Paraneeko maailma päivän työpanoksella?

(Julkaistu Turun Sanomien Extra-viikkoliitteessä 8.5.2004.)

Yläasteiden ja lukioiden oppilaat tutustuvat kerran tai pari vuodessa työelämään päivän ajan. Tällaisesta koulujen ja Unicefin järjestämästä taksvärkistä saatu palkka lahjoitetaan yhteiseen hyväntekeväisyyskohteeseen, tänä vuonna Eritrean köyhille. Kumpi on tärkeämpää, hyväntekeväisyys vai vapaapäivä koulusta?

Sakari Kurronen

Sakari Kurronen, 17 v.

Taksvärkillä pitää saada päivän työstä kymmenen euron palkka. Siihen nähden koulusta poissa oleminen on kallista lystiä, mutta pidän taksvärkissä vapaapäivää silti tärkeämpänä kuin hyväntekeväisyyttä. Parhaassakin tapauksessa vain pienehkö osa rahoista menee sinne, minne ne on tarkoitettu. Matkan varrella kun on välikäsi poikineen.

Mahdollisesti rahojen ”katoaminen” olisi vähäisempää, jos avustuskohde olisi lähellä, vaikka täällä Suomessa. En tarkkaan tiedä, mitä maata tänä vuonna avustetaan, mutta jokin kaukainen kehitysmaa se muistaakseni on. Tietysti olisi mukavaa tietää, minkä hyväksi tekee töitä. Mieluummin lahjoitan köyhille geenimaissia kuin rynnäkkökiväärejä.

En jaksa uskoa, että näin pienen mittakaavan maailmanparannustyöllä olisi mitään näkyvää vaikutusta yli kuuden miljardin ihmisen maapallolla. Vaikka keräyksellä saataisiinkin rakennettua kouluja tai kaivoja, maailman kasvutahti vain kiihtyisi. Eikä satakaan kaivoa sitä paitsi muuttaisi kokonaisen maan tilannetta.

Realistisesti ajatellen taksvärkki on eräänlaista väkisin auttamista. Ne lapset, jotka aidosti ovat huolissaan globaaleista asioista, osaavat kyllä antaa apunsa muillakin keinoilla. Jos itse saisin päättää, minne oman päiväpalkkani lahjoittaisin, niin jättäisin pääoman Suomeen johonkin tarkkaan harkittuun osoitteeseen.

Mainokset
Kategoria(t): 2004, suomeksi, Turun Sanomat Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s