(Julkaistu Turun Sanomissa 17.8.2003.)
Maamme kansalaisista vain alle kuusi prosenttia on äidinkieleltään ruotsinkielisiä, ja heistä huomattavan monet tulevat mainiosti toimeen myös suomen kielellä jokapäiväisessä elämässä. Niinpä ihmettelenkin suuresti, missä ovat kunnolliset perustelut koulujen pakkoruotsille. Aiheesta ollaan mielestäni sekä medioissa että poliitikkojen keskuudessa liiaksi vaiettu, vaikka pakkoruotsikysymys on aina riittävän ajankohtainen pohdittavaksi. Mielestäni pakkoruotsi vie kohtuuttomasti tilaa pois muiden kouluaineiden opetukselta.
Vuonna 1543 aloitti Mikael Agricola suomen kirjakielen luomisen kirjoittamalla suomenkielisen Abckirian. 1776 alkoi ilmestyä ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Seuraavalla vuosisadalla, 1800-luvulla, suomen kielelle annettiin samat oikeudet kouluaineena kuin ruotsille. Kehitys oikeastaan katkesi tähän. Vuonna 2000 voimme todeta, että kielikysymys ei ole edistynyt lainkaan 200 vuodessa. Asia on näin siitäkin huolimatta, että missään muussa Euroopan maassa kuin Suomessa ei enemmistö joudu lukemaan näin pienen vähemmistön kieltä pakollisena kouluaineena.
Melko usein puolustetaan pakkoruotsia sillä luulolla, että pakkoruotsin poistaminen romahduttaisi ruotsin kielen osaamisen Suomessa tai että ruotsin kieli on yleissivistystä, jonka osaamiseksi pakkoruotsi on tarpeellista. Kuitenkin tänä vuonna uutisia varten teetetyn gallupin mukaan jopa 89 % peruskouluikäisistä opiskelisi ruotsia, vaikka se olisi vapaaehtoista. Näin ollen tuntuu, että pakkoruotsi on vain menneiden aikojen jäänne, joka nykypäivinä on käynyt tarpeettomaksi, mutta jäänyt elämään omaa elämäänsä, kun asiaan ei ole riittävällä tarmolla puututtu.
Toinen lausahdus, jonka voi kuulla pakkoruotsia puolustavan suusta on se, että onhan meillä pakkomatematiikkakin, pakkomaantieto jne. Tällöin jätetään huomiotta, että on aivan eri asia velvoittaa koululaiset opiskelemaan universaaleja aineita, kuten matematiikkaa ja maantietoa, kuin jonkin kielivähemmistön kieltä.
Jos mietitään vähemmistöjä, niin onhan Suomessa alati kasvava venäjänkielinenkin vähemmistö. Pakkovenäjää ei kouluissa kuitenkaan ole. Sen sijaan itärajan tuntumassa asuvat koululaiset joutuvat opiskelemaan ruotsia, kieltä, jota he asuinpaikkansa vuoksi todennäköisesti tarvitsevat elämässään paljon vähemmän kuin venäjää.
Kuten edesmennyt presidenttimme Mannerheim sanoi: ”Suomi tarvitsee kansansa yhtenäistämiseksi yhden yhteisen kielen: suomen.”
Tuomas Tähti 