Nationalismin synty tasa-arvoaatteena

(Julkaistu Uutiskynnyksessä 18.5.2010.)

Nationalismin kehittymistä tarkasteltaessa mainitaan hyvin usein filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831). Hän asetti valtion yksilön edelle ja sanoi, että vain valtioita muodostaneet kansat ovat historian aitoja osia. Perustuslaki oli hänelle yhtä kuin kansakunnan kollektiivinen henki. Hegeliä voidaankin pitää vastuullisena absoluuttisesta idealismista ja idealistisesta dialektiikasta.

Hegeliläinen dialektiikka käsittelee maailmaa ikään kuin se olisi mustavalkoinen paikka, jossa kaikella on vastakohtansa, jossa muutokset tapahtuvat suurten käännekohtien kautta ja jossa historialliset tapahtumat ovat ennalta määrättyjä. Asteittainen, vähän kerrallaan tapahtuva edistys jää epäoleelliseen asemaan. Tällainen kärjistävä ja äärimmäinen ajattelutapa antoi runsaasti ideoita niille, jotka myöhemmin kehittivät sosialismin ja kansallissosialismin. Mutta miten on nationalismin laita?

Poliittisen nationalismin juuret löytyvät Hegeliä edeltävästä ajasta. Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) laati merkittäviä kirjoituksia nationalismin kannalta keskeisistä käsitteistä, kuten kansansuvereniteetista ja yleistahdosta. Toisaalta hänen filosofiansa ajoi erittäin laajaa yhteiskuntauudistusta eikä nationalismin kaltaista yksittäistä aatetta. Lisäksi hän teki selvän eron oman työnsä ja (varsinaisen) nationalismin välille vähättelemällä kulttuuria ja yhteiskuntaa. Rousseauhan uskoi, että ihminen elää parempaa elämää ollessaan luonnossa kuvitteellisena ”jalona villinä” kuin ollessaan sivistyksen ympäröimänä. Voidaankin hyvällä syyllä siteerata tohtori Arthur Melzeriä ja todeta, että ”Rousseaun teorioissa oli nationalismin siemeniä”.

”Nationalismi”-termin kehitti Johann Gottfried von Herder (1744–1803) 1770-luvulla. Herder, joka tunnettiin niin runoilijana, teologina, kirjallisuuskriitikkona kuin filosofinakin, inhosi ideologista absolutismia ja nurkkapatrioottisuutta. Kansankokonaisuus ja oman kansallisuuden tiedostaminen sen sijaan olivat hänelle tärkeitä asioita.

Herderin mukaan työskenteleminen isänmaan hyväksi on paitsi hyveellistä, myös tärkeää yksilön oman identiteetin ylläpitämisen kannalta. Kielet, maantieteelliset olosuhteet, perinnöllisyys ja kulttuuri ovat avaintekijöitä, jotka saavat kansakunnat muodostumaan ja säilymään. Herder mm. arveli, että tulevaisuudessa länsieurooppalaiset hylkäävät kulttuuritraditionsa ja menettävät vaikutusvaltansa Euroopassa.

Nykyään sana ”nationalismi” yhdistyy monien ihmisten mielikuvissa syrjintään ja totalitarismiin. Tämä johtuu mm. siitä, että nationalismia on väärinkäytetty oikeuttamaan rasismi. Kansallissosialistit pyrkivät propagandassaan siteeraamaan Herderiä, vaikka tämä ei ollut mikään omaa kansaansa ylistänyt kiihkoilija (eikä ollut Hegelkään, jota jopa syytettiin epäisänmaallisuudesta).

Millainen Herderin alkuperäinen idea nationalismista sitten oli? Hän kyseenalaisti ihmisten enemmistöä sortaneen luokkajaon ja kirjoitti, että jokaisessa valtiossa on vain yksi luokka, kansa. Tämä yksi ja ainoa luokka pitää sisällään niin hallitsijat kuin talonpojatkin. Yhteiskunnan jäsenten tulee yhdessä vaalia kansallisia arvojaan turvatakseen tulevaisuutensa.

Nationalismi ei ole tekopyhää ja ulkokultaista hurraa-isänmaallisuutta. Herder varta vasten varoitti lukijoitaan kirjoittamalla, että kansallinen kunnia on ”petollinen viettelijä”, eikä yhdelläkään kansalla ole maailman kaikkea viisautta. Yksilöiden, sukupolvien ja kansojen tulee oppia toisiltaan ja toistensa kanssa.

Herderin luottamus kulttuuriin oli vahva. Hänellä oli varsin moderni ajatus, jonka mukaan kulttuurit eivät ole yhteismitallisia ja voidaksemme ymmärtää muita kulttuureja meidän on tarkasteltava niitä niiden omista lähtökohdista käsin. Nykyäänhän monet länsimaalaiset arvostavat eri kulttuureita niiden alueella esiintyvän rahallisen vaurauden mukaisesti, vaikka rikkaus ei ole kaikkialla ihmisten korkein päämäärä. Herder korosti, että kulttuureilla on omat standardinsa ja omanlaistaan neroutta. Nykylukijassa tämä voi herättää tietyn mielleyhtymän kulttuurirelativismiin ja jopa moraalirelativismiin, mutta elintapojen ymmärtäminen ei edellytä niiden hyväksymistä.

Onko loogista puolustaa totalitarismia Herderin nationalismin avulla? Asiantuntijoista mm. Dominic Eggel, Andre Liebich ja Deborah Mancini-Griffoli ovat painottaneet, että Herder kritisoi despotiaa ja tarpeetonta byrokratiaa. Mitä elinvoimaisempia kansalliset kulttuuritraditiot ovat, sitä vähemmän ihmiset tarvitsevat valtiollista keskushallintoa. Nationalismi ei rakennu valtion eikä diktaattorin vaan tasa-arvoisten kansalaisten varaan.

Advertisements
Kategoria(t): 2010, suomeksi, Uutiskynnys Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s