Ihminen voi ylpeillä melkein millä tahansa. Monet kansallismieliset sanovat olevansa ylpeitä kansallisuudestaan. Esimerkiksi eräässä Suomen Sisun vanhassa esitteessä luki: ”Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi! Sinulla on oikeus olla ylpeä suomalainen!” Toden totta; jokaisella on oikeus ajatella mitä tahansa. Se, kuinka hyvin yksilön omaan kansallisuuteen liitetty ylpeys on perusteltavissa, onkin täysin eri asia.
Viime kuussa perussuomalaisten jytkyvoitto, jota itsekin edistin omalla äänelläni, innosti joitakin kansalaisia (?) organisoimaan mielenosoituksen Helsingissä. Ilta-Sanomien mukaan mielenosoittajat halusivat irtisanoutua mm. kansallisesta ylimielisyydestä (IS 27.4.2011). Ottamatta kantaa mielenosoituksen muihin vaikuttimiin ja eräiden tapahtumassa esitettyjen väitteiden virheellisyyteen olen sitä mieltä, että ylimielisyyttä on syytäkin vältellä.
”Olen ylpeä suomalaisuudestani.” Mitä tuo lause tarkoittaa? Onko suomalaisuus lausujan oma saavutus? Tuskinpa kukaan kykenee vaikuttamaan siihen, minkä kansan pariin syntyy. Lapsen suomalaisuus on pikemminkin vanhempien aikaansaannos.
Vai tarkoittaako lause sitä, että lausuja on ylpeä suomalaisesta kulttuurista tai jostain sen osa-alueesta? Kulttuurimmehan ei ole yhdenkään suomalaisen omaa keksintöä, vaan sukupolvia kestäneen kehityksen tulos. Yksilötasolla voimme korkeintaan ylläpitää ja omalta vaatimattomalta osaltamme myös kehittää kulttuuriamme, mutta silloinkin olisi tarkempaa sanoa: ”Arvostan suomalaista kulttuuria ja olen ylpeä sen hyväksi tekemästäni työstä.”
Monet ylpeilevät suomalaisuudellaan, jos joku suomalainen menestyy urheilukisoissa. Pitää kuitenkin muistaa, että suomalaisia on seitsennumeroinen määrä ja erilaisia urheilulajeja vaikuttaa olevan vuosi vuodelta enemmän. Olisi tavattoman outoa, jos suomalaisten joukosta ei löytyisi yhtäkään kansainvälisesti vertaillen kyvykästä urheilijaa. Sitä paitsi vaikka yksi suomalainen tai jopa enemmistö suomalaisista pystyisi esim. työntämään kuulaa pidemmälle kuin kukaan ulkomaalainen, ei sekään vielä implikoisi minunkin pystyvän siihen. Kykyjen mediaanien vertailu ja tilastolliset yleistykset ovat mielekkäitä, kun tarkastellaan suuria ihmisjoukkoja, mutta yksikään etninen ryhmä ei ole täysin homogeeninen.
Se, mitä edellä on kirjoitettu urheiluun liittyen, pätee myös esim. älykkyyteen. Oletetaan vaikkapa, että suomalaisten uutisoidaan olevan maailman kyvykkäimpiä differentiaaliyhtälöiden ratkaisijoita ja että tutkimustuloksen kuultuaan joku ulkomaalainen vaihto-opiskelija pyytää luentotauolla apuani Fourier’n muunnoksiin liittyvissä laskutehtävissä. Tilastollisesti hänellä on tällöin syytä olettaa saavansa apua todennäköisemmin kuin muissa maissa, mutta matemaattisten lahjojen tilastolliset keskiarvot ja mediaanit eivät – valitettavasti – kerro mitään minun yksilöllisistä laskutaidoistani. Jos ylpeilisin jonkun yksittäisen suomalaisen urheilumenestyksellä tai suomalaisten keskimääräisellä laskutaidolla omaamatta itse kyseisiä taitoja, ylpeyteni olisi täysin valheellista.
Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.
Jos suomalainen sanoo ulkomailla olevansa ylpeä suomalaisuudesta(an), hän saattaa kokea toimivansa suomalaisuuden äänitorvena eli puhuvansa pikemminkin suomalaisuuden ominaisuudessa kuin yksittäisenä ihmisenä. Tämä on eri asia kuin kerskailu. Täsmällisempää olisi tosin sanoa arvostavansa suomalaisuutta ja sitten mahdollisuuksien mukaan eritellä, mihin suomalaisuuden piirteisiin käytännössä viittaa.
Suomalaisiin ja moniin muihinkin kansoihin voidaan liittää tunnusomaisia piirteitä, kuten hiljaisuus, rehellisyys ja ahkeruus. Jos suomalainen käyttää sanaa suomalaisuus kattoterminä ja viittauksena suotuisille, suomalaisuuteen yleisesti liitetyille luonteenpiirteille ja itse myös todella ilmentää niitä, hän voi perustellusti sanoa olevansa ylpeä suomalaisuudestaan.
Omalla kohdallani suomalaisuus on osa identiteettiäni ja olen kansallismielinen, mutta kansallisuuteen liittyvä henkilökohtainen ylpeys on mielestäni jokseenkin petollinen viettelijä. Se voi tehdä ihmisestä ylimielisen, vaikuttaa passivoivasti ja perustua valheellisiin luuloihin. Urheilukisoissa kannustan yleensä suomalaisia urheilijoita, mutta jos he voittavat, en tunne ylpeyttä vaan myötäiloa. Kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne (johon kuuluu myös yksilöllisten eroavaisuuksien tiedostaminen) on rakentavampaa ja suotavampaa kuin ylpeys.
Lopuksi on syytä korostaa, että ylpeilemättömyys ei tietenkään merkitse suomalaisuuden häpeämistä. Ylpeys ja häpeä ovat tervehenkisiä tunteita ennen kaikkea silloin, kun ne perustuvat ihmisen omiin tekoihin. Kun kohtaamme jonkun meille entuudestaan tuntemattoman ulkomaalaisen henkilön, voimme toki etukäteen mielessämme arvella hänen ilmentävän joitakin kyseiseen kansaan liittyviä erityispiirteitä, mutta arviomme saattaa myös olla täysin pielessä. Yksilöt on aina syytä kohdata yksilöinä, avoimin mielin.
Tuomas Tähti 