Iron Maiden ja Alice Cooper Helsingissä 8.7.2011

Pistäydyin eilen Helsingin Olympiastadionilla nauttimassa Iron Maidenin ja Alice Cooperin esityksistä. Ensimmäistä kertaa katselin stadion- tai areenakeikkaa katsomosta enkä kentältä. Taidan olla tulossa vanhaksi.

Ennen eilisiltaa olin nähnyt molemmat bändit yhden kerran lavalla ja vieläpä samana päivänä, nimittäin vuoden 2010 Sonisphere-festivaalissa Porissa. Viime vuoteen verrattuna sekä Cooper että Maiden ovat muuttaneet ohjelmistoaan edustavampaan suuntaan.

Teatterirockin keksijä aloitti näytöksensä Auringon ollessa vielä korkealla, mikä epäilemättä vähensi show’n tehoa. Toisaalta rekvisiittarepertuaari oli yllättävän pelkistetty: ”Feed My Frankensteinin” soidessa lavalla köpötteli suurikokoinen hirviöhahmo ja keikan loppupuolella Alice menetti päänsä giljotiinissa kuten aina ennenkin, mutta lavalle olisi mahtunut enemmänkin näytelmäelementtejä. Yksi varuste riitti kuitenkin varmasti tekemään vaikutuksen suomalaisiin: Suomen jääkiekkojoukkueen paita, jonka Cooper puki ylleen encoren ajaksi.

Pääosaan nousi musiikki – mikä ei Cooperin esiintyessä ole aivan selvää – ja setti oli ilahduttava. Uusimmilta, mitäänsanomattomilta levyiltä ei soitettu yhtäkään biisiä, ellei seuraavalle pitkäsoitolle lähiaikoina päätyvää ”I’ll Bite Your Face Off” -uutuutta lasketa. Jotkin albumit korostuivat muita enemmän, mutta yhtye soitti materiaalia Cooperin uran kaikilta vuosikymmeniltä. Keikka oli eheä 55-minuuttinen kokonaisuus, jonka rytmiä ei häiritty yhdelläkään hitaalla laululla. Pikemminkin esitys loppui kesken: kun encorena soitettiin ”School’s Out”, pidin lähes varmana, että sen jälkeen kuullaan vielä ”Elected” tai jokin muu loppuhuipennus.

Ostin lipun lähinnä nähdäkseni Alicen ja hänen show’nsa, mutta myös Iron Maiden on erinomainen yhtye ja Cooperin lailla Maidenkin tietää termin rock show koostuvan kahdesta tärkeästä osasta. Lisäksi Iron Maiden on vuosien vieriessä onnistunut säilyttämään tuotannossaan tasaisen hyvän laadun paremmin kuin Cooper. Kun viime vuonna näin Iron Maidenin Porissa, yhtye soitti lähinnä 2000-luvun teoksiaan. Niin rohkeaan ohjelmavalintaan ei useimmilla konkariartisteilla ole vähäisintäkään syytä. Alice Cooper julkaisi toistaiseksi viimeisen hyvänä pitämäni levynsä Dragontownin tasan kymmenen vuotta sitten eli vuonna 2001. Musiikin lisäksi myös ympäröivä maailma on muuttunut: 1970-luvulla Alice Cooper onnistui aidosti kauhistuttamaan yleisöään, mutta tähän päivään mennessä kaikki tabut on rikottu ja mitä on nähty, sitä ei näkemättömäksi saada. Turtuneiden ihmisten järkyttämiseen tarvitaan keinoja, joita muusikoilta ei yleensä löydy.

Alice Cooperin ja Iron Maidenin väliin asemoitiin noin puolen tunnin tauko. Järjestelyt olivat Olympiastadionilla sitä luokkaa, että puoli tuntia riitti juuri ja juuri olutjonossa seisoskeluun ja riistohintaisten juomien ”nauttimiseen” mahdollisimman nopeasti.

Joka tapauksessa ehdin parahiksi takaisin katsomoon. Iron Maidenin esitys oli erittäin energinen, eikä basisti Steve Harrisin taannoinen loukkaantuminen jalkapallopelissä näkynyt lavalla. Laulaja Bruce Dickinson täyttää ensi kuussa 53 vuotta, mutta jaksaa yhä juosta vaivattoman oloisesti laulaessaan ja näyttää kymmenen vuotta ikäistään nuoremmalta.

Keikka käynnistyi UFO-klassikolla ”Doctor Doctor”, jota Maiden käytti intromusiikkinaan. Setissä korostui yhtyeen uusin albumi, korkeat odotukset varsin hyvin lunastanut The Final Frontier, jolta soitettiin peräti viisi laulua. Niistä viimeinen, ”When the Wild Wind Blows”, kesti noin kymmenen minuuttia ja tuntui koostuvan muutamasta erillisestä laulusta. 2000-luvun satoa edusti myös ”The Wicker Man”, joka oli sikäli osuva valinta, että alle kaksi tuntia aiemmin Alice Cooper oli esittänyt laulun nimeltä ”Wicked Young Man”.

Uusien teostensa väliin Iron Maiden sijoitti ”The Trooperin”, jonka alkaessa huomattava osa katsomoyleisöstä nousi seisomaan ja taputtamaan. Viime vuoden kiertueella ”The Trooper” jätettiin uhkarohkeasti pois. Tällä kertaa Maiden ei unohtanut myöskään mainiota Seventh Son of a Seventh Son -levyään, vaan esitti siltä yhden laulun, jonka aikana yhtyeen maskotti Eddie näyttäytyi lavalla ensimmäisen kerran. Heti sen jälkeen kuultiin ikivihreä ”Fear of the Dark” sekä debyyttialbumin päätösraita ”Iron Maiden”. Encore-valinnat olivat, jos mahdollista, vielä yllätyksettömämpiä. Toisaalta, miksi bändi muuttaisi hyväksi havaittua lopetusta?

Alice Cooperin kappalelista:

  • The Black Widow
  • Brutal Planet
  • I’m Eighteen
  • Under My Wheels
  • No More Mr. Nice Guy
  • Hey Stoopid
  • I’ll Bite Your Face Off
  • Feed My Frankenstein
  • Poison
  • Wicked Young Man
  • Killer (vain lyhyt katkelma)
  • I Love the Dead (vain kertosäe)
  • School’s Out (sisälsi katkelman kappaleesta Another Brick in the Wall Part 2)

Iron Maidenin kappalelista:

  • Satellite 15… The Final Frontier
  • El Dorado
  • 2 Minutes to Midnight
  • The Talisman
  • Coming Home
  • Dance of Death
  • The Trooper
  • The Wicker Man
  • Blood Brothers
  • When the Wild Wind Blows
  • The Evil That Men Do
  • Fear of the Dark
  • Iron Maiden
  • The Number of the Beast
  • Hallowed Be Thy Name
  • Running Free
Mainokset
Kategoria(t): 2011, blogi, suomeksi Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s