot uudelleenaktivoitua poliittisesti?

TL: Olen uudelleenaktivoitunut poliittisesti ainakin poliittisen kirjoittajan, kommentaattorin ja blogistin roolissa. Aika näyttää, olenko aktivoitumassa myös puoluepolitiikassa, mutta tunnen kyllä kiinnostusta asiaa kohtaan.

TT: Mikä on merkittävin unelmasi?

TL: Toivon, että ennen kuin minusta aika jättää, näen Suomen ja Euroopan nousevan vielä uuteen kukoistukseensa etniset ja kulttuurilliset ominaispiirteensä säilyttäen ja niitä arvostaen.