Me puolustimme elämää

(Julkaistu Uutiskynnyksessä 6.9.2010.)

”Tänä päivänä silloinen toimintamme olisi melkein syytteen alaista, lapsityövoiman selkeää väärinkäyttöä! Unicefin lapsen oikeuksien sopimusta ei silloin vielä ollut, ja vaikka olisi ollutkin, meille kaikille, niin äideille kuin tyttärille, oli itsestään selvää, että kaikki kantavat kortensa kekoon. Itse keräsin käpyjä, joita käytettiin polttopuuna, ja luunpalasia, joista keitettiin saippuaa.”

Näin muistelee entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn esipuheessa, jonka hän kirjoitti Otavan elokuussa julkaisemaan teokseen Me puolustimme elämää – naiskohtaloita sotakuvien takaa. Noin 170-sivuisessa ja 200 valokuvaa sisältävässä kirjassa käsitellään sota-ajan suomalaisnaisten kokemuksia ja vaikuttimia kuvien ja kirjoitusten avulla. Teoksen varsinaiset kirjoittajat ovat John Lagerbohm, Jenni Kirves ja Olli Kleemola. Uutiskynnys haastatteli Kleemolaa kirjan tiimoilta.

TT (Uutiskynnys/Tuomas Tähti): Suomen viime sotiin liittyen on vuosien varrella julkaistu varsin runsaastikin erityylisiä kirjoja. Mitä erityispiirteitä juuri tällä teoksella on?

Olli Kleemola

OK (Olli Kleemola): Me puolustimme elämää lienee yksi ensimmäisistä kirjoista, joissa nostetaan näin laajasti esille naisten asema sota-aikana ja korostetaan sitä, että naiset kantoivat vastuun paljon muustakin kuin lottatöistä. Kirjassa korostetaan naisten merkitystä sota-ajan yhteiskuntaa koossapitäneenä voimana. Varsinkin Jenni Kirveen laatimissa luvuissa kerrotaan rakkauden suojaavasta henkisestä vaikutuksesta rintamalla olleille sotilaille. Sitä paitsi naisissa – tietysti lasten ohella – ruumiillistuivat kaikki ne asiat, joiden puolesta miehet taistelivat. John Lagerbohm puolestaan korostaa osuvasti naisten lujuutta, kun kohdattiin sodan raaimpia puolia. Huumori oli kestävyyden kannalta ensiarvoisen tärkeää, ja tätäkin kirjassa korostetaan poikkeuksellisen paljon.

TT: Olet lukenut historiaa vuosien ajan ja kokoelmiisi kuuluu noin 10 000 sotien aikana otettua valokuvaa. Mitä uusia ajatuksia kirjan parissa työskentely toi mukanaan?

OK: Vaikka olen aiemminkin toimittanut kuvia tyyliltään samankaltaisiin teoksiin, tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin myös kirjoitin tekstiä sota-ajasta kertovaan kirjaan. Prosessi pisti arvostamaan entistä enemmän sitä, miten naiset työskentelivät hankalissakin tehtävissä liiemmin valittamatta.

TT: Oma osuutesi kirjan tekstistä on melko perinteistä naisten roolin kuvausta. Mitä haluat ilmaista sillä?

OK: Vaikka naisten rooliin kuului paljon muutakin kuin kärsijänä ja työntekijänä oleminen, ei näitäkään näkökohtia tule sivuuttaa. Kirjoittajien yhteinen pyrkimys oli tehdä kirjasta monipuolinen.

TT: Oliko naisten tilanne jatkosodassa erilainen kuin talvisodassa?

OK: Talvisota oli kestoltaan oleellisesti lyhyempi; yhteiskunnalle ei muodostunut tarvetta turvautua naisten työvoimareserviin yhtä laajamittaisesti kuin sittemmin jatkosodassa. Juuri jatkosodan aikana kävi selväksi, että naisten on tartuttava niihin töihin, joita miehet olivat perinteisesti hoitaneet, satama- ja kaivostöitä myöten. Tosin jatkosodankin alkaessa eläteltiin kansan parissa toivoa, että sotilaat ehtisivät jo loppukesällä pelloille korjaamaan satoa.

TT: Vaikuttiko naisten työpanos myös sodanjälkeiseen tilanteeseen työpaikoilla?

OK: Sota on äärimmäinen poikkeustilanne normaaliin elämänrytmiin nähden. Ihmiset tiedostivat, että työt on kerta kaikkiaan tehtävä. Tässä valossa oli luontevaa, että naiset korvasivat miehet työpaikoilla. Mutta kun sota lopulta päättyi, tuntui järkevältä että terveet miehet jatkavat entisissä töissään. Sotaa voidaan kenties pitää varhaisena kimmokkeena Suomen työelämän sukupuolirakenteen murrokselle, mutta muutos oli kaikkea muuta kuin suoraviivainen.

TT: Minkälaiselle yleisölle Me puolustimme elämää on ensisijaisesti suunnattu?

OK: Kirja on tarkoitettu varsinkin niille, jotka haluavat kuvien kautta tutustua tähän asti vähemmälle huomiolle jääneeseen sotahistoriamme osaan. Kirjassa on toki myös tekstiosioita, jotka tyypillisesti ovat tiiviitä muutaman sivun mittaisia kirjoituksia jostain tietystä aiheesta. Samalla kirja on kunnianosoitus niille naisille, jotka ylläpitivät yhteiskunnan toimintoja noina vaikeina vuosina.

TT: Millä tavalla kirja on otettu vastaan?

OK: Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen vastaanottoon. Me puolustimme elämää on valittu Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukaudenkirjaksi, minkä lisäksi sitä on esitelty erilaisissa tilaisuuksissa. Lokakuun lopussa tekijät tulevat kertomaan kirjasta Helsingin Kirjamessuilla.

TT: Onko kirjalla jokin viesti nykyihmiselle?

OK: Sota-aikana miehet ja naiset joutuivat olemaan pitkiä aikoja erossa toisistaan, joten pariskunnat osasivat nauttia lyhyistäkin kohtaamisista. Muutenkin ihmiset antoivat arvoa sellaisille pienille ja hetkellisille ilonaiheille, jotka nykyään tuntuvat lähes itsestään selviltä. Ehkä tämä olisi hyväksi myös 2000-luvun suomalaisille.